”Koko kaupungin on oltava saavutettavissa kaikilla kulkumuodoilla” on tamperelaisen kuntapolitiikan klassikkofraasi, jota erityisesti kokoomuslaiset, perussuomalaiset ja demarit viljelevät liikennepoliittisissa keskusteluissa. Fraasi antaa olettaa, että sitä käyttävät todella haluaisivat, että kaupunki on saavutettavissa jokaisella kulkumuodolla. Tosiasiassa päätöksestä toiseen käy selväksi, että tätä fraasia käyttäville on tärkeämpää sotia kuviteltuja ongelmia vastaan kuin puuttua niihin käytännön ongelmiin, jotka haittaavat kaupungissa liikkuvien ihmisten arkea ja estävät liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttamisen.
Tampereella ei ole paikkaa, jonne yksityisautolla ajava ei pääsisi ympäri vuorokauden ja ympäri vuoden. Kaupungin joka kolkka on saavutettavissa yksityisautoilla. Muiden kulkumuotojen tilanne on erilainen – joukkoliikenteen sujuvuudessa sekä kattavuudessa on edelleen puutteita ja kaupunki on täynnä kesken päättyviä pyöräteitä sekä laaduttomia väyliä. Talvisin jalankulun ja pyöräilyn väylien kunnossapito on täysin luokatonta siinä, missä autotiet ovat liki puhtaaksi nuoltuja lähes joka hetki. Tästä huolimatta ”kaikilla kulkumuodoilla” -poliitikot ovat huolissaan pääasiassa parkkipaikkojen riittävyydestä ja hinnasta sekä siitä, viekö muiden kulkumuotojen kehittäminen tilaa yksityisautoilulta.
Ongelma on selvä silkan matemaattisestakin näkökulmasta. Yksityisautoilun vaatima tila on suuri – eritasoliittymät, parkkipaikat ja uudet tielinjaukset ovat pois jokaiselta muulta kulkumuodolta sekä luonnolta. Tampere on kapealle kannakselle rakennettu nopeasti kasvava kaupunki. Kakkua ei voi samaan aikaan sekä säästää että syödä, vaan politiikan on kyettävä priorisoimaan tilankäyttöä kaupungissa.
Ei ole sattumaa, että juuri liikenteen päästöjen vähentäminen on Tampereella erityisen vaikeaa. ”Kaikilla kulkumuodoilla” -fraasilla ohjattu liikennepolitiikka ei perustu todellisuuteen, sillä se luo harhakuvan, jossa mistään ei tarvitse luopua. Tästä käsityksestä kaupunginvaltuuston enemmistö pitää tiukasti kiinni ja siksi tamperelainen liikennepolitiikka on ainoastaan uuden rakentamista, oli kyse mistä tahansa liikennemuodosta, mutta ei koskaan luopumista. Todellisuudessa kuitenkin luopumistakin tarvitaan: autokeskeinen liikennesuunnittelu on jätettävä historiaan ja luovuttava valtavasta määrästä yksityisautoilulle varattua kaupunkitilaa.
Käytännössä ”kaikilla kulkumuodoilla” tarkoittaa haluttomuutta asettaa etusijalle ekologisesti kestävät kulkumuodot ja luontoalueiden säilyttäminen. Jos ja kun haluamme kaupungin, jossa on helppo liikkua pyörällä, jalan ja joukkoliikenteellä, tilaa on välttämätöntä ottaa yksityisautoilulta parempaan käyttöön.
Yksityisautoilulle luodaan toisaalta koko ajan tarvetta, kun vielä jokin aika sitten on kaavoitettu uusia asuinalueita, joilta kulkeminen tapahtuu pääasiassa yksityisautolla. Joukkoliikenteen linjoja ei aina ole suunniteltu kovin kattaviksi ja esim. varhaiskasvatuksen paikkojen pula joissain kaupunginosissa ohjaa käyttämään yksityisautoa. Eli oikeastaan liikennepolitiikka ei ole vain liikennesuunnittelua, vaan liikkumismuodot ovat seurausta kaikesta päätöksenteosta.
Toisaalta yksityisautoilun vaikeuttaminen esim. kaupunkibulevardeilla tms. näyttäytyy helposti vain kiusantekona, jos muuten ihmiset ovat pakotettuja kulkemaan omalla autolla asuinpaikan, työpaikan, lasten päivähoidon tai koulun ja harrastuspaikan väliä. Seurauksena on ongelmallinen kehä, kun autoilemaan pakotetut ihmiset alkavat nähdä autoilun osana identiteettiään ja tulevat tukeneeksi päätöksiä, jotka syventävät autoriippuvuutta entisestään.