Artikkeli: Vasemmisto

15.11.2019 klo 18:16

Vasemmistoliiton puoluekokous Kuopiossa

Poliittisessa tilannekatsauksessa Li Andersson toi esiin hallituksen saavutusten etenemistä ja nauratti yleisöä puheella mersupersuista. (Kuva: Markku Uusiniemi)
Poliittisessa tilannekatsauksessa Li Andersson toi esiin hallituksen saavutusten etenemistä ja nauratti yleisöä puheella mersupersuista. (Kuva: Markku Uusiniemi)

Vasemmistoliiton puoluekokous alkaa perjantaina 15.11. Kuopiossa. Puoluekokous käsittelee muun muassa tavoiteohjelman vuosille 2020–2023, kokoukselle tehdyt lukuisat aloitteet ja päättää sääntöjen muutoksesta. Lisäksi valitaan uusi puoluejohto. Vasen Kaista on mukana raportoimassa puoluekokouksen tunnelmista.

Li Anderssonille ei ole tullut puolueen puheenjohtajan paikalle vastaehdokkaita. Sen sijaan varapuheenjohtajisto uusiutuu täysin, sillä Hanna Sarkkinen jää äitiyslomalle ja siirtyy hallituskauden puolivälissä Aino-Kaisa Pekosen tilalle sosiaali- ja terveysministeriksi. Toinen varapuheenjohtaja Juho Kautto Keski-Suomesta ja kolmas varapuheenjohtaja Veronika Honkasalo Helsingistä nousivat kansanedustajiksi. He eivät enää asettuneet ehdolle puheenjohtajistoon.

Varapuheenjohtajat vaihtuvat, Pirkanmaan ehdokas on Minna Minkkinen

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirijärjestön ehdokas puolueen varapuheenjohtajistoon on Minna Minkkinen. Hän on 35-vuotias tamperelainen sosionomi ja lähihoitaja sekä toisen kauden kaupunginvaltuutettu. Vuodesta 2017 lähtien hän on ollut Tampereen kaupunginhallituksen jäsen.

Minna Minkkinen on tehnyt työuransa päihde- ja mielenterveyspalveluissa. Hänen ydinosaamisensa on sosiaali- ja terveyspolitiikassa, yhdenvertaisuuskysymyksissä ja liikuntapolitiikassa.

– Nyt on löydyttävä ratkaisut sekä ilmastonmuutoksen että eriarvoistumisen pysäyttämiseen. Vasemmistoliittoa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, jotta tehtävät ratkaisut ovat oikeudenmukaisia, toteaa Minna Minkkinen puolueen verkkosivuilla.

– Vasemmistoliitto tavoittelee vaalivoittoja koko Suomessa ja voittojen saamiseksi tarvitaan piirijärjestöille ja paikallisosastoille erilaista tukea riippuen kunnasta ja piiristä. Voittoja on otettava kaikissa vaaleissa, ympäri maan. Haluan olla mukana antamassa oman panokseni vasemmistoliiton vaalivoittoihin ja työhön paremman maailman puolesta, sanoo Minna Minkkinen.

Puoluesihteerin valinta jatkossa puoluevaltuustolle?

Varapuheenjohtajiksi ovat ehdolla myös kansanedustaja Jussi Saramo Vantaalta, pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Jouni Jussinniemi Pyhäjärveltä, elokuvatyöntekijä Joona Mielonen Kotkasta, elintarviketyöläinen Janne Nieminen Forssasta ja tekniikan tohtori Janne Parkkila Kuopiosta.

Puoluekokouksessa on esillä sääntömuutos, jolla puoluesihteerin valinta siirtyisi puoluekokoukselta puoluevaltuustolle. Hyväksytyksi tullessaan muutos astuisi voimaan vastaa seuraavassa puoluekokouksessa vuonna 2022.

Puoluesihteeristä äänestetään lauantaina. Ehdolle ovat asettuneet nykyinen puoluesihteeri, valtiotieteiden tohtori Joonas Leppänen sekä Vasemmistoliiton kunnallis- ja järjestösihteeri, yhteiskuntatieteiden maisteri Mikko Koikkalainen.

Tatu Ahponen on ehdolla puoluevaltuuston puheenjohtajistoon

Puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi on Pirkanmaalta ehdolla Tatu Ahponen. Hän on tamperelainen, vuonna 1984 syntynyt filosofian maisteri ja kielenkääntäjä.

– Pyrin puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi hyödyntääkseni laajaa kokemusta muun muassa kokousten johtamisesta ja ohjelmatyöstä, jota olen saanut esimerkiksi vasemmistonuorten ja vasemmistoliiton paikallis- ja valtakunnallisessa toiminnassa. Kansainvälisestä toiminnasta olen saanut kokemusta esimerkiksi Euroopan vasemmiston Pohjois-Amerikka-työryhmän puheenjohtajana, sanoo Tatu Ahponen esittelyssään puolueen verkkosivuilla.

– Poliittiset päätavoitteeni ovat hyvinvointivaltion puolustaminen, ympäristökriisin ratkaiseminen ja äärioikeiston nousun torjuminen. Puoluejohtoon toisin näkökulmani ympäristökriisin ratkaisusta yhteiskunnallisesti ja alueellisesti kestävällä tavalla, ja keskittyisin parantamaan vasemmistoliiton kansainvälistä verkostoa myös Euroopan ulkopuolella, sanoo Tatu Ahponen.

Puoluevaltuuston puheenjohtajaksi pyrkivät Mira-Veera Auer Helsingistä, Miikka Kortelainen Kainuusta, Jaakko Lindfors Varsinais-Suomesta, Vesa Plath Keski-Suomesta ja Hanna Rokkanen Hämeestä.

Jouni Sirén ehdolla puoluehallitukseen Tampereen Vasemmistosta

Pirkanmaan piirijärjestö esittää Tampereen Vasemmiston puheenjohtajaa Jouni Siréniä puoluehallituksen jäseneksi. Jouni Sirén on 53-vuotias Tampereen varavaltuutettu ja yhdyskuntalautakunnan jäsen, joka päättää kaavoituksesta, rakentamisesta ja maankäytöstä. Hän on myös puoluevaltuuston jäsen.

– Paikallispolitiikassa olen pitänyt esillä kohtuuhintaisten asuntojen tarvetta, asuinalueiden tasa-arvoa ja pienyrittäjien asemaa. Yrittäjänä olen korostanut, että ay-liikkeen edustamien palkansaajien ja itsensätyöllistäjien ja pienyrittäjien edut ovat pääosin yhteneväiset. Haluaisin tuoda vasemmistoliittoon lisää yrittäjäosaamista nimenomaan pienyrittäjän ja itsensätyöllistäjän näkökulmasta, kertoo Jouni Sirén esittelyssään puolueen verkkosivuilla.

– Olen mukana myös kansainvälisessä solidaarisuustoiminnassa ja rauhantyössä muun muassa Suomen Rauhanpuolustajien varapuheenjohtajana. Uskon, että rauhanliikkeen näkemystä tarvitaan politiikassa yhä enemmän.

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:
Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *