Artikkeli: Kolumnit 2013–2018

15.4.2018 klo 12:03

Hullunmylly

PIRKKO SEPPI    
Iäkkäänä ja kivulloisena ihmisenä katson paljon telkkaria niin kuin muutkin kaltaiseni persaukiset syrjäkylien muorit. Rimpsalle kun ei enää oikein viitsi lähteä, tanssipaikathan ovat harvassa ja kaukana, ja oman ikäiset miehet kuolleet. Ja yhtä kaukana ovat muutkin tapahtumat ja tilaisuudet. Kapakat eivät kiinnosta, kun useimmille meistä ei viinakaan enää maistu.

Valitettavasti television ohjelmisto on suunniteltu niiden mainostajien makuun, jotka havittelevat nuorehkoja ostovoimaisia katsojia ja kuluttajia. Loputtomien kisojen, visojen, seikkailujen ja jännärisarjojen rahoittajat myyvät mainoskatkoilla muotia, kosmetiikkaa, autoja, teknologiaa. Ihmettelen vaan, miten firmat kuvittelevat, että heidän varsinainen kohderyhmänsä istuskelisi parhaaseen katseluaikaan, iltaisin ja viikonloppuisin, kotosalla telkkarin äärellä.Mutta onneksi sentään aikuisvaippa, tukankasvatus ja muut lääkevalmistajat muistavat kohderyhmäänsä ja kustantavat aina vaan joka päivä jatkuvan meille niin rakkaan Kaunarit.  Kaunarit ei petä koskaan. Yhä uusia ja ihmeellisiä käänteitä tapahtuu. Mummot ymmällään silmät soikeina ihmettelevät, että ei sunkaan seuraavassa jaksossa vaan melkein viisikymppinen Katie onnistu houkuttelemaan kolmikymppistä – mikä sen nimi nyt olikaan, niin Wyatt – sänkyyn kanssaan. Kaikki yllättävät parisuhdemuodostelmat käytetään hyväksi katsojan koukuttamiseen. Ja parit ilakoivat edelleen turvallisesti pehkuissa kynttilänvalossa enkelimusiikin soidessa ja utareet visusti vällyjen alla. Lapsiakin usein syntyy, mutta koska he eivät juurikaan kiinnosta yleisöä, heidät lähetetään oitis sisäoppilaitokseen, josta he parin vuoden päästä teini-ikäisinä ilmaantuvat sarjaan luomaan uusia parisuhteita.

Enpä tiedä kumpi on uskomattomampaa ja hulvattomampaa, tosielämä vai Kaunarit. Osuin vahingossa katsomaan pätkän Urheiluruutua. Ja ei jumankauta: akka pyssyntorrakko selässään ja sukset jaloissaan ilmoitti, että hän tienaa tästä hullunlailla kirmailustaan satojatuhansia euroja vuodessa, niin että voi sitten lopun ikäänsä elellä korkotuloilla, kun lopettaa koko shown. Urheilijaa enemmän ihmettelenkin katsojia ja hulluttelun maksajia. Mitä pirun katsomista siinä on kun joku hiihtää ja pasauttelee haulikolla mäkeen. Ja eikun selostajaukko itkee, että nyt on Suomi kriisissä, kun ollaan kohta tässäkin lajissa jäämässä kakkoseksi, kun ei saada miljardeja kisailijoiden leirittämiseen ulkomailla. Selostajan kyynelet senkun vuolastuvat, kun hän toteaa, että Suomi on nyt totisesti romahtamassa maailman kartalta kun mäkiäijistäkin kaikki kisailijat ponkaisivat hyppyristä kymmenen senttiä vähemmän kuin muut. Eikä tähänkään tarvittaisi kuin jokunen miljardi, niin varmasti hyppy taas kantaisi sentin pari kauemmas supervalmentajien huomassa ja tästä maansurusta päästäisiin.

Entä sitten se mykkä pariskunta, joka sentään tuo pienelle Suomelle kultaa ja kunniaa formuloissa – eikä tarvi kansan maksaa heidän miljardiansioitaan, vaan elinkeinoelämä kustantaa koko shown. Nyt on kiinnostus lajiin tosin hiukan hiipumassa, kun siitä on tehty niin turvallista, että verta radalla nähdään enää harvoin.

Siis onko tämä kaikki jotenkin terveen ja järjellisen lajin puuhastelua? Puolet koko pallon sakista kituu ja näkee nälkää ja sairastaa parannettavissa olevia tauteja. Mutta höpsöttelystä yli jäävät voimavarat rikkaat käyttävät – ei suinkaan köyhimpien nostamiseen suosta – vaan tappovehkeitten valmistamiseen. Siltä varalta että rupusakki onnistuu jostain syytä sikiämään niin rutkasti, että tila tältä pallolta loppuu, on ylimääräiset listittävä. Mieleen ei tule, että varat voisi käyttää ehkäisyvalistukseen ja elintason nostamiseen siellä missä tarvetta on – eikä näin ollen tappotalkoisiinkaan tarvitsisi valmistautua.

Tänään televisiosta tulee Urheiluruudun lisäksi muun muassa: Vedetään hatusta, X-Factor Suomi, Napakymppi, Onnenpyörä ja Unelmahäät.

Kylläpä kelpaa meidän taas viihtyä ja viisastua.

Kirjoittaja on akaalainen toimittaja.

Kauniiden ja rohkeiden Katie ( Heather Tom) ja Wyatt (Darin Brooks) joululahjoja vaihtamassa. (Kuva: Howard Wise, JPI Studios.)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *