Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

28.11.2018 klo 08:37

Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 2/8: 1995

Avainsanat: eduskunta historia vaalit2019 vasemmisto

Vasemmistoliitto osallistuu huhtikuussa kahdeksannen kerran eduskuntavaaleihin. Mitä tapahtui, ja mitkä asiat olivat pinnalla vuonna 1995 kun vasemmistoliitto osallistui toisiin vaaleihinsa? Vasen Kaista -verkkolehden kirjoitussarja esittelee kaikki vasemmistoliiton eduskuntavaalit.

Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI
Vuoden 1995 ensimmäisenä päivänä Suomen jäsenyys Euroopan unionissa astui voimaan. Marjatta Stenius-Kaukonen edusti vasemmistoliittoa Euroopan parlamentissa. Maaliskuun eduskuntavaaleissa voittivat SDP ja vasemmistoliitto. Esko Ahon porvarihallitus vaihtui Paavo Lipposen sateenkaarihallitukseen, jonka suurimmaksi projektiksi muodostui Suomen vieminen EMUun, eurovaluuttaan. Valtionvarainministerinä pysyi Iiro Viinanen. Vasemmistoliitto osallistui ensimmäistä kertaa hallitukseen. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä hajosi jo alkumetreillä.

Vuonna 1995 Suomen tasavallan presidenttinä oli Martti Ahtisaari. Hänet valittiin presidentiksi vuonna 1994 ja hän oli ensimmäinen suoralla kansanvaalilla valittu presidentti.

Vuoden ensimmäiset kuukaudet maata johti Esko Ahon (kesk.) porvarihallitus, johon keskustan ja kokoomuksen lisäksi osallistui RKP ja SKL (Suomen kristillinen liitto, nykyinen Kristillisdemokraatit). SDP oli ensimmäistä kertaa oppositiossa vuonna 1966 saavuttamansa vaalivoiton jälkeen.

Ahon hallitus johti maata 1990-luvun pankkikriisin ja laman aikana. Hallitus suosi pankkeja ja suuryrityksiä. Pankkien pelastamiseen käytettiin lopulta 50 miljardia markkaa (vuoden 1995 50 miljardia markkaa vastaa nykyarvoltaan 11,7 miljardia euroa). Kasinotalouden lasku veloitettiin kansalaisilta. Julkista sektoria kavennettiin ja sosiaalietuuksia leikattiin. Työttömiä oli Ahon hallituksen aloittaessa vuonna 1991 toimintansa 171 000 ja erotessa vuonna 1995 jo 394 000.

SDP sai liki 30 prosentin kannatuksen, keskustalle rökäletappio

Sosiaalidemokraatit saivat suuremman ääniosuuden ja enemmän paikkoja kuin kertaakaan sotien jälkeen. SDP sai yhtä monta lisäpaikkaa (15) kuin keskusta oli saanut edellisissä vaaleissa. Keskusta menetti 11 paikkaa ja sen ääniosuus putosi alle 20 prosentin. Keskusta putosi kärjestä, mutta vain toiselle sijalle, sillä kokoomus kärsi toisen perättäisen tappionsa.

RKP piti 11 paikkaansa, sekä kristilliset (SKL) että vihreät menettivät yhden paikan. Liberaalisen kansanpuolueen aika eduskunnassa jäi yhden kauden mittaiseksi, LKP menetti ainoan paikkansa.

Suomen maaseudun puolue (SMP) menetti kuusi seitsemästä paikastaan. Puolue otti vaalikampanjaansa varten lainaa, joka oli tarkoitus kattaa tulevalla puoluetuella. Yhden kansanedustajan puoluetuki ei riittänyt lainojen takaisinmaksuun ja SMP hakeutui konkurssiin toukokuussa 1995. Perussuomalaiset merkittiin puoluerekisteriin saman vuoden toukokuussa.

Uusia eduskuntapuolueita olivat nuorsuomalaiset, joka sai paikan Helsingistä ja toisen Uudeltamaalta sekä Ekologinen puolue Vihreät (EPV), joka menestyi Hämeen läänin pohjoisessa, nykyisessä Pirkanmaan vaalipiirissä. Vaaleihin osallistui seitsemän muuta pientä puoluetta, jotka kaikki jäivät ilman kansanedustajaa.

Vasemmistoliitto sai 22 paikkaa, lisäystä kolme paikkaa. Vasemmistoliitto sai uuden paikan Kymen läänin vaalipiirissä, joten ilman kansanedustajaa puolue jäi enää Mikkelin ja Pohjois-Karjalan vaalipiireissä. Loput kaksi lisäpaikkaa tulivat Kuopion ja Uudenmaan vaalipiireissä. Vasemmistoliiton äänimäärä nousi kaikissa vaalipiireissä lukuunottamatta Hämeen pohjoista vaalipiiriä. Vasemmistoliiton ääniharava Hämeen pohjoisessa, Marjatta Stenius-Kaukonen, oli valittu Euroopan parlamenttiin eikä hän näin osallistunut eduskuntavaaleihin.

Vaaliliitot tarjoavat pienillekin puolueille mahdollisuuden

Kristillinen liitto olisi yhtä kautta lukuun ottamatta jäänyt ilman kansanedustajia, ellei se olisi muodostanut vaaliliittoja. Toinen vaaliliitoista paljon hyötynyt puolue oli SMP. Vuoden 1995 vaaleissa sekä SKL että SMP saivat muistutuksen vaaliliittoihin liittyvistä riskeistä. Hämeen pohjoisessa vaalipiirissä molemmat puolueet menettivät kansanedustajan paikkansa vaaliliitossa, jonka ainoan paikan sai EPV.

Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa muodostettiin jokaisessa Manner-Suomen vaalipiirissä yksi tai kaksi vaaliliittoa. SKL ja SMP olivat jokaisessa vaalipiirissä mukana vaaliliitossa, mutta eivät aina keskenään.

SMP sai ainoan kansanedustajansa Vaasan vaalipiirissä vaaliliitossa kokoomuksen kanssa. Keskustapuolue oli vaaliliitossa joka toisessa vaalipiirissä, kokoomus oli kahdessa. Liberaalit, naispuolue, eläkeläispuolue ja muut pienet puolueet olivat vaaliliitoissa jokaisessa tai liki jokaisessa vaalipiirissä, mutta pienistä vain EPV onnistui saamaan kansanedustajan.

Sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto, vihreä liitto ja nuorsuomalaiset eivät solmineet vaaliliittoja missään vaalipiirissä.

Uusimaa ja Hämeen pohjoinen kasvoivat jälleen

Vuoden 1995 vaaleissa Uudenmaan läänin vaalipiirin paikkaluku nousi yhdellä ja oli 31. Menettäjänä oli Helsingin kaupungin vaalipiiri, jolle jäi 19 kansanedustajan paikkaa.

Ikaalisten ja Parkanon kaupungit sekä Hämeenkyrön, Kihniön, Mouhijärven ja Viljakkalan kunnat oli siirretty Turun ja Porin läänistä Hämeen lääniin. Tämän seurauksena Hämeen läänin pohjoinen (vuoden 1999 eduskuntavaaleista Pirkanmaan) vaalipiiri voitti yhden kansanedustajan paikan Turun läänin pohjoisen (Satakunnan) vaalipiirin kustannuksella. Hämeen läänin pohjoisessa vaalipiirissä oli nyt 16 ja Turun läänin pohjoisessa 11 kansanedustajan paikkaa.

Hyvinvointi syntyy työstä

Vasemmistoliitto kävi eduskuntavaaleihin tunnuksella Hyvinvointi syntyy työstä.

Vasemmistoliiton kansanedustajiksi valittiin vaalipiireittäin

Helsingin kaupungin vaalipiiristä (19 kansanedustajan paikkaa) kauppatieteiden kandidaatti Esko Seppänen (11 732 ääntä) (1946‒) ja erikoissairaanhoitaja Outi Ojala (6 145) (1946‒2017).
Seppänen ja Ojala valittiin Euroopan parlamenttiin, ja heidän tilalleen Helsingin vaalipiirin kansanedustajiksi nousivat 19.11.1996 muusikko Reino Laine (1 144, uusi kansanedustaja) (1946‒) ja toimittaja Pekka Saarnio (998, uusi) (1945‒)
Uudenmaan läänin vaalipiiristä (31) psykiatri, kirjailija Claes Andersson (13 665) (1937‒), valtiotieteen maisteri, toimittaja Jaakko Laakso (4 355) (1948‒) ja levyseppä Kari Uotila (4 132, uusi) (1955‒)
Turun läänin eteläisestä vaalipiiristä (17) varatuomari, työvoimapiirin lakimies Annika Lapintie (11 677, uusi) (1955‒) ja kirvesmies Mikko Immonen (7 486, uusi) (1950‒)
Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä (11) korjausmies, pääluottamusmies Timo Laaksonen (4 391) (1945‒2008) ja erikoislääkäri Veijo Puhjo (3 345) (1948‒). Puhjo erotettiin ryhmästä 29.11.1995
Hämeen läänin eteläisestä vaalipiiristä (13) hammaslääketieteen lisensiaatti, erikoishammaslääkäri Esko Helle (4 827) (1938‒2014)
Hämeen läänin pohjoisesta vaalipiiristä (16) asentaja Mikko Kuoppa (5 615, aikaisemmin kansanedustajana 1979‒1987) (1944‒). Kuoppa erotettiin ryhmästä 21.6.1995. Leipuri Eila Rimmi (5 413) (1938‒)
Kymen läänin vaalipiiristä (13) kirurgian erikoislääkäri Pentti Tiusanen (7 998, uusi) (1949‒)
Kuopion läänin vaalipiiristä (10) pääluottamusmies, hitsaaja Jorma Vokkolainen (5 397) (1953‒2001) ja hallintotieteiden maisteri, tilintarkastaja Iivo Polvi (4 914) (1943‒)
Keski-Suomen läänin vaalipiiristä (10) työsuojeluvaltuutettu Pekka Leppänen (4 366) (1945‒2016)
Vaasan läänin vaalipiiristä (18) opettaja Jarmo Wahlström (4 578) (1938‒2013)
Oulun läänin vaalipiiristä (18) pääluottamusmies Martti Korhonen (6 260) (1953‒), toimistotyöntekijä Anne Huotari (4 448, uusi) (1959‒) ja sosiaalijohtaja Terttu Huttu-Juntunen (3 383, uusi) (1951‒)
Lapin läänin vaalipiiristä (8) sosionomi Esko-Juhani Tennilä (11 004) (1947‒) Tennilä erotettiin ryhmästä 21.6.1995. Yhteiskuntatieteiden maisteri, kunnankamreeri Asko Apukka (4 629 ääntä) (1946‒). Apukan siirryttyä Kansaneläkelaitoksen palveluosaston johtajaksi hänen tilalleen kansanedustajaksi nousi ammattiyhdistystoimitsija Matti Huutola (2 569, uusi) (1959‒)

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimi Esko Helle 1995‒1997 ja Matti Korhonen 1997‒1999. Varapuheenjohtajia olivat Asko Apukka 1995‒1998 ja Matti Huutola 1999.

Vasemmistoliitto ei saanut kansanedustajia Mikkelin läänin (8 kansanedustajaa, lähinnä valintaa Matti Viialainen, 1 210 ääntä) eikä Pohjois-Karjalan läänin vaalipiireistä (7, Esko Mononen, 1 518). Ahvenanmaalla (1) vasemmistoliitto ei osallistunut vaaleihin.

Vasemmistoliiton edellisestä eduskuntaryhmästä ehdolle eivät asettuneet Turun eteläisen Heli Astala ja Ensio Laine, Hämeen pohjoisen Marjatta Stenius-Kaukonen eikä Oulun Juhani Vähäkangas.

Turun pohjoisen Raila Aho ja Oulun Osmo Polvinen eivät enää näissä vaaleissa saaneet riittävästi ääniä tullakseen valituksi. Polvinen jäi toistaiseksi viimeiseksi ja ainoaksi maanviljelijäksi, joka on valittu eduskuntaan vasemmistoliiton listoilta.

Muutama myöhemmissä vaaleissa kansanedustajaksi valittava vasemmistoliittolainen oli jo näissä vaaleissa luomassa pohjaa tulevalle valinnalleen. Uudenmaan läänin vaalipiirissä oli ehdolla Suvi-Anne Siimes (1 355 ääntä), Turun pohjoisessa Katri Syvärinen (2 872), Hämeen pohjoisessa Minna Sirnö (2 265), Kuopion vaalipiirissä Erkki Virtanen (1 098) ja Keski-Suomessa Matti Kangas (2 080).

Vuonna 1995 valitussa eduskuntaryhmässä (mukaan lukien ryhmään nousseet varaedustajat) oli vahva perinteisten työläisammattien edustus. Yhdeksällä edustajalla oli duunaritausta. Viisi edustajaa oli korkeakoulutettuja terveydenhoitoalan ammattilaisia ja niin ikään viisi oli ollut hallinnollisissa tehtävissä. Neljällä oli toimittajatausta ja joukkoon mahtui myös yksi muusikko.

Äänestysaktiivisuuden lasku jatkui

Suomessa asuvien suomalaisten äänestysprosentti eduskuntavaaleissa nousi vuoden 1962 vaaleissa yli 80 prosenttiin ja pysyi siellä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta vuoden 1987 vaaleihin asti. Tuolloin äänestysprosentti putosi 76,4 prosenttiin, romahtaakseen vuonna 1991 72,1 prosenttiin.

Kuten vuonna 1991, jätti myös vuoden 1995 vaaleissa liki 1 300 000 äänioikeutettua kansalaista äänestämättä, ja äänestysaktiivisuus laski 71,9 prosenttiin.

Naisten osuus kansanedustajista laski, vaikka naiset äänestivät miehiä aktiivisemmin

Vuoden 1987 eduskuntavaaleissa naisten äänestysaktiivisuus oli ensimmäistä kertaa Suomen historiassa korkeampi kuin miesten. Vuonna 1995 naisten etumatka oli jo kasvanut merkittäväksi. Kun naisten äänestysprosentti vuonna 1987 oli 0,4 prosenttiyksikköä korkeampi kuin miesten, oli se vuonna 1995 jo 2,5 prosenttiyksikköä miesten äänestysprosenttia korkeampi. Naisten äänestysprosentti oli 73,1 ja miesten 70,6.

Naisten rooli eduskuntavaaleissa oli kasvanut pitkään. Naisia oli enemmän ehdokkaina, heitä äänestettiin enemmän ja naisten osuus kansanedustajista kasvoi. Vuoden 1995 vaaleissa tämä kehitys katkesi.

Naisten osuus ehdokkaista laski alle 40 prosenttiin, naisten osuus äänistä laski 2,6 prosenttiyksikköä 36,6 prosenttiin ja naiskansanedustajien määrä kymmenellä. Naisia oli vain kolmannes valituista.

Vasemmistoliitossa oli unohdettu perustavan kokouksen havainto, että “Tämän vuosikymmenen tavoitteista tärkeimpiä on sukupuolten välinen tasa-arvo”. Puolue ei voi päättää äänestäjien valinnoista, mutta se asettaa ehdokkaat. Vasemmistoliiton ehdokkaissa naisten osuus putosi kuusi prosenttiyksikköä. Enää 36,5 prosenttia vasemmistoliiton ehdokkaista oli naisia.

Vain SMP asetti pienemmän osuuden naisehdokkaita kuin vasemmistoliitto, ja keskusta yhtä vähän. Naisehdokkaiden saama osuus puolueen äänimäärästä oli vain SMP:llä (19 prosenttia) ja keskustalla (29,8) pienempi kuin vasemmistoliitolla (31,4).

Jos yksi tai kaksi kansanedustajaa saaneet puolueet jätetään vertailun ulkopuolelle, oli naisten osuus toiseksi pienin vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä, vain 22,9 prosenttia. Euroopan parlamentin vaalien jälkeen syksyllä 1996 naisten osuus vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä laski 18,2 prosenttiin.

Sittemmin vasemmistoliitto on lunastanut perustavan kokouksensa tasa-arvolupauksen. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa kummankin sukupuolen osuus niin ehdokkaissa, äänimäärässä kuin kansanedustajienkin paikoissa on vähintään 40 prosenttia. Vasemmistoliitto on myös tiedostanut, että on huomattava joukko kansalaisia, joille ei sovi ihmisten jakaminen jyrkästi vain kahteen sukupuoleen.

Keski-ikäisten valtakunta

Eduskunta miehistyi ja keski-ikäistyi. Ehdokkaista 44,2 ja kansanedustajista 67 prosenttia kuului ikäryhmään 45‒59-vuotiaat. Alle 30-vuotiaiden osuus ehdokkaista nousi 0,1 prosenttiyksikköä, mutta laski valituista puoli prosenttiyksikköä.

Myös vasemmistoliiton ehdokkaissa ja suurimmaksi ikäryhmäksi nousi 45‒59-vuotiaat. Alle 30-vuotiaiden osuus ehdokkaista pysyi ennallaan, eikä yksikään päässyt kansanedustajaksi.

Vasemmistoliiton nuorin kansanedustaja oli 35-vuotias Anne Huotari. Seuraavaksi nuorimmat olivat eduskuntavaaleja edeltävänä päivänä 40 vuotta täyttänyt Annika Lapintie ja 40-vuotias Kari Uotila. Kaksi viimeksimainittua ovat edelleen kansanedustajia, mutta eivät asetu enää ehdolle ensi kevään vaaleissa.

Suomen vaalijärjestelmä ei ole suhteellinen

Vaikka Suomessa ei ole muodollista äänikynnystä, on äänikynnys käytännössä korkea. Piilevä vaalikynnys on toistakymmentä prosenttia niissä vaalipiireissä, joissa valitaan alle kymmenen kansanedustajaa. Koska järjestelmä suosii suuria puolueita, eivät puolueet ole lukuisista yrityksistä huolimatta päässeet järjestelmän muuttamisen vaatimaan yhteisymmärrykseen.

Aidosti suhteellisen vaalitavan toteuttaminen ei ole lainkaan mahdotonta, esimerkiksi Saksassa sellainen on käytännössä. Siellä tosin äänikynnys on viisi prosenttia, ja se tekee uusille puolueille pääsyn liittopäiville erittäin hankalaksi.

Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa SDP sai neljä, keskusta kolme ja kokoomus kaksi ylimääräistä paikkaa verrattuna kansanedustajapaikkojen aidosti suhteelliseen jakoon.

Pienemmistä puolueista SKL ja RKP saivat yhden paikan verran suhteellista osuuttaan suuremman paikkamäärän vaaliliittojen ansiosta. EPV sai ainoan paikkansa ylen pienellä äänimäärällä. Onnistunut vaaliliitto antoi yhden paikan pienellä kannatuksella.

Vasemmistoliitto sai yhden, vihreät neljä ja SMP yhden paikan aliedustuksen. Liberaalit olisivat säilyttäneet ainoan paikkansa ja eduskuntaan olisi noussut uusi puolue, Vapaan Suomen Liitto, jos paikat olisi jaettu suhteellisesti.

Useimmat puolueet saivat kansanedustajapaikan noin 12 000 äänellä, mutta vasemmistoliitto tarvitsi yli 14 000, vihreät yli 20 000 ja nuorsuomalaiset sekä SMP pitkälle yli 36 000 ääntä kansanedustajaa kohden.

Epäsuhta kansanedustajapaikkojen jaossa johtaa siihen, että eduskunnan kokoonpano ei vastaa kansan vaaleissa ilmaisemaa puolueiden kannatusta. Tällä on myös taloudellisia seurauksia. Kun puoluetuki jaetaan paikkojen eikä äänimäärien suhteessa, saavat suuret puolueet ylimääräistä puoluetukea pienempien puolueiden kustannuksella.

Vuonna 1997 jaettiin puoluetukea noin 80 miljoonaa markkaa. Summaan sisältyi sekä varsinainen puoluetuki että kansliatuki, mutta ei lehdistötukea, jota jaettiin 40 miljoonaa markkaa. 80 miljoonan markan puoluetuki on tämän päivän rahanarvossa 18,4 miljoonaa euroa. Puolueet saivat siis 400 000 markkaa, nykyrahassa noin 92 000 euroa vuodessa kansanedustajaa kohden, vaalikaudessa 1,6 miljoonaa markkaa, 366 000 euroa. Hyvä tili demareille, suuri menetys vihreille.

Vasemmistoliiton tavoitteet hallitusneuvotteluissa

Vasemmistoliiton perustavan kokouksen hyväksymässä ohjelmassa pääpaino oli ympäristö- ja tasa-arvokysymyksillä ja vasemmistoliitto näyttäytyi punavihreänä, kulutuskriittisenä puolueena, jonka keskeinen tavoite oli kansalaistuloksi tuohon aikaan kutsuttu perustulo.

Viisi vuotta myöhemmin, laman ja suurtyöttömyyden aikana vasemmistoliitto korosti enemmän työväenliikkeen perinteisiä tavoitteita. Vasemmistoliitto asetti tärkeimmiksi tavoitteiksi täystyöllisyyden, hyvinvointiyhteiskunnan puolustamisen ja valtion velkaantumisen lopettamisen.

Oli tiedossa, että hallituksen tehtäväksi tulisi 20 miljardin markan (nykyarvo 4,7 miljardia euroa) säästöt. Vasemmistoliitto esitti, että tarvittavat säästöt kohdistetaan muun muassa elinkeinotukiin, puolustusvoimien hankintoihin, hyvätuloisten tulonsiirroihin sekä ylisuuriin eläkkeisiin. Työttömyysturva ja lapsilisät tulisi vasemmistoliiton mielestä jättää leikkauslistojen ulkopuolelle. Kokoomuksen vaatimia veronalennuksia vasemmistoliitto piti tarpeettomina, mutta jos veroja alennettaisiin, tulisi kevennykset kohdistaa vähiten ansaitseviin.

Työn jakaminen oli vasemmistoliitolle keskeinen keino vähentää työttömyyttä. Kuuden tunnin työpäivä oli vasemmistoliiton tärkeimpiä tavoitteita.

‒ Työn tuottavuuden kohoamisen vuoksi ainoa mahdollisuus pysyvän hyvän työllisyyden saavuttamiseen on työn uudelleen jakaminen työaikaa lyhentämällä, arvioi puheenjohtaja Claes Andersson esitellessään tavoitetta. Ylitöiden rajoittaminen ja asuntotuotannon lisääminen olivat muita keinoja vähentää työttömyyttä.

SDP:n puheenjohtaja ja eduskunnan puhemies Paavo Lipposen vetämät hallitusneuvottelut johtivat viiden puolueen, SDP:n, kokoomuksen, vasemmistoliiton, vihreän liiton ja RKP:n muodostamaan hallitukseen.

Vasemmistoliitto hallitukseen äänin 47-25

Vasemmistoliiton osallistuminen oli epäselvää pitkään. Eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuston yhteisessä kokouksessa muutama tuntia ennen määräaikaa hallitukseen osallistuminen vahvistettiin. Hallitusyhteistyön puolesta äänesti 47 ja oppositioon jäämisen puolesta 25 osallistujaa.

Hallitusyhteistyön kannattajat korostivat, että vasemmistoliitolla on nyt mahdollisuus osoittaa olevansa vakavasti otettava poliittinen voima, joka on valmis kantamaan vastuuta ja osallistu työttömyyden puolittamiseen hallituskauden aikana. Ellei tähän tilaisuuteen tartuta, vasemmistoliitto jää marginaalissa huutelevaksi, kutistuvaksi porukaksi. Vakavin aikein toimiva poliittinen puolue pyrkii aina hallitukseen, sillä siellä päätetään asioista.

Oppositiossa pysymistä kannattavat kauhistelivat tulossa olevia leikkauksia ja korostivat, että hallituksessa vasemmistoliitto joutuisi pettämään kaikki vaalilupauksensa ja menettäisi uskottavuutensa kansan silmissä. Lipposen hallitus tulisi jatkamaan Ahon porvarihallituksen leikkauksia ja vasemmistoliitto joutuisi uusliberalistisen politiikan takuumieheksi.

Vasemmistoliiton tekemässä jäsenkyselyssä muutama viikko hallituspäätöksen jälkeen 80 prosenttia kyselyyn vastanneista vasemmistoliiton jäsenistä kannatti hallitukseen osallistumista. Myös kesäkuussa pidetty puoluekokous antoi yksiselitteisen tukensa hallitusyhteistyölle.

Ensimmäinen sateenkaarihallitus

Neljä viikkoa eduskuntavaalien jälkeen uusi pääministeri Paavo Lipponen esitteli työllisyyden ja yhteisvastuun hallituksen, joka Lipposen mukaan pitää hyvinvointiyhteiskunnan ja sosiaaliturvan perusteet voimassa rajuista 20 miljardin markan säästöistä huolimatta. Lipponen ilmoitti, että lähes jokainen suomalainen joutuu kantamaan kortensa kekoon, kun työttömyys puolitetaan ja valtiontalous hoidetaan kuntoon.

Useimmat hallituspuolueet rikkoivat jo ministeripaikkoja jaettaessa puoluejohtajien vaalien alla yhdessä antamaa lupausta siitä, että hallitukseen valitaan sama määrä naisia ja miehiä. SDP ja vasemmistoliitto pitivät lupauksensa, muut eivät (vihreillä oli tosin vain yksi ministeri). Naisten syrjiminen näkyi selvimmin ministerivaliokunnissa, joiden paikoista vain 24 prosenttia annettiin naisille.

Vasemmistoliittoa hallituksessa edustivat kulttuuriministeri Claes Andersson ja toinen sosiaali- ja terveysministeri Terttu Huttu-Juntunen. Andersson ei enää asettunut ehdolle vasemmistoliiton puheenjohtajaksi vuoden 1998 puoluekokouksessa. Uusi puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes toimi kulttuuriministerinä hallituskauden loppuun.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä hajoaa

Hallituskauden ensimmäisenä vuonna vasemmistoliitto piti tärkeänä osoittaa, että se on luotettava hallituskumppani ja pitää kansanedustajansa hallituksen takana eduskunnan äänestyksissä. Eduskuntaryhmälle laadittiin uudet säännöt, joiden mukaan ensimmäistä ryhmäpäätöksen vastaista äänestystä seuraa varoitus ja toista rikkomusta erottaminen eduskuntaryhmästä.

Eduskuntaryhmä pieneni jo kesäkuussa 1995 kun Mikko Kuoppa ja Esko-Juhani Tennilä äänestivät opintotuen ja lapsilisien leikkauksia vastaan ja heidät erotettiin ryhmästä. Veijo Puhjon varoitustili tuli täyteen syysistuntokaudella.

Tämän jälkeen eduskuntaryhmä ei enää erottanut jäseniään, vaikka perusteet kurinpitotoimille syntyivät lukuisissa äänestyksissä. Näin kävi muun muassa päätettäessä työttömyysturvaleikkauksista, armeijan helikopterihankinnoista, liikkeiden aukioloajoista, työttömyyskorvausten indeksikorotusten jäädyttämisesstä ja EMUun liittymisestä.

Ankarasta linjasta luopumista selittää ehkä se, että muidenkin hallitusryhmien yksittäiset kansanedustajat äänestivät monasti hallitusta vastaan ilman vakavia seuraamuksia. Tiukan linjan jatkaminen olisi myös johtanut vasemmistoliiton eduskuntaryhmän jäsenmäärän olennaiseen pienentymiseen, sillä ainakin puolet ryhmän jäljellä olevista jäsenistä poikkesi hallituksen linjasta jossain vaiheessa.

Hallitus sitoi Suomen euroon, vaikka hankkeen kannatus oli vähäinen

Edelllisen vaalikauden (1991‒1995) suurin asia oli Suomen liittäminen Euroopan unioniin. Päätös lopulta äänestää liittymisen puolesta ei ollut helppo vasemmistoliiton eduskuntaryhmälle, mutta ryhmä halusi kunnioittaa kansanäänestyksen tulosta ja tuki EU-sopimuksen allekirjoitusta.

Vuonna 1995 valitun eduskunnan tehtäväksi tuli päättää liittymisestä Euroopan talous- ja rahaliiton, EMUn (The Economic and Monetary Union) kolmanteen vaiheeseen. Tämä merkitsi liittymistä yhteisvaluutta euroon. Euro oli yhteisvaluuttana vuoden 1999 alusta ja käteisvaluuttana vuoden 2002 alusta lähtien.

Hallitusohjelmassa ei sovittu EMUun liittymisestä, mutta pikkuhiljaa kävi selväksi, että Paavo Lipponen ja kokoomuksen puheenjohtaja, Iiro Viinasen valtiovarainministerin tehtävässä korvannut Sauli Niinistö tekisivät EMU-sopimuksesta hallituskysymyksen, vaikka SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden eduskuntaryhmissä oli runsaasti sopimuksen vastustajia.

Lokakuun alussa vuonna 1996 Helsingin Sanomat julkaisi kansanedustajille tekemänsä EMU-kyselyn tulokset. Suurin osa demareista ja vihreistä empivät kantaansa tässä vaiheessa. Vasemmistoliiton ryhmässä neljä kannatti liittymistä, kolme vastusti, kahdeksan halusi vielä paneutua asiaan ja kaksi kieltäytyi vastaamasta.

Taloustutkimus selvitti marraskuussa 1996 kansalaisten mielipidettä EMU-sopimuksesta. Sopimusta vastusti 42 prosenttia ja kannatti 36 prosenttia vastaajista.

Vuonna 1997 kävi selväksi, että vasemmistoliitto joutuu jättämään hallituksen, ellei sen eduskuntaryhmä äänestä sopimuksen puolesta. Vasemmistoliitto päätti järjestää asiasta jäsenkyselyn vuoden lopulla. Kyselyssä ei tiedusteltu kantaa itse EMU-sopimukseen, vaan kytkettiin asia hallituskysymykseen, pitäisikö vasemmistoliiton kansanedustajien vastustaa EMU-sopimusta tietoisena siitä, että tämä johtaisi eroon hallituksesta.

Jäsenkyselyn tulos ei jättänyt epäselvyyttä. Äänestyksessä 52,4 prosenttia hyväksyi EMU-sopimuksen puolesta äänestämisen eduskunnassa. Vastakkaisen mielipiteen puolesta antoi äänensä 41,5 prosenttia vastaajista, ja 5,9 prosenttia halusi että puolue-elimet tekevät lopullisen päätöksen. Äänestykseen osallistui 67,1 prosenttia jäsenistöstä, joten tulos ei jättänyt tilaa spekuloinnille.

Kun eduskunta huhtikuussa vuonna 1998 äänesti EMUn kolmanteen vaiheeseen osallistumisesta, vain kuusi hallituspuolueiden edustajaa äänesti vastaan, näistä kolme vasemmiston kansanedustajaa.

Vasemmistoliitto osallistui hallitukseen jäsenistön tahdosta

Vasemmistoliiton ensimmäinen kausi hallituksessa oli vaikea. Keskeiset tavoitteet, työttömyyden puolittaminen ja kaikkein vähävaraisimpien sosiaalietuuksien leikkausten torjuminen epäonnistuivat. Hallituksen aloittaessa työnsä työttömiä oli 400 000, vaalikauden päättyessä vielä 300 000.

On vaikea tehdä listaa vasemmistoliiton saavutuksista, sillä ne ovat etupäässä suhteellisen pieniä korjauksia sellaisissa asioista, joista hallitus olisi tehnyt huonommat tai vähemmän hyvät päätökset ilman vasemmistoliiton myötävaikutusta.

Vasemmistoliitto teki parhaansa hallituksessa koska jäsenistön valtaenemmistö tahtoi niin. Jäsenkyselyt ja kaksi hallituskauden aikana järjestettyä puoluekokousta tuki selvin numeroin hallituksessa oloa. Puolueen johto olisi toiminut vastoin jäsenistön tahtoa, ellei se olisi sinnitellyt hallituksessa.

Kannattajien palaute tuli eduskuntavaaleissa 1999. Vasemmistoliiton hallitusvastuun kriitikoiden ennusteet kannatuksen romahtamisesta eivät kuitenkaan toteutuneet. Useimmissa tapauksissa hallituspuolueet menettävät kannatusta vaaleissa. Vasemmistoliittokin kuului vaalien häviäjiin. Vasemmistoliiton osuus äänistä väheni 0,3 prosenttiyksikköä. Tulos oli kaukana romahduksesta.

Olisiko vasemmistoliitto sitten saanut suuren vaalivoiton, jos se olisi asettunut oppositioon äänestämään kaikkia hallituksen esityksiä vastaan? Sitä emme voi tietää. Mutta se on tiedossa, että vasemmistoliiton hallitustoimien kovaäänisin kriitikko, vasemmistoliittoa kansan petturiksi arvostellut ja ensimmäistä kertaa vuonna 1999 omissa nimissään vaaleihin osallistunut Suomen kommunistinen puolue sai 0,76 prosenttia äänistä omalle vaihtoehtoiselle linjalleen.

Lue artikkelisarjan kaikki osat:

Lue lisää muualta verkossa:

Kansanedustajain vaalit 1995 (Tilastokeskus)

Eduskuntavaalit 1907‒2003 (Heikki Palokangas)

Vaalit 1995: Hallitusyhteistyötä laidasta laitaan (Ylen Elävä arkisto)