Artikkeli: Kolumnit 2013–2018

4.6.2018 klo 13:38

Translaki on uudistettava viipymättä

MINNA MINKKINEN   
Kesäkuussa 1969 Yhdysvalloissa New Yorkissa Stonewall-mielenosoituksista lähti liikkeelle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeustaistelu, joka nyt näyttäytyy meille Priden muodossa. Suomessa järjestettiin ensimmäiset vapautuspäivät vuonna 1975 ja nyt Helsinki Pridella marssii kymmeniä tuhansia ihmisiä joka vuosi. Parannuksia lainsäädännössä ja asenteissa on vuosien saatossa tapahtunut, mutta tarvetta Pridelle Suomessa on edelleen. Asennemuutoksen lisäksi translaki tulee uudistaa välittömästi.

Voimassa oleva translaki loukkaa ihmisoikeuksia ja itsemääräämisoikeutta vaatimalla lisääntymiskyvyttömyyttä. Translaki on korjattava viipymättä. Ihmisoikeuksia kunnioittava ja tätä päivää oleva translaki sallisi juridisen sukupuolen vahvistamisen omalla ilmoituksella, eikä se vaatisi todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä ja olisi mahdollinen myös alaikäisille.

Vallassa oleva hallitus ei ole osoittanut mitään kiinnostusta asiasta. Translain muutos ei maksa mitään, mutta edistää ihmisoikeuksia ja ihmisten itsemääräämisoikeutta. On käsittämätöntä, että asiaa ei saada korjattua, vaikka tästä on huomauttanut muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty.

Toivon, että tämä vuosi on viimeinen vuosi kun Pride-marsseilla huudetaan: kuule meitä Sipilä, translaki uusiks. Toivottavasti seuraavassa hallituksessa istuu puolueita, joille ihmisoikeudet ovat tärkeitä ja he korjaavat translain (ja monta muuta nykyisen hallituksen virhettä).

Hyvää Pride-kuukautta!

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu

|||

Faktaa:
Sukupuolen vahvistamista koskevia lakeja uudistetaan parhaillaan eri puolilla maailmaa. Itsemääräämisoikeuteen perustuva laki on tällä hetkellä voimassa Argentiinassa, Irlannissa, Maltalla, Norjassa ja Tanskassa. Myös Ruotsissa ollaan päätymässä oikeustapausten kautta itsemääräämisoikeutta kunnioittavaan lainsäädäntöön.
Lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksesta on luovuttu muun muassa Ruotsissa, Espanjassa, Portugalissa ja Hollannissa.
Ehdottomasta 18 vuoden ikärajasta on puolestaan luovuttu muun muassa Norjassa, Argentiinassa ja Hollannissa.
Lähde: Amnesty International Suomi

Aiheesta muualla verkossa

Hyviä uutisia Norjasta: Transihmisille oikeus oikeaan sukupuoleen (13.4.2015)
Tanskan translaki merkittävä edistysaskel (12.6.2014)
Pirkanmaan Pride 4.–10.6.2018
Helsinki Pride 25.6.–1.7.2018

Etusivun kuva:

Viime vuoden Pride-tapahtumaan osallistuivat myös Paavo Arhinmäki, Merja Kyllönen ja Li Andersson. (Kuva: Minna Minkkinen)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *