SINIKKA TORKKOLA
Journalismin sanotaan kääntyneen viimeisen parinkymmenen vuoden aikana yhä enemmän yleisöön päin. Suomeksi se tarkoittaa, että yhä enemmän tehdään juttuja, jotka kiinnostavat niin sanottua suurta yleisöä ja aiempaa vähemmän välitetään viranomaisten ja poliitikkojen viestejä. Kyse on myös yhä kovenevasta kilpailusta lukijoista, sillä sosiaalinen media ja muu käyttäjille maksuton verkko vie maksavia asiakkaita perinteiseltä medialta. Yleisön kiinnostuksen huomioon ottaminen ei ole minusta mitenkään huono muutos. Muutoksen myötä uutisjournalismissa on ryhdytty kirjoittamaan yhteiskunnan ongelmista kansalaistenkin näkökulmasta ja kerrottu, mitä epäkohta tai päätös vaikuttaa jokapäiväiseen elämään.
Yleisöön kääntymisen rinnalla on noussut myös niin sanottu minäjournalismi, joka tarkoittaa jutun toimittajan näkymistä aiempaa enemmän. Vaikka en olekaan niin kovin innostunut tähtitoimittajuuden luomisesta, niin pidän hyvänä suuntana toimittajan työn näkyväksi tekemistä. Journalismihan on valintoja, joihin vaikuttavat sekä toimituksen linjaukset että yksittäiset toimittajat. En kuitenkaan ole yhtä innostunut yhä yleisemmästä juttutyypistä, jossa toimittaja tarinoi oman elämänsä sattumista. Parhaimmillaan ne toki toimivat, mutta aika usein tulee miettineeksi: olisikohan tuonkin tarinan kirjoittamiseen kuluneen ajan voinut käyttää johonkin lukijoita enemmän kiinnostavaan aiheeseen.
Eilistä Aamulehteä lukiessani minäjournalismi alkoi mietityttää tavallista enemmän. Ehkä kolumni on ironiaa, joka aukeaa jutun todelliselle kohderyhmälle, toisille toimittajille. Minulle teksti ei ironiana avautunut. En ymmärrä, ketä kiinnostaa sepustus siitä, miten ahdasta toimittajien työtiloissa kirjamessuilla on ja miten ikävää messuilla on työskennellä.
Joskus muinaisella 1990-luvulla opin, ettei lukijaa yleensä kiinnosta se, miten juttu on syntynyt. Niinpä juttua ei aloiteta kuvauksella toimittajan saapumisella juttupaikalle. Olisikohan toimittaja voinut jättää menemättä kirjamessuillle. Paikallehan olisi hyvin voinut mennä toimittaja, joka ei olisi käyttänyt toimitusaikaa eikä palstatilaa rutisemiseen huonoista työskentelyolosuhteista. Niistä olisi voinut valittaa pomolle tai työsuojeluvaltuutetulle.
Kommentille antoi virikkeen kolumni:
Tervetuloa kirjallisuuden Hulluille päiville (Aamulehti 27.10.2017)
*