Muistan etäisesti, kuinka peruskouluikäisenä kesälomalta kouluun paluu pikkuisen jännitti. Jännitys talttui kuitenkin jo ensimmäisellä oppitunnilla ja taittui innostukseksi.
Tänä vuonna palasin kesälomalta töihin nuorisopsykiatrian poliklinikalle paria päivää ennen koulujen alkamista. Kurkkasin kokovuorokausiosaston potilaslistaa ja ilokseni huomasin siellä olevan mukavan väljää, kaikkiaan kuusi nuorta 12 potilasta vetävällä osastolla.
Perjantaina osastolla oli 15 nuorta, seuraavana maanantaina 19. Koulujen alkaminen oli ajanut nuoret niin suuren ahdinkoon, että tarvittiin erikoissairaanhoitoa ympäri vuorokauden. Monilla näistä nuorista oli aikaisempi hoitokontakti.
Avuntarvitsijoiden määrän kasvu koulun alkua seuraavina viikkoina on tuttu ilmiö ja sitä osataan odottaa niin kouluterveydenhuollossa, lastensuojelussa kuin meillä erikoissairaanhoidossa. Ilmiötä selittää osin se, että kesäloma-aikana nuorilla ei ole hoidollisia käyntejä missään, vanhempien lisäksi kukaan ei seuraa, miten nuori nukkuu tai syö, millainen on mieliala ja jaksaminen. Ensikäynti loman jälkeen kouluterkkarilla saattaa paljastaa viikkoja kestäneen alakulon ja ahdistuksen, syömättömyyden ja unettomuuden.
Mutta tämän elokuun ilmiö oli jollain tapaa erilainen. Nuoret kertakaikkisesti romahtivat käsiin.
Aikaa on kulunut vielä liian vähän, jotta ilmiön syyt tunnettaisiin. Muutamien nuorten kanssa olen kuitenkin jo ehtinyt keskustella ja kartuttaa heidän näkemyksiään.
Ahdistaa, sanoo heistä liki kaikki, mutta kutakin heistä eri syistä. Ahdistaa se, ettei tunne kuuluvansa muiden nuorten joukkoon, ahdistaa suuret ihmisryhmät, meluisat ruokasalit ja teennäiset ryhmäytymisleikit. Ahdistaa, kun tietää, että pitäisi jaksaa opiskella ja saada hyviä arvosanoja. Ahdistaa, kun haluaisi hyvään lukioon, muttei tiedä, miten masentuneena pystyy suoriutumaan. Pelottaa, kun joutuu taas tapaamaan kiusaajansa.
Olen pohtinut tapahtunutta paljon ja yrittänyt miettiä, miten tilanne olisi estettävissä jatkossa. Se näyttää selvältä, että monille nuorille kesätauko hoitokontaktissa on liikaa. Suomi suljetaan heinäkuussa, mutta nuoren masennus tai ahdistus eivät lomaile, vaikka olo saattaakin jonkin verran helpottaa. Palvelut tulisi pitää pyörimässä ja tapaamissa ennakoida myös loman loppumista ja etsiä keinoja arkeen paluun turvaksi.
Moni nuori on kuvannut joukkoon kuulumattomuuden tunnetta ja yksinäisyyttä koulussa. Tähän täytyisi löytää ratkaisukeinoja. Tunne siitä, että on tervetullut kouluun ja tärkeä yhteisön jäsen, tekee paluun lomalta helpommaksi. Ylisuuret luokkakoot ja aikuisten vähäisyys koulussa ovat isoja kuormituksen lähteitä, mutta ratkaistavissa, jos niin tahdotaan.
Yllämainitut keinot eivät ole halpoja tai helppoja. On kuitenkin myös huokeampia tapoja vähentää nuorten kouluahdistusta ja nämä eivät kalpene tärkeydessä tai tehossa muille. Lomasta huolimatta nuorella tulisi säilyä vuorokausirytmi, syödä täytyy säännöllisesti ja kavereihin pitää yhteyttä. Tämä on suuressa määrin vanhempien tehtävää, samoin kun se, että koulupaineista puhutaan ja suhteettomia tavoitteita suhteutetaan kulloiseenkin vointiin. Kun lomalla säilyy rytmi, ei arkeen paluu ole niin töyssyinen ja raskas.
Kirjoittaja on nuorisolääkäri, vasemmiston tamperelainen kaupunginvaltuutettu ja Pirkanmaan vara-aluevaltuutettu.
III
Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.