Sunnuntain vaalit toivat suuria muutoksia Espanjan poliittisiin voimasuhteisiin: Sosialistinen työväenpuolue (PSOE) nousi suurimmaksi puolueeksi, oikeistolaisen kokoomuksen veljespuolueen Partido Popularin (PP) kannatus liki puolittui ja Vox nousi ensimmäisenä äärioikeistolaisena puolueena Francon fasistidiktatuurin kaatumisen (1975) jälkeen parlamenttiin 10 prosentin kannatuksella (edellisissä vaaleissa 2016 0,2 prosenttia).
Paikkajako muuttui enemmän kuin prosentuaaliset voimasuhteet. Ääniosuudella mitaten vasemmisto sai kokonaisuudessaan vain karvan verran enemmän ääniä ääniä kuin edellisellä kerralla ja oikeisto kokonaisuudessaan kutistui vain kolmisen prosenttiyksikköä.
Suurimmat muutokset tapahtuivat blokkien sisällä. Vasemmalla vasemmistolainen Podemos menetti sosialidemokraattisille sosialisteille noin kolmanneksen kannatuksestaan. Oikealla vanhasta oikeistosta valui rutkasti kannattajia äärioikealle ja hiukan oikeistoliberaaleihin.
Äärioikeisto nousi yli 5000 prosenttia
Äärioikeistolaisen Voxin kannatuksen noin 51-kertaistuminen eli 5130 prosentin nousu kolmessa vuodessa on merkittävä askel äärioikeistolaisuuden leviämisessä muutenkin kuin vain prosentuaalisena muutoksena, se on merkittävä aluevaltaus. Espanjaa on pitkään pidetty jotakuinkin immuunina äärioikeistolaisuudelle Francon diktatuurin kokemusten tuoreuden takia, ja äärioikeistolaisesti ajattelevat ovat lymynneet demokraattisen oikeiston riveissä.
Pääosin äärioikeiston nousu on kuitenkin reaktiota maan nopealle uudenaikaistumiselle vuoden 1975 jälkeen ja toisaalta taloudellisten muutosten ja vaikeuksien aiheuttamalle ahdingolle ja epätoivolle. Espanjan modernisoituminen Francon ajan arkkikonservatiivisesta yhteiskunnasta monessa suhteessa yhdeksi Euroopan edistyksellisimmäksi maaksi on ollut henkeäsalpaavan nopeaa, eivätkä kaikki toki ole olleet samaa mieltä edistyksen edistyksellisyydestä.
Kulttuurinen, taiteellinen ja elämäntapojen vapautuminen alkoi nopeasti heti fasistihallinnon kaatumisen jälkeen ja eteni vauhdilla ja on jatkunut tällä vuosituhannella. Homoseksuaalit ovat vuodesta 2005 lähtien voineet mennä naimisiin ja adoptoida lapsia ennen niin umpikatolisessa maassa.
Enemmistö espanjalaisista pitää kyselyissä siirtolaisuutta positiivisena maan kannalta. Fasistista menneisyyttä on ruvettu käsittelemään yhä enemmän. Francon jäännöksetkin päätettiin siirtää pois mahtipontisesta ‒ ei tosin pyramidinmuotoisesta ‒ hautamonumentista normaaliin hautaan. Naisliike on niin voimissaan, että parina viime vuonna miljoonat naiset ovat jääneet naistenpäivänä pois töistä. Espanjalainen yhteiskunta reagoi hyvin herkästi naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Äärioikeiston johtaja Santiago Abascal puhuu feministisestä ylivallasta, joka pelottaa miehiä.
Vox vaatii Katalonian autonomia-aseman kumoamista ja separatististen puolueiden kieltämistä. Se haluaa rakentaa ylipääsemättömän muurin Pohjois-Afrikassa olevien Espanjan pohjoisafrikkalaisten autonomisten kaupunkiensa, Ceutan ja Melillan ja Marokon rajoille.
Voxin mukaan Schengen-alue olisi lopetettava ja ”espanjalaisia työntekijöitä” palkkaaville yrityksille tulisi antaa verohelpotuksia. Radikaaleille feministisille järjestöille ei saisi maksaa järjestötukea. Lakisääteiset sairaskassat eivät enää saisi maksaa abortteja ja sukupuolenvaihdosleikkauksia. ”Hyvien espanjalaisten tulisi saada oikeus kantaa asetta ’itsepuolustukseksi”.
Vaikka 5130 prosenttia on paljon, ei reilun 10 prosentin kannatus ole vielä voimasuhteita mullistava, varsinkaan kun kyse on uusjaosta oikeiston sisällä. Mutta ei Saksan AfD:kään saanut toisissa parlamenttivaaleissaan paljoa tätä enempää. Voxin noususta voi Werner Herzogin elokuvaa lainaten sanoa, että Maasta se kääpiökin ponnistaa ‒ sillä erotuksella, että äärioikeiston nousu ei ole farssi.