Näkökulma, Suomi

MEERIT HEIMLANDER

5.4.2019 klo 07:34

Äänestämään, mutta ketä

Tampereen virastotalo on yksi Pirkanmaan lukuisista ennakkoäänestyspaikoista. Äänestämiseen tarvitaan vain henkilötodistus. (Kuva: Cai Melakoski.)
Meerit Heimlander. (Kuva: Heimlanderin kotiarkisto.)

Hämmennyn aina kun minulta kysytään, ketä tulisi äänestää. Toki mielellään keskustelen puolueiden eri agendoista tai suosittelen tuttua ehdokasta. Äänestyspäätös on kuitenkin mielestäni kovin henkilökohtainen juttu. Sama kun laittaisi toisen päättämään mikä on lempiruokaasi. Tosin ruuasta puhuttaessa ihmisillä yleensä on jonkinlainen ymmärrys siitä, mistä he pitävät ja mistä eivät. Politiikan suhteen tällaista tietämystä ei välttämättä kaikilta löydy tai se voi perustua enemmän uskomuksiin kuin todelliseen tietoon.

Miten sitten valita ketä äänestää? Ensiksi kannattaa huomioida käytössä oleva vaalijärjestelmä eli suhteellinen vaalitapa. Annettu ääni menee ennen kaikkea puolueelle, johon ehdokas kuuluu. Tämä onneksi tavallaan helpottaa äänestyspäätöstä. Näissä vaaleissa puolueita on vain yksitoista, kun taas ehdokkaita vaikkapa Pirkanmaan vaalipiirissä on pitkälti yli toista sataa.

Puolueita vertaillessa voi hyvin palata ruokavertauksiin. Kaikki lupaavat toivomaani tulista ruokaa tai vaikka parantaa vanhustenhoitoa. Erot löytyvät toteutuksesta. K-Marketin maustehyllyn chili maistuu täysin erilaiselta kuin itse kasvatettu Habanero. Myös vanhustenhoidon yksityistäminen tai hoitajamitoituksen lisääminen ovat erilaisia vastauksia samoihin haasteisiin.

Äänestyspäätöstä tehdessäni palaan aina perusarvojen äärelle. Ekologisuus vastaan kasvu ja kulutus. Työmarkkinoiden kehittäminen yhdessä sopien vai sanellen. Kaikista yhteiskunnan jäsenistä huolehtiminen vai asenne, jossa jokainen on oman onnensa seppä. Lisäksi toivon päätöksenteon pohjaavan tutkittuun tietoon. Arvojeni mukaisen puolueen olen löytänyt vasemmistoliitosta. Puolueen kärkiteemoina olevat eriarvoistumisen pysäyttäminen, oikeudenmukainen ilmastonmuutoksen torjunta ja uusi työ vastaavat omia arvojani liki täydellisesti.

Ehdokasta valitessa äänestyspäätöstä on mahdollista vielä hienosäätää monella tapaa, kuten ottamalla huomioon ehdokkaan ikä, sukupuoli, koulutus ja  asuinpaikka. Ehdokkaiden ajatusmaailmaan kannattaa kurkistamaa seuraamalla heidän kirjoitteluaan sosiaalisessa mediassa, lehdissä ja verkkojulkaisuissa. Google on myös oiva apuri ja tarpeellisen tiedon äänestämistä varten saa halutessaan kerättyä ilman vaalimökeillä seisoskelua.

Äänestyspäätöstä tuumaillessa voi itseään viihdyttää John Rawlsin mielenkiintoisella  ajatusleikillä nimeltään Tietämättömyyden verho. Kuvittele, että olet päättämässä periaatteista, joiden mukaan oikeudenmukainen yhteiskunta toimii. Et kuitenkaan tiedä minkälainen tuo yhteiskunta on tai omaa asemaasi siinä. Millaisen yhteiskunnan haluat luoda?

Kirjoittaja on tamperelainen yhdistysaktiivi.

Tampereen virastotalo on yksi Pirkanmaan lukuisista ennakkoäänestyspaikoista. Äänestämiseen tarvitaan vain henkilötodistus. (Kuva: Cai Melakoski.)

Pirkanmaan ennakkoäänestyspaikat (vaalit.fi):
Akaa | Hämeenkyrö | Ikaalinen | Juupajoki |
Kangasala | Kihniö | Lempäälä | Mänttä-Vilppula |
Nokia | Orivesi | Parkano | Pirkkala |
Punkalaidun | Pälkäne |
Ruovesi | Sastamala | Tampere | Urjala |
Valkeakoski | Virrat | Vesilahti | Ylöjärvi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *