Me aikuiset olemme vastuussa siitä, että lapset ja nuoret voivat kasvaa täyteen mittaansa, omanlaisikseen ihmisiksi ja täysivaltaisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Me päättäjät olemme vastuussa siitä, että kasvatusvastuussa olevilla aikuisilla on edellytykset hoitaa tehtäväänsä. Meillä on vastuu myös varmistaa, että kaikki lapset ja nuoret saavat täysimääräiset mahdollisuudet kasvaa täyteen mittaan.
Vastuullisena aikuisena ja päättäjänä on hämmentävää lukea perussuomalaisten esitystä, jossa nuorisorikollisuuden esitetään vähennettävän laskemalla rikosoikeudellisen vastuun ikäraja neljääntoista vuoteen. Esitys rikosvastuuiän alentamisesta tarkoittaa käytännössä vastuun siirtoa aikuisilta niille lapsille ja nuorille, jotka ovat jääneet vaille riittävää turvaa ja huolenpitoa. Nuoria siis rangaistaisiin siitä, mitä heidän perheensä ja koko yhteiskunta on jättänyt tekemättä.
Esitys rikosvastuuiän alentamisesta ei ole vain hämmentävä vaan vastuuton. Esitys perustuu populismiin eikä tutkittuun tietoon siitä, miten nuorisorikollisuutta voitaisiin vähentää. Sekä nuorisorikollisuudesta kertynyt kokemustieto että tehdyt tutkimukset osoittavat, että valvonta, rangaistukset ja pelottelu ovat tehottomia keinoja nuorisorikollisuuden vähentämisessä. Tutkimukset myös osoittavat, että rikoksiin puuttuvilla toiminnoilla voidaan vähentämisen sijaan jopa lisätä rikollisuutta.
Nuoruutta on kuvattu ihmisiän rikosaktiivisimmaksi ajaksi, sillä normirikkomukset ovat nuorten keskuudessa melko yleisiä. Vuonna 1997 syntyneistä tytöistä 5,2 prosenttia ja 19,5 prosenttia pojista oli saanut joko tuomion tai rangaistusmääräyksen ennen täysi-ikäiseksi tuloaan. Rikoksia tekevien nuorten määrä on kuitenkin vähentynyt viimeisen kahdenkymmen vuodan aika. Sen sijaan nuorten tekemien rikosten määrä ei ole vähentynyt, sillä rikosten määrät yhtä nuorta kohden ovat kasvaneet. Yksi selitys tälle nuorisorikollisuuden polarisaatiolle voi olla nuorisorikollisuuden vähentämisen keinot, joissa on keskitytty varhaiseen puutumiseen ja sivuutettu rikoksia uusivat ja rikoksilla oireilevat nuoret.
Kolme vuotta sitten julkaistu, Lotta Haikkolan, Noora Hästbackan ja Elina Pekkarisen toimittama Kuka vastaa nuorten rikoksiin -tutkimus osoittaa, että suomalaisissa kunnissa nuorisorikollisuuden torjunnassa ovat käytössä varhaisen puuttumisen mallit, kuten ensikertalaisten puhuttaminen ja arviointi. Sen sijaan rikosten uusioille ja rikollisuudella oireileville ei ole riittävästi heidän tarpeitaan vastaavia tukimuotoja, kuten rikosten jättämistä tukevia menetelmiä. Myös tutkimuksessa haastatellut nuoret kertoivat tukipalvelujen niukkuudesta.
Juuri tuosta rikoksilla oireilevien nuorten tuen riittämättömyydestä ja niukkuudesta olemme me aikuiset ja päättäjät vastuussa. Tuota vastuunkantoa punnitaan tänäkin syksynä, kun kunnanvaltuustot päättävät ensi vuoden budjeteissaan tuesta lapsille ja nuorille.
Kirjoittaja toimii vasemmistoliiton varavaltuutettuna Pirkanmaan aluevaltuustossa ja Tampereen kaupunginvaltuustossa.