Näkökulma

ULLA-LEENA ALPPI

5.4.2021 klo 13:43

Otetaan todesta ihmisten huolet

Riittämätön satsaus peruspalveluihin huolettaa useita kaupunkilaisia. Yhteydenotot koskevat usein henkilökunnan vähyyttä hoitopalveluissa ja aikuisten pientä määrää kouluissa. Niukat resurssit vaikuttavat myös mahdollisuuteen tehdä parhaansa hoitotyössä, mikä kuormittaa alan työntekijöitä. Ulla-Leena Alppi toivoo valtuuston kuuntelevan näitä huolia kun talouspäätöksiä tehdään. (Kuva: Cai Melakoski)

Tamperelaiset ottavat usein yhteyttä siitä, että peruspalveluissamme on riittämättömästi resursseja. Etenkin lautakuntatyössä törmätään siihen, että terveysasemille joutuu jonottamaan, mielenterveys- ja päihdepalveluihin on todella vaikea päästä, vanhuspalveluissa tarvittaisiin enemmän hoitajia, kouluissa on liian vähän aikuisia lasten tukena. Näillä puutteilla on suuri merkitys ihmisten arkeen. Eivät he turhaan ota yhteyttä valtuutettuihin.

Resurssikysymys on tärkeä ja moninainen. Esimerkiksi iäkkäiden ihmisten kotihoitoon on kyllä lisätty henkilöstöä, mutta resurssivaje ei tunnu helpottavan. Yksi syy tälle on se, että työ hoiva-aloilla ja myös vuorovaikutustaitoja vaativassa työssä on hyvin kuormittavaa ja silti huonosti palkattua.

Työntekijät haluavat tehdä työnsä hyvin, ja kun se ei ole mahdollista, on heillä eettinen ongelma jatkaa. Moni jättää työn, johon on pätevöitynyt, eikä uusia yhtä päteviä tekijöitä ole helppoa löytää. Oppimiseen menee aikaa ja hoitovaje kasvaa.

Ratkaisuksi on esitetty muun muassa koulutuspaikkojen lisäämistä. Lähihoitajien ammattijärjestöstä on arvioitu, että hoitajien koulutusmäärät voisivat riittää jopa nykyiselläänkin, jos kaikki koulutetut voisivat tehdä koulutuksensa mukaista työtä. Vanhushoivan ulkopuolella nimittäin työskentelee Suomessa noin 10 000 vanhushoivaan pätevöitynyttä lähihoitajaa ja muita ammattihenkilöitä.

Tämän tiedon tulisi herättää satsaamaan entistä enemmän kotihoidon ja koko vanhushoivan kehittämiseen. Oikean henkilömitoituksen ohella tarvitaan muita kehittämistoimia. 

Tampereella on asetettu tavoitteeksi, että iäkkään ihmisen luona kävisi pienempi määrä hoitajia. Tuttuus luo turvallisuutta toisin kuin jatkuvasti vaihtuvat hoitajat. Toinen tärkeä tavoite on se, että entistä suurempi osuus hoitajan työstä olisi varsinaista asiakastyötä, ihmisen kohtaamista. Sitä ei voi korvata digitalisaatiolla, vaikka siitä on apua tietyissä asioissa.

Kotihoidon tukipalvelut ovat yhtä tärkeitä kuin varsinainen hoitotyö. Esimerkiksi ateriapalveluihin tulisi edelleen olla oikeus myös tilapäisen kotihoidon asiakkailla, kuten sosiaali- ja terveyslautakunnassa esitin.

Yllä mainitut tavoitteet ovat oikeita, mutta niiden toteuttamisessa on vielä paljon työtä. Niin vanhushoiva kuin muutkin peruspalvelut nousevat aina voimakkaasti esiin vaalien lähestyessä. Minä toivon, että kaupunginvaltuustossakin esiin tuotu huoli näkyy seuraavan valtuuston työssä ja myös talousarviopäätöksissä.

Kirjoittaja on vasemmiston kaupunginvaltuutettu sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Tampereella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.