Olen katsellut kummastellen Suomen ja Ruotsin nöyrtymistä ihmisoikeuksia polkevan, sananvapautta rajoittavan, sekä omassa että naapurimaissa kurdeja pommittavan Turkin edessä. Keväällä kirjoitin Turkista roistovaltiona, syytä aiempien sanojen korjaukselle ei näytä olevan. Kirjoitukseni kimmoitti muutaman vastauksen, joissa perusteltiin Natoon liittymistä muun muassa samalla arvopohjalla, joka meillä on Nato-maiden kanssa. Nato-jäsenyyden hakemista yleensä hehkuttiin liittymisenä ”länsimaiseen arvoyhteisöön” ja ”suomettumisen loppuna”. ”Pääsisimme vihdoin länsimaiden joukkoon”. Taisimme päästä turkittumaan.
Kun Suomen ja Ruotsin arvot eivät ole lähellekään sitä, mitä ovat Turkin, Unkarin tai Yhdysvaltojen arvot, jonka ovat abortinvastaisuuden ja mustien ihmisoikeuksien polkemisen vuoksi kaikkea muuta kuin yhteneväiset Suomen ja Ruotsin arvojen kanssa. Mikäli joillakin lienee näiden maiden kanssa sama arvopohja, minulla eikä onneksi suurimmilla osalla suomalaisista taida sellaista olla.
Turkki on vaatinut Suomelta ja Ruotsilta Turkkia koskevan asevientikiellon purkamista, päästäkseen pommittamaan Syyriaan terroristeja. Turkki on kieltänyt ”valtiollisen kanavien”, siis Ylen, ja Ruotsin SVT:n tekemät haastattelut kurdeista. Suomessa olevat kurdit ovat suurimmilta osin maamme kansalaisia. Silti Turkin diktaattorilla Recep Tayyip Erdoğanilla on otsaa vaatia heidän palauttamistansa Turkkiin. Tulee mieleen ne 56 000 inkeriläistä ja jonkinmoinen juutalaisten joukko, joita jo edesmenneille diktaattoreille Suomesta palautettiin. Turkin vaatimukset ovat pahinta laatua itsenäisen kansakunnan omaa tahtoa ja suvereniteettia vastaan.
Turkki polkee ihmisoikeuksia ja rajoittaa sananvapautta, sekä kutsuu kaikkia toisinajattelijoita terroristeiksi, niin eikös mitä, meidän Niinistön– Kaikkosen-linjalla oleva Suomemme ja Ruotsimme ymmärtävät ”Turkin perusteltuja huolia”. Suomessa yleisesti kehutaan meidän puolustusvoimiamme. Pahinta on, jos ylipäällikkömme antautuu, kuten näyttää. Sauli Niinistöllä on vain niin kova suosio, ”melkein ruotsinkin kuningas”, että kukaan ei uskalla sanoa ääneen, että nyt ei lipsuta, eikä jahkailla ymmärtäväisesti Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin sanoille.
Kurdit taistelivat meidän puolestamme Irakissa ja Syyriassa. Juuri kurditaistelijat kukistivat terroristijärjestön Isisin. Kurdit pyrkivät rakentamaan Pohjois-Syyrian itselleen demokraattista ja tasa-arvoista yhteiskuntaansa. Nato-maa Turkki on hyökkäämässä ja jatkamassa sinne tekemäänsä aiempaa hyökkäystään.
Ukrainan ja Turkin sota naapureitaan vastaan ei eroa mitenkään toisistaan. Diktaattorien sotaa naapureitaan vastaan. ”Suomi ymmärtää Turkin perusteltuja huolia”, Niinistön suulla sanottuna hämmästyttää.
En ole hyvilläni siitä, jos Turkki torppaa kahden pohjoisen oikeusvaltion (jos sitä nyt sitten ollaan) pyrkimyksen Naton jäseneksi. Meillä olisi antamista Natolle. Olisimme sama rauhantahtoinen Suomi ja Ruotsi edelleen. Emme uhkaa naapureita ja kärjistä maailmantilannetta, vaan pyrimme lisäämään maailmanrauhaa, uhkailematta ketään. Kiivaimmissa somekeskusteluissa oli ”savijalkajättiläistä” kohtaan revanssihenkeä Naton pääsemisen jälkeen. Joillekin Nato ei tuntunut olevan puolustusliitto.
En voi mitenkään ymmärtää, että Natoon liittymisen ehdot pitääkin käydä Turkin eikä Naton kanssa. Joidenkin mielestä ennen ei ollut paremmin, taas jotkut haluaa Suomen takaisin, silloin olimme suomettuneita, mitäs nyt ollaan, turkittuneitako?
Muokattu 21.6. klo 18:43: Tehty stilistisiä muokkauksia
Kiitos tästä kirjoituksesta. Olen pahoillani, että huomasin sen vasta nyt. Missä ovat kaikki omilla aivoillaan ajattelevat demokratiaa ja oikeusvaltion puolustavat kansalaiset nyt kun mikään ei tunnu riittävän nöyristelyssä NATOn edessä? Onko meillä todellakin yhteinen arvopohja Turkin kanssa? Onko mikään muuttunut sitten toisen maailmansodan jälkeen? Sumentaako pelko ja liittolaisten tarve taas kerran kansakunnan järjen? Häpeällistä.