Näkökulma, Suomi

MINNA MINKKINEN, JUSSI SARAMO

2.12.2022 klo 13:10

Ei jätetä ihmisiä markkinoiden armoille

Julkisesti eli kaikkien tamperelaisten omistama Tampereen sähkölaitos tuottaa 3,2 prosenttia Tammerkosken vesivoimalla tamperelaisten kuluttamasta sähköstä. Tampereen sähkölaitos on päättänyt laskea sähkön hintaan väliaikaisesti tammikuun alusta maaliskuun loppuun 33 sentistä 26 senttiin kilowattitunnilta. Sähkön arvonlisävero, joka sisältyy hintoihin, laskee myös 24 prosentista 10 prosenttiin joulukuun alussa. Sähkön arvonlisäveron alennus on voimassa huhtikuun loppuun. (Kuva: Cai Melakoski).
Minna Minkkinen

Sähkön hinta on kohtuuttomalla tasolla ja talvi tekee vasta tuloaan. Jokainen meistä huomaa kauppareissulla, että myös ruuan hinta on noussut paljon. Elinkustannusten nousu lisää ihmisten talousahdinkoa, ja pahimmillaan ajaa kotitalouksia velkakierteeseen. 

 Perheissä on huolta tulevaisuudesta ja kyvystä selviytyä, mikä heijastuu myös lapsiin. Hallitus on onneksi päättänyt toimenpiteistä, kuten ylimääräisistä lapsilisistä joulukuussa. Lisäksi on mahdollista hakea verotukseen sähkövähennys tai Kelasta sähkötukea. 

Elinkustannusten nousu tulee lisäämään sosiaalityön ja toimeentulotuen tarvetta. Hyvinvointialueilla on varauduttava tarjoamaan ihmisille apua ja tukea, vaikka pienituloisimpien osalta köyhyyttä estetään myös tukien indeksikorotuksilla.

Jussi Saramo

Myös työeläkkeisiin tulee kerrankin prosentuaalisesti isot korotukset. Sen sijaan pieni- ja keskituloiset työntekijät ovat nyt pahimmassa pulassa ja ansaitsisivat kunnollisia palkankorotuksia. On tehtävä se, mitä voidaan, kuten madallettava asumisen hintaa ja pidettävä työmatkojen kustannukset kohtuullisina. 

 On oikein tukea ihmisiä pahimman yli, mutta velaksi tehtävien hätätukien jälkeen on korjattava myös rakenteita. Sodan aiheuttamia energiayhtiöiden jättimäisiä pörssivoittoja on monen muun maan tavoin verotettava Windfall-verolla, jota Suomessakin vihdoin valmistellaan. Parasta olisi Norjan mallin mukaisesti ohjata ylisuurten sähkönhintojen verotuotto suoraan sähkölämmittäjien laskujen pienentämiseen välttämättömän kulutuksen osalta.

 Pidemmällä tähtäimellä julkisen sektorin rooli tulee palauttaa vahvaksi sähköntuotannossa ja jakelussa. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sähköverkkojen hankkimista takaisin julkiseen omistukseen sekä julkisomisteisen energiantuotannon lisäämistä. 

 Minna Minkkinen on vasemmistoliiton varapuheenjohtaja ja Jussi Saramo vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *