Artikkeli: Merkintöjä, Suomi

22.12.2021 klo 17:02

Politiikka ei pysähdy koronavuosinakaan

Mikko Aaltonen pohtii kolumnissaan mennyttä tapahtumarikasta vuotta ja suuntaa katseensa tuleviin haasteisiin. Vielä vuonna 2015 vaalitoreilla saattoi jutella ilman kasvomaskia. Tällä hetkellä maskit ovat kanssamme vielä pitkään. (Kuva: Cai Melakoski)

Päättymässä oleva vuosi on jälleen mennyt poikkeuksellisissa oloissa, jos niitä tavanomaisia oloja koskaan on ollutkaan. Varmaa on kuitenkin se, että maailma on jollain tavalla muuttunut, mutta vielä ei ole ihan varmaa mihin suuntaan. Koronapandemia on suurimman muutoksen takana. Virus jatkaa kulkuaan ja vaikka välillä ehdittiin ajatella sen hellittävän, on todennäköistä, että se on kanssamme vielä pitkään. Aika näyttää tuleeko ajoittaisista suluista ja liikkumisrajotuksista niin kutsutuista lockdown -jaksoista osa arkeamme vai hiipuuko viruksen vaikutus pikkuhiljaa.

Moni muukin asia maailmassa on muuttunut. Keskuspankkien rahapolitiikka on pitänyt korot alhaalla ja rahan liikenteessä, mikä on osaltaan pehmentänyt koronan iskua. Samalla perinteinen oikeistolainen talouskuripolitiikka on saanut osakseen entistä enemmän kritiikkiä ja siitä on monessa maassa luovuttu. Muutoksen pysyvyydestä ei tosin ole takeita. Venäjän koventuneet toimet uhkaavat Euroopan vakautta. Kiina on aiempaa piittaamattomampi muiden mielipiteistä ja ulottaa valtaansa yhä laajemmalle. Yhdysvalloissa poliittinen epävakaus jatkuu ja Euroopassakin oikeistopopulismi haastaa edelleen vastuullisen politiikan. Suomessa äärioikeisto valmistelee terrori-iskua.

Suomessa maan hallitus nauttii edelleen kansan enemmistön luottamusta. Hallitus, jossa vasemmistoliitto on mukana, on saanut läpi monta merkittävää uudistusta. Näistä ehkä isoimpana sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, jota Suomessa on tehty tavalla tai toisella lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Samalla hallitus on muun muassa korottanut työttömyysturvaa, korottanut kansaneläkettä, korottanut takuueläkettä, toteuttanut perhevapaauudistuksen, kieltänyt vesihuollon yksityistämisen ja korottanut poliisin määrärahoja. Samalla koronakriisiä on hoidettu hyvin, ainakin tähän mennessä. Mediassa tämä kaikki kuitenkin usein sivuutetaan ja huomio keskitetään pääministerin aamiaisiin sekä baarissa käyntiin. Ihan kuin tarkoituksella haluttaisiin ohjata katse pois politiikan sisällöistä ja hallituksen saavutuksista.

Muutos jatkuu ensi vuonna heti tammikuussa hyvinvointialuevaaleilla. Näissä vaaleissa ratkaistaan se, mihin suuntaan suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluita lähdetään kehittämään. Vaikka lainsäädäntö antaakin toiminnalle raamit ja nykyhallituksen valmistelema malli rajoittaa yritysten rahastusmahdollisuuksia, on uusilla aluevaltuutetuilla merkittävät mahdollisuudet ohjata palveluiden suuntaa. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että vasemmisto saa kannattajansa liikkeelle ja vaalitulos on hyvä.

Tulevaisuutta on hankala ennustaa. Todennäköisesti varmaa on kuitenkin se, että muutos jatkuu niin maailmalla kuin Suomessakin nopeana. Kaikkeen ei voi vaikuttaa eikä koko maailmaa muuttaa kerralla. Meidän täällä Suomessa ja Pirkanmaalla on kuitenkin tehtävä osamme, jotta muutos tapahtuisi parempaan suuntaan. Aktiivisuus aluevaaleissa on hyvä alku.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu ja Tampereen kaupunginvaltuuston kolmas varapuheenjohtaja.

III

Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivatkommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *