Ilmatilan hallinta tuntuu olevan nykyisin kaikki kaikessa, niin sodankäynnissä kuin politiikassakin. Isot puolueet pääsevät esille helpommin. Silloin ei tunnu niin olevan väliä, vaikkei puolueella olisi esittää kummoisiakaan tavoitteita. Voidaan vetäytyä ”vastuullisen taloudenhoidon” tai vaikkapa ”valtionhoitajan” roolin taakse. Ollaan jääty oman muuttumattoman ja aikoja sitten vanhanaikaiseksi jääneen ideologian vangeiksi (ja syytetään tietysti toisia siitä ideologisuudesta).
Kun puolue on kasvanut isoksi, ei haluta keikuttaa venettä. Silloinhan voi pudota koko veneestä! Jäädään uudistamisen ja uusiutumisen sijaan ennemmin loistavan menneisyyden vangeiksi.
Vaikka haluankin Vasemmistoliiton kasvavan suuremmaksi, en halua puolueelleni tällaista spenglermäistä loppua. (Oswald Spengler esitti kauan sitten, että valtioilla ja kulttuureilla on vääjäämättä alkunsa ja myös loppunsa.) Uskon, että tällainen kurja kituminen omassa luulotellussa erinomaisuudessa on vältettävissä. Kuten otsikossa väitän, kasvaakseen Vasemmistoliitto tarvitsee suuria ajatuksia. Suuria visioita, kuten hienostelevammat ihmiset sanoisivat. Vaikka Vasemmistoliitto onkin saanut hallituksessa ajettua merkittäviä asioita eteenpäin, ovatko ne olleet todella suuria?
Suuria ajatuksia esittävät pienet yksittäiset ihmiset. Ihan tavalliset puolueen jäsenet. Kysymys onkin lähinnä siitä, olemmeko valmiita kuuntelemaan ja toimimaan suurten ajatusten toteuttamiseksi. Nyt kun olet lukenut tätä kirjoitusta näinkin pitkälle, arvaat varmaankin, että minulla saattaisi olla suuri ajatus – itse asiassa parikin – mutta niistä ehkä toiste.