Katse suojattomiin lajikumppaneihin

Minusta tuli eläintensuojelija 1980-luvulla luettuani Eeva Kilven kirjoja. Ne avasivat silmäni näkemään paremmin eläinten julman kohtelun ja hyväksikäytön. Liityin eläinsuojeluyhdistykseen, otin kummikoiria ja olen yrittänyt tehdä muitakin eläinystävällisiä tekoja alkaen omasta ruokavaliosta. Paljon enemmän voisi tehdä. Voi esimerkiksi kirjoittaa useammin eläinten oikeuksista. Itse ne eivät pysty siihen.

Kun olen kirjoittanut, olen saanut paljon hyvää palautetta, mutta myös paheksuvia mielipiteitä. Niiden mukaan on tärkeämpiäkin asioita kuin pohtia tarhakettujen tai possujen kärsimystä. On paljon vaikeuksissa eläviä ihmisiäkin. Se on totta. Tässä kohtaa kuitenkin kimpaannun; noin viisikymmentä vuotta olen tehnyt työtä ihmisten ahdinkojen helpottamiseksi. Työ jatkuu. 

Mistä syntyy vastakkainasettelu ihmisten ja muiden elollisten, tuntevien, suojattomien olentojen välille! Eläinten oikeuksien puolustaminen ei ole millään tavalla pois ihmisoikeuksien puolustamisesta. Omien havaintojeni mukaan on päinvastoin tyypillistä, että samat ihmiset ne löytyvät kaikilta barrikadeilta missä inhimillisyyttä ja ympäristömme hyvinvointia halutaan lisätä. 

Turhaa vastakkainasettelua löytyy muualtakin. Jos puhuu lasten ongelmista, hätääntyy joku heti vanhusten unohtamisesta. Tai jos puhuu vanhusten puolesta, on unohtanut lapset, tulevaisuuden. Maahanmuuttajien oikeuksista puhuminen on monien mielessä kantasuomalaisten oikeuksien väheksymistä. Toisin sanoen olla jonkun ihmisryhmän ja asian puolella on jotakin toista vastaan. Etenkin someviestintä on täynnä tätä hedelmätöntä jankuttamista ja usein poistuukin aika nopeasti facebookin poliittisista keskusteluista. 

Eläinoikeuksien puolustaminen ei ole vain yksilöiden, vaan tietysti myös yhteiskunnan asia. Eduskunnan käsittelyssä on piakkoin eläinlain uudistus. Toteutuuko esimerkiksi hallitusohjelmassa sovittu parsinavetoiden ja tiineytyshäkkien kieltäminen; se nähdään pian.  

Myös kunnissa voidaan tehdä paljon. Voidaan varmistaa valvontaeläinlääkäreiden riittävä määrä, tukea eläinsuojeluyhdistysten ja vapaaehtoisten eläinsuojeluneuvojien työtä.

Eeva Kilpi tiivistää tarpeen nähdä herkemmin suojattomat eläimet runossaan kokoelmasta Animalia, vuodelta 1987.

”Eläinkokeet ovat välttämättömiä, te sanotte,
mutta minä sanon teille:
Tulokset osoittavat ainoastaan miten koe-eläin reagoi
rikkaruohomyrkkyjen, kosmetiikan, lääkkeiden
yliannostukseen
ollessaan suljettuna häkkiin,
vailla liikuntaa, vapautta
ja muutenkin luonnottomissa olosuhteissa.
Mitä se todistaa?
Mitä hyötyä tuloksesta on?
Vastaan teille: Vain se että voitte sanoa ”tutkimus”.
Tutkimus sitä ja tutkimus tätä.
Tutkimus on osoittanut.
Ja ”me tutkijat”.

Aiemmin he väittivät etteivät eläimet kärsi,
nykyisin he sanovat että eläimet stressaantuvat.
Ei kieltä niin saa käyttää,
tosiasioiden kieltämiseen.

Eläimet pelkäävät ja hätääntyvät,joutuvat kauhun valtaan,
eläimet tuntevat tuskaa.
Niihin koskee. Ne voivat pahoin.
Kaiken aikaa ne odottavat että kipu lakkaisi,
että tulisi joku joka vapauttaa,
päästäisi irti ja ulos,
laskisi raittiiseen ilmaan,
omaan koloon, pellolle, pihaan, metsään.
Vaan ei tule. Tulee muita.
Koko ajan ja kaiken voimansa
ne käyttävät ulospääsytien etsimiseen.
Pois, pois, pois, sanoo hiiren jokainen ele.
Koirat masentuvat. Ne häpeävät ihmisen puolesta.
Tai niistä tulee vihaisia, ne raivoavat,
ja niiden luonnetta syytetään.
Kissat. Epätoivoa täynnä.
Kanit
joiden silmät uhrataan naiskauneuden tähden.
Ajatteletko sitä nainen?

Havahdu ihminen.
Kieltäydy tehtävästäsi kiduttaja.
On tullut se aika”.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton tamperelainen kaupunginvaltuutettu.

III

Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoi kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.