Artikkeli: Suomi

15.11.2021 klo 08:43

JHL ‒ nyt etsitään ehdokkaita tähtiammattilaisten edustajiston vaaliin

Marja-Liisa Vuorenpää-Vainiola kutsuu JHL:n jäseniä ehdokkaiksi listalle JHL vasemmisto ja sitoutumattomat. Ehdokasasetteluun on vielä kuukausi aikaa, se päättyy 15.12. Kuvan taustalla Hervannan kirjasto. JHL:n jäsenistöön kuuluu monien avainalojen työntekijöitä, myös kirjastoalan.

JHL on julkisten ja hyvinvointialojen oma ammattiliitto. Liiton jäseniä kutsutaan tähtiammattilaisiksi, sillä heidän työnsä ansiosta koko maa toimii vaikeissakin olosuhteissa. Ammattiliiton uusi edustajisto valitaan ensi vuoden helmi–maaliskuussa. Ehdokkaaksi vaaliin voi ilmoittautua joulukuun puoliväliin asti. 

Liitossa toimii aktiivinen JHL:n Vasemmisto ja sitoutumattomat -ryhmä. Edellisissä edustajiston vaaleissa ryhmän ehdokkaat saivat 29,7 prosenttia äänistä ja 33 edustajistopaikkaa. 

Marja-Liisa Vuorenpää-Vainiola työskentelee aluetoiminnan asiantuntijana JHL:n Sisä-Suomen aluetoimistossa. Toimiston toimialueeseen kuuluu Keski-Suomi ja Pirkanmaa. Vuorenpää-Vainiola on kokenut jo monet ammattiliittovaalit. Työura alkoi tarjoilijana ja jatkui lähihoitajana Jämsässä. JHL on ollut työpaikkana viimeiset neljä vuotta, kolme vuotta sitten hän muutti nykyiseen työhönsä Tampereelle.

Jämsässä Vuorenpää-Vainiolalle kertyi vankka kokemus edunvalvonnasta eri tehtävissä, muun muassa pääluottamushenkilönä ja ammattiosaston puheenjohtajana.

‒ Kutsun JHL:n jäseniä asettumaan rohkeasti ehdolle vaaliin. Jokainen ennen lokakuun loppua liittoon liittynyt on vaalikelpoinen. Ryhtymällä JHL:n Vasemmisto ja sitoutumattomat -ryhmän ehdokkaaksi pääsee mukaan aktiiviseen, oikeudenmukaiseen ja rohkeaan porukkaan, joka on sitoutunut toimimaan avoimesti ja demokratiaa kunnioittaen, sanoo Vuorenpää-Vainiola ja toivottaa jäseniä tervetulleiksi ehdolle.

‒ Jäsenen on turha epäröidä sopiiko hän ehdokkaaksi ilman aikaisempaa kokemusta edustajistotyöskentelystä. Edustajistoon tarvitaan kokemuksen ohella uusia, raikkaita näkemyksiä. Jokainen ehdokas tuo mukanaan oman taustansa, kykynsä ja työkokemuksensa. Liittomme päättävään elimeen on saatava moniäänisyyttä, toivoo Vuorenpää-Vainiola.

‒ JHL Vasemmisto ja sitoutumattomat näkee ammattiliittonsa voimana joka tukee jäsentensä arkea, on vahvasti mukana työpaikoilla eikä jätä työkaveria yksin. Jokaiselle jäsenelle on turvattava toimeentulo. Työelämää pitää kehittää ja uudistaa, ja siinä työssä pitää huolehtia työelämän laadusta myös jälkeemme tuleville, Vuorenpää-Vainiola kuvailee.

‒ Ajankohtaisista tavoitteistamme mainitsisin vielä kaksi. Työaikaa tulee vähentää laskematta ansiotasoa, ja ammattiliittojen pitäisi saada kanneoikeus, tiivistää Marja-Liisa Vuorenpää-Vainiola haastattelun lopuksi, ja rohkaisee kaikkia ehdokkuudesta kiinnostuneita ottamaan yhteyttä.

Lue lisää:

JHL Vasemmisto ja sitoutumattomat (verkkosivu)
JHL Vasemmisto ja sitoutumattomat (Facebook)

JHL Vasemmisto ja sitoutumattomat vaalivideot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.