Valmistuin yliopistosta vuonna 2010. Siihen aikaan säällisesti palkattua työpaikkaa kohti oli ties kuinka paljon hakemuksia. Työpaikkoihin asetettiin myös tarkkoja kelpoisuusvaatimuksia, kuten tulityö-, hygienia- ynnä muita passeja, joita ei voinut suorittaa maksutta julkisten työvoimapalveluiden kautta, vaan ne piti maksaa itse. Työttömän perusturvasta taas on äärimmäisen hankalaa maksaa satojen eurojen kursseja.
Nykyään on kuulemma työvoimapula, joskaan en aivan täysin usko edelleenkään sen olemassaoloon. Iso osa avoimista työpaikoista on osa-aikaisia, provisiopohjaisia ja pakkoyrittäjyyttä. Ennenkin on aina ollut tällaisia työmahdollisuuksia.
Toisaalta pulaa on koulutetuista ammattihenkilöistä, kuten erityisopettajista, terveydenhoidon ammattilaisista ja bussikuskeista. Noilla aloilla käy kato, koska työtaakka käy siellä sitä kohtuuttomammaksi, mitä vähemmän työntekijöitä on. Valmiina on kehä, jossa raskas työtaakka karkottaa tekijöitä ja jäljelle jäävien työtaakka kasvaa entisestään.
Miksi noilla aloilla sitten on työvoimapulaa samaan aikaan, kun meillä on edelleen tuhansia työttömiä? Syynä on koulutusjärjestelmä: työttömillä ei usein ole mahdollisuutta vuosia kestävään yliopistokoulutukseen toimeentulon järjestämisen takia. Toisaalta kynnys bussikuskiksikin on ollut korkea, jos on täytynyt itse hakeutua koulutukseen ja maksaa tuhansien eurojen kurssimaksut. Nykyään bussi- ja rekkakuskiksi on järjestetty rekrytointikoulutuksia, jotka lienevät osallistujille maksuttomia. Samoin huomasin, että Tampereella voi opiskella metalliteollisuuden ammattilaiseksi alanvaihtajana. Nämä ovat erittäin hyviä juttuja, mutta tällaista tarvittaisiin vielä lisää ja valtakunnallisesti.
Työttömille tarvittaisiin oikeus opiskella työttömyysetuudella koko tutkinnon ajan silloin, kun opiskelu kohdistuu työvoimapula-alalle. Tuki pitäisi myös saada suhteellisen automaattisesti kriteerien täyttyessä. Tähän saakka asiassa on ollut tarveharkintaa, joka joskus on tarkoittanut sitä, että hakemus hylätään ja mahdollisesti hyväksytään muutoksenhaun jälkeen. Tarvittaisiin paradigman muutos – työttömän on parempi olla opiskelemassa hyödyllinen ammatti kuin rangaistuksenomaisella kurssilla hiomassa jälleen kerran ansioluetteloaan.
Osalla työttömistä työkyky on heikentynyt niin, että työllistyminen vaativaan työhön on aika kaukana. Tämä on ikävä seuraus siitä, että työttömäksi jääneet jätettiin 1990-luvulla oman onnensa nojaan ja heille tarjottiin 2000-luvun alussa ”työllistymistä edistävinä palveluina” erilaisia sosiaaliturvan varassa tehtäviä töitä, jotka eivät edistäneet osallisuutta yhteiskunnassa ja työkyvyn säilymistä. Pahimmillaan työttömät tekivät työkokeilussa ja vastaavissa fyysisesti raskaita töitä yhdeksän euron päiväkorvauksella. Tällainen on ihmisten hyväksikäyttöä, ei toimivaa sosiaalipalvelua.
Työvoimapulaan on myös esitetty ratkaisuksi työperäisen maahanmuuton lisäämistä. Työperäistä maahanmuuttoa tullaan jatkossa tarvitsemaan, kun nuoret ikäluokat pienenevät. Kuitenkin olisi suurta typeryyttä jättää hyödyntämättä kotimaisten työttömien panos ja pahimmillaan alistaa heidät johonkin ”vastikkeellisen sosiaaliturvan” kaltaiseen toimintaan, jossa heidän pitää kerätä risuja puistosta samaan aikaan, kun heidät voitaisiin kouluttaa oikeaan ammattiin, josta voisi saada oikeaa palkkaa. Pitää myös muistaa, että työntekijöiden tuominen esimerkiksi Filippiineiltä maksaa kielikursseineen kaikkineen, joten katse pitää ensin suunnata kotimaisiin työttömiin.
Kirjoittaja on tamperelainen järjestötyöntekijä.