Vuosi sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, jossa se sotii edelleen. Hyökkäys muutti Suomen turvallisuusajattelun kertaheitolla. Muuten kansainvälisillä kentillä varovaisesti toimiva Suomi päätti liittyä Natoon ja alkoi aseistaa Ukrainaa.
Vuoden 2022 loppuun mennessä Suomi oli antanut aseapua Ukrainalle noin 200 miljoonan euron verran. Apua on luvassa lisää muun muassa Leopard-panssariajoneuvojen muodossa.
Aseavulla on merkitystä, sillä sota saattaa päättyä vain jommankumman osapuolen voittoon sen sijaan, että neuvoteltaisiin rauhasta.
Sodan päättymisen jälkeen Ukraina voi tavoitella kansainvälisiä turvatakuita ja eurooppalaista integraatiota. Ukraina onkin jo ilmoittanut tavoittelevansa EU-jäsenyyttä, ja unioni on myöntänyt sille ehdokasaseman. Venäjän hyökkäyksen jälkeen valtaosa ukrainalaisista on ilmoittanut kannattavansa jäsenyyttä, ja joissakin mielipidemittauksissa jopa 90 prosenttia vastanneista tuki Ukrainan liittymistä Euroopan unioniin.
Ukraina ei olisi ensimmäinen maa, joka integroituu Eurooppaan ja pyrkii samalla kehittymään demokratiaksi. Näin ovat tehneet Baltian maat ja muun muassa Puola, Unkari, Slovakia, Slovenia ja Bulgaria.
Jotkin näistä tekivät nopean siirtymän. Toisilla se kesti pidempään.
Virasto rahoituksen koordinointiin
Mitä Ukrainan tulisi sitten huomioida EU-integraation ja demokratiakehityksen suhteen? Tähän on pyrkinyt vastaamaan The Centre for Economic Policy Researchin (CEPR) viime joulukuussa julkaistu Rebuilding Ukraine: Principles and policies –raportti, jonka kirjoittajakaarti koostuu noin 40 asiantuntijasta ja tutkijasta Ukrainasta, Euroopasta ja Yhdysvalloista.
Muiden siirtymän tehneisiin eurooppalaisten maiden kokemuksiin peilaten raportin kirjoittajat suosittelevat Ukrainalle ripeää siirtymää ja jälleenrakentamista, jotta se voisi välttää korkean inflaation ja epävakauden sekä vahvistaisi ukrainalaisten luottamusta omaan maahansa.
Jälleenrakennuksen tukemiseksi EU:n tulisi perustaa Marshall-apua muistuttava virasto. Se vastaisi kansainvälisen rahoituksen koordinoinnista ja Ukrainan liittymisestä Euroopan unioniin.
Viraston tehtävänä olisi myös valvoa sitä, ettei jälleenrakentamiseen tarkoitettuja varoja valu hukkaan korruption takia.
Raportin mukaan virasto voisi hyödyntää sellaisia asiantuntijoita, varsinkin Suomesta, Ruotsista, Baltiasta ja Keski-Euroopasta, jotka ymmärtävät itsenäistymisen tai sodan jälkeisiä demokraattisia siirtymiä ja Venäjän uhkaa.
Ukraina kuljettajan paikalle
Vaikka Euroopan on mahdollista tukea Ukrainaa jälleenrakennuksessa, CEPRin raportin kirjoittajat korostavat, että jälleenrakennuksen on tapahduttava Ukrainan ehdoilla ja johdolla.
Samoja ajatuksia esitetään Refugees International-järjestön viime syyskuussa julkaisemassa Localizing the International Humanitarian Response in Ukraine -raportissa. Siinä painotetaan, ettei rahoitusta pitäisi kanavoida liikaa kansainvälisten tai YK:n järjestöjen kautta, sillä se saattaisi sivuuttaa ukrainalaisia toimijoita ja asettaa heidät alihankkijoiden rooliin.
Ukraina taas osoitti jo sodan alussa kykenevänsä organisoimaan mittavia humanitaarisia toimia myös vapaaehtoisten avulla. Sodan aikana maan kantokyky on kuitenkin heikentynyt ja vapaaehtoisten ponnistuksiin ei voi enää luottaa samassa mittakaavassa kuin ennen.
Tukea integroitumiseen
Integroituminen Euroopan unioniin on pitkä prosessi. Yksi haaste on tähän mennessä ollut, ettei prosessia ole porrastettu, vaan valtio saa joko täysjäsenyyden tai ei mitään.
Tämä saattaa lannistaa jäsenyyttä hakevia maita. Siksi on ehdotettu, että jäsenyysprosessia porrastettaisiin niin, että EU tarjoaisi joitain jäsenyyden etuja sitä mukaa, kun maa täyttää täysjäsenyyteen vaadittavia kriteereitä. Nämä kriteerit liittyvät esimerkiksi oikeusvaltioon tai demokratian tilaan, mistä EU ei ole valmis joustamaan.
– Ukrainassa ja Euroopassa on kuitenkin aitoa halua edistää Ukrainan EU-jäsenyyttä. Ehkä EU halusi siksi antaa jo tässä vaiheessa Ukrainalle ehdokasstatuksen, kertoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Emma Hakala.
– Kokemukset Balkanilla osoittavat kuitenkin, että konfliktin jälkeen voi olla vaikeampaa edistää EU-jäsenyyttä. Ajateltiin, että demokratia ja jäsenyys tapahtuvat kuin itsestään. Näin ei ole, vaan prosessi vaatii rahallista ja teknistä tukea. Balkanilla koettiin, että heidät jätettiin tämän suhteen yksin ja oman onnensa nojaan, Hakala jatkaa.
Suomella on Hakalan mukaan paljon tarjottavaa Ukrainalle ja kiinnostusta olla näkyvä toimija esimerkiksi jälleenrakennuksessa.
– Suomi voisi tukea Ukrainaa ekologisessa rakentamisessa, mikä voi näkyä suomalaisten yritysten yrityksissä solmia erilaisia diilejä sekä nyt että sodan päätyttyä, Hakala pohtii.
Vahvat instituutiot ja koulutus
Jos eurooppalainen integraatio on haastavaa, niin samaa voi sanoa myös demokratiakehityksestä. Puolasta ja Unkarista kehkeytyi aikanaan demokratioita, mutta viime vuosien aikana molemmista maista on tullut entistä itsevaltaisempia.
Näiden kokemusten perusteella CEPRin raportin kirjoittajat suosittelevat Ukrainaa rakentamaan niin vahvat demokraattiset instituutiot, ettei edes orbanilainen populisti voisi horjuttaa niitä.
Sodan aikana Ukrainan armeija käyttää keskeistä valtaa, ja siksi olisi tärkeää, että sodan loputtua ja jälleenrakennuksen käynnistyttyä maassa siirryttäisiin asteittain sotilasvallasta siviilihallintoon. Tämä olisi tärkeää varsinkin, jos Ukraina aikoo asettaa syytteeseen Venäjän hyökkäystä tukeneita henkilöitä.
Oikeusvaltiokehityksen lisäksi koulutus ja toimivat työmarkkinat ovat tärkeässä asemassa Ukrainan sodanjälkeisessä valtiorakennuksessa ja demokraattisessa siirtymässä.
CEPRin raportin mukaan oppilaitoksilla tulee olemaan tärkeä rooli sodan aiheuttamien traumojen ja kokemusten käsittelemisessä. Lisäksi raportin kirjoittajat suosittelevat varmistamaan sen, että opetus on yhtä laadukasta kaikkialla maassa.
Suomi voi olla kokoaan suurempi
Vuosi Venäjän hyökkäyksen jälkeen ajatus sodan loppumisesta tuntuu vielä kaukaiselta. Siksi on ymmärrettävää, että julkisessa keskustelussa puhutaan siitä, mitä aseita Ukraina tarvitsee, missä rintamalinjat kulkevat juuri nyt ja miten Suomi voi auttaa Ukrainaa sodan voittamisessa.
Sodan loputtua alkaa kuitenkin toinen aika ja silloin Suomi ja Eurooppa voivat tukea Ukrainaa sen omien tavoitteiden saavuttamisessa.
Pitkällä aikajänteellä tuki Ukrainan jälleenrakentamiselle ja eurooppalaiselle integraatiolle on käänteentekevää. Ehkä jopa tärkeämpää kuin se, antaako Suomi kymmenen vai kaksikymmentä taistelupanssarivaunua.
Tämä kirjoitus ilmestyi osana Kansan Uutisten ja Vasen Kaista -verkkolehden yhteistyötä samanaikaisesti kummassakin julkaisussa.