Näkökulma, Suomi

YRJÖ KUIVASNIEMI

24.10.2022 klo 08:10

Eläkekatto Ruotsin malliin

Yrjö Kuivasniemi ehdottaa, että Suomessa seurattaisiin Ruotsin mallia ja otettaisiin käyttöön eläkekatto. Kuvassa ruotsalaiset eläkeläiset Tampereen Keskustorilla vuoden 2016 Finnkampenin, Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelun yhteydessä. (Kuva: Cai Melakoski)
Kuivasniemen puolikuva
Yrjö Kuivasniemi

Ruotsissa on käytössä eläkekatto. Eikä siellä ole leikattu eläkkeiden maksuja niin kuin Suomessa. Herääkin kysymys, etteivätkö ruotsalaiset osaa ottaa pienituloisten eläkkeistä osaa, hyvin ansaituista eläkkeistä, yhteiskunnan toimien ylläpitoon. Suomessa osataan ottaa ja näin kurmuuttaa heikommassa yhteiskunnallisessa asemassa olevia. Siirretään pienituloisten pienistä eläkkeistä osa yhteiskunnan ylläpitoon. Pieneläkeläisiltä evätään oman elämänsä hallinta virkahenkilöille. Onhan tällaisilla toimilla työllistävä vaikutus, mutta onko tällainen toiminta kestävää ja hyväksyttävää?

Pitäisikö ottaa harkintaan eläkekaton säätäminen Suomessakin, voisimme ottaa esimerkkiä naapurista. Samalla oikaistaisiin vääryys, joka eläkeläisille on tehty. On kirjoitettu, mikäli Paavon Lipposen hallituksen aikaan säädetyt leikkaukset poistettaisiin suuret eläkkeet kasvaisivat kestämättömän suuriksi.Tämä yhteiskunnallinen haitta eliminoitaisiin eläkekaton käyttöönotolla. Näillä ylisuurien eläkkeiden leikkauksissa tulevilla summilla tasapainotetaan koko yhteiskunnan taloutta. Tosin suuremmilla eläketuloilla veroparatiiseissa oleville henkilöille eläkekaton säätäminen ei vaikuta mitään. 

On tehty selvityksiä aikaisemman eläkeuudistuksen vaikutuksista yhteiskunnan tasapainoon, ei nähty tarpeelliseksi maksaa eläkkeitä oikeudenmukaisesti. Herääkin kysymys, millaisilla palkoilla olivat nämä selvitysten tekijät. Herää myös kysymys, mikäli eläkekatto otettaisiin käyttöön, millainen vaikutus eläkekatolla olisi päätösten tekijöiden eläkkeisiin. Pitäisikö ottaa tätä vaikeaa asiaa ratkomaan Euroopan unionista jäävittömiä asiantuntijoita asiaa selvittämään. 

Eläkekaton säätämisen lisäksi tulevassa eläkeuudistuksessa tulee korjata eläkeindeksin aikaisempi leikkaus.

Kirjoittaja on parkanolainen eläkeläinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *