Artikkeli: Pirkanmaa

4.10.2022 klo 11:47

Hoitajien työvuorosuunnittelu puhutti aluevaltuustossa

Varavaltuutettu Satu Kosola puhumassa valtuustosalissa.
Varavaltuutettu Satu Kosola toivoi puheenvuorossaan aluevaltuuston kokouksessa, että uuden työvuorosuunnittelun pilotista tullutta palautetta katsottaisiin tarkasti ja lisäksi huomioitaisiin paljon allekirjoituksia saanut adressi autonomisen työvuorosuunnittelun säilyttämiseksi. Kosola on kotikunnassaan Lempäälässä kuullut paljon kritiikkiä uudesta työvuorosuunnittelun mallista. Lempäälässä mallia pilotoidaan parhaillaan. (Kuva: Anna Weckström)

Työvuorosuunnittelu nousi keskusteluun aluevaltuuston kokouksessa. Henkilöstöjaostolle tuodun tiedoksiannon mukaan yhteisöllisestä työvuorosuunnittelusta ollaan aikeissa siirtyä ohjelmistoavusteiseen työvuorosuunnitteluun, vaikka uusi malli on kohdannut paljon kritiikkiä. Arvostelua aiheutti myös se, että näinkin tärkeä asia tuotiin henkilöstöjaostolle tiedoksi, ilman että luottamushenkilöillä olisi ollut mahdollisuutta vaikuttaa asiaan.

– Onko käymässä niin, että ylintä päätäntävaltaa hyvinvointialueella ei käytäkään aluevaltuusto, vaan asioita valmistelevat viranhaltijat? Nyt ollaan esittämässä autonomisesta tai paremminkin yhteisöllisestä työvuorosuunnittelusta siirtymisestä ohjelmistoavusteiseen, toimintalähtöiseen työvuorosuunnitteluun. Missä asiasta on päätetty? Mitä aitoa vaikuttamismahdollisuutta aluevaltuutetuilla ja jaoston jäsenillä todellisuudessa on tähän erittäin merkittävästi hoitohenkilöstön työhyvinvointia ja työssä jaksamista koskevaan keskeiseen asiaan, henkilöstöpolitiikkaan, ihmetteli valtuutettu Leena Saarela hallintosäännön käsittelyn yhteydessä.

Uusi työvuorosuunnittelun malli on otettu pilottikäyttöön jo joissakin kunnissa, eikä positiivista palautetta ole kuulunut. Suunnitelman mukaan siirryttäisiin ohjelmistopohjaiseen työvuorosuunnitteluun vuoden 2025 loppuun mennessä. Mallissa mahdollisuudet vaikuttaa omiin työvuoroihin ovat merkittävästi heikentyneet, mikä on aiheuttanut suurta huolta. 

Hallintosäännön mukaan henkilöstöjaoston tehtävänä ja päätösvallassa ovat muiden muassa henkilöstöpoliittiset linjaukset, henkilöstöä koskevat keskeiset ohjelmat ja palkkausjärjestelmää koskevat yleiset periaatteet. Tätä taustaa vasten on varsin hämmästyttävää, että henkilöstöä valtavasti puhuttanut työvuorosuunnittelun muutos eli nykyisen autonomisen työvuorokäytännön lopettaminen tuotiin henkilöstöjaostoon tiedoksiantona, aluehallituksen varapuheenjohtaja, valtuutettu Jouni Sirén kommentoi. 

Adressi autonomisen työvuorosuunnittelun säilyttämisen puolesta Pirkanmaan hyvinvointialueella keräsi lyhyessä ajassa peräti 6 516 nimeä.

– Hallintosääntö on vaativa kokonaisuus. Siksi toivon, että kaikki olemme tarkkoja siitä, mitä sinne kirjataan ja miten sitä noudatetaan. Olemme kiertäneet kuntia vasemmiston aluevaltuustoryhmän kanssa ja olemme kuulleet, että henkilökunta on yrittänyt jättää tästä pilotista negatiivista palautetta, mutta en tiedä, mihin palaute on mennyt ja kuka sitä on kuullut, varavaltuutettu Satu Kosola huomautti.

Saarela painotti, ettei hoitajakriisissä ei ole varaa menettää enää yhtäkään hoitotyön ammattilaista. Hän toivoi, että huomioitaisiin, että suuria muutoksia ei voi tehdä kuulematta henkilöstön, henkilöstön edustajien ja valtuutettujen mielipidettä asiasta. Saarela esitti myös pelkonsa hoitajakriisin syvenemisestä.

– Viesti on varmasti mennyt perille, että tätä olisi pitänyt vielä voimakkaammin käsitellä siinä jaostossa, johon asia kuuluu, aluevaltuuston puheenjohtaja Lauri Lyly vastasi keskustelijoille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *