Taiteilija Tekla Inarin valokuvia ja tekstiä yhdistelevän teoksen Iida Ylämäki päähenkilö on nuori prekaari nainen, joka havainnoi elämää poikkeuksellisella herkkyydellä. Yhteiskunnalliset ongelmat, kuten eriarvoisuus, uusliberalistinen kilpailu ja ilmastonmuutos, työntyvät suodattamattomina hänen tietoisuuteensa. Ahdistus maailman tilasta sekä epävarmojen elämännäkymien aiheuttama masennus kuormittavat Iidaa katkeamispisteeseen saakka.
Teoksen estetiikka on samalla likaista ja kaunista, depressiivistä ja taianomaista. Kuvat esittävät ikkunoista avautuvia utuisia maisemia, betonihalkeamista työntyviä kasveja, puistoja ja kaupunkimetsiä, rutistuneita karkkipapereita ja uneliaina lepääviä kissoja. Ne limittyvät Iidan ajatuksenvirtaa kuvaaviin runoteksteihin.
Visuaalisen ja tekstuaalisen sisällön yhdistävä tarina hapertaa rajat yksilön ja yhteiskunnan, sisäisen ja ulkoisen, välillä. Kirjan kuvissa ei esiinny juurikaan ihmishahmoja, mikä kertoo syrjäytyneen päähenkilön yksinäisyydestä. Teksteissä Iida kuitenkin janoaa yhteyttä maailmaan.
Inarin omat kokemukset prekaariudesta ovat vaikuttaneet vahvasti teoksen sisältöön.
– Iida Ylämäkeä työstäessäni elin prekaaria arkea. Köyhyys, epävarmuus ja väliaikaisuus luonnehtivat etenkin monien nuorten aikuisten elämää. Vakituisista työsuhteista tai hyvästä eläkkeestä nauttivien vanhempien sukupolvien voi olla vaikea ymmärtää prekaaria kokemusta. Haluankin avata teoksellani prekaarisuutta myös ihmisille ja yhteiskuntaluokille, joilla ei ole siihen omaa kosketusta.
Arjen epävarmuus on erityisen kuormittavaa silloin, kun näköpiirissä ei ole toivetta sen lakkaamisesta, kuten asian laita on Iida Ylämäen päähenkilön kohdalla. Tilannetta pahentaa se, että uusliberalistisessa yhteiskunnassa köyhyys ja psyykkinen kuormitus sälyttyvät yksilön ratkaistaviksi. Ongelmien rakenteelliset juuret jäävät piiloon.
– Otan teoksessani kriittisen kannan uusliberalismiin ja kapitalismiin. Lukijalle käy ilmi, kuinka rakenteet vaikuttavat ihmisiin. Prekaarisuus viiltää nuoria aikuisia. Meidän olisi tehtävä yhteiskunnallisia arvovalintoja, jotta ongelma voitaisiin ratkaista.
Kuvan ja tekstin yhtymisestä
Iida Ylämäki on Inarin kolmas teos, ja sen on julkaissut esseisti Antti Nylénin luotsaama Bokeh-julkaisuprojekti, joka toimii kirjallisuuden ja kuvataiteen välimaastossa. Työskentely samanaikaisesti kuvan ja tekstin parissa on Inarille luonteenomainen tapa tehdä taidetta.
– Kuvia tehdään, koska niillä on kyky ilmaista jotain, mihin sanat eivät yllä. Lähekkäin, peräkkäin ja rinnakkain esiintyvät tekstit ja kuvat vievät yhdessä tarinaa eteenpäin. Kun rinnastan erilaisia materiaaleja, pidän tärkeänä, etteivät ne kerro samoja asioita.
Inari työsti Iida Ylämäkeä viiden vuoden ajan. Prosessi venyi pitkäksi, sillä taiteilijan työskentelytapaan kuuluu hioa materiaaliaan kärsivällisesti.
– Jotkut taiteilijat toimivat enimmäkseen intuitiivisesti, mutta itse lähden liikkeelle teemasta, joka alkaa vetää materiaalia puoleensa magneetin lailla. Lopullinen editointiprosessi vaatii aikaa, ja samalla kirjan sisältö tiivistyy.
Eriarvoisuuden varjo
Iida Ylämäen päähenkilön kokeman prekaariuden taustalla häilyy yhteiskunnallisen eriarvoisuuden varjostama maailma. Eriarvoisuus on lisääntynyt Suomessa hälyttävällä tavalla. Yhteiskunnalliset ongelmat kärjistyvät ja vaikuttavat haitallisesti myös henkiseen hyvinvointiin. Psyykkinen kuormitus kasautuu erityisesti vähäosaisille väestöryhmille. Inarin teos käsitteleekin syrjäytymisen ja epävarmuuden ohella myös mielenterveysongelmia.
– Käsittelin ensimmäisessä teoksessani Perintö ylisukupolvista sodan traumaa Suomessa. Iida Ylämäki puolestaan tarkastelee nyky-yhteiskunnan ongelmien vaikutusta mieleen. Kuvaan teoksessa ongelmien kasautumista ja niiden vaikutuksia nuoriin. Iidan ärsykekynnys alkaa paineen alla ylittyä.
Uusliberalistisessa yhteiskunnassa yksilöiden odotetaan kilpailevan toisiaan vastaan menestyksestä, vallasta ja vauraudesta. Kilpailu vääristää ihmissuhteet välineellisiksi ja aiheuttaa psyykkistä kuormitusta. Inari nostaa esiin, ettei kaikilla ihmisillä ole suinkaan samanlaisia edellytyksiä kilpailla.
– Nyky-yhteiskunnassa kilpailuun vaaditaan fyysisen terveyden lisäksi riittävä mielenterveys. Teokseni päähenkilö Iida ei pysty enää kilpailemaan. Hän on jo yhteiskunnan reunoilla, ja langat todellisuuteen alkavat käydä ohuiksi.
Vaikka Iida kokee syvää yksinäisyyttä, teoksessa on välähdyksiä myös rakastavista hetkistä. Luovuus on Iidan tapa olla yhteydessä maailmaan. Hän unelmoi solidaarisuudesta kaikkien maailman ulossuljettujen ja osattomien kanssa.
– Solidaarisuudesta puhutaan nykyään aivan liian vähän. On joukko ihmisiä, jotka eivät enää edes ymmärrä, mitä sana tarkoittaa. Solidaarisuuteen liittyy myös toiminta. Millainen joukkovoima syntyisi, jos kaikki Suomen prekaarit Iida Ylämäet yhdistäisivät voimansa?
Kärsimyksen taide
Iida säilyttää kärsimyksenkin keskellä herkkyytensä havaita kauneutta. Eräs kirjan luvuista kuvaa Kallion kaupunginosaa ja sen maagisia kesähetkiä. Inari luonnehtii lukua häpeilemättömäksi rakkaudenosoitukseksi historiallista työläisaluetta kohtaan.
– Kallio on tietenkin nykyään gentrifikoitunut, mutta alueena se edustaa minulle myös luovuutta. Kallio on ristiriitainen kaupunginosa: siellä on rappiota mutta toisaalta myös romantiikkaa.
Teoksen loppupuolella Iida toteaa luopuneensa pyrkimyksistään muuttaa yhteiskuntaa ja tyytyvänsä sen kuvaamiseen. Koeteltu Iida kääntyy taiteen puoleen. Taide ei tarjoa ainoastaan lohtua vaan pitää myös elossa toivetta kärsimyksen kollektiivisesta sovituksesta ja kenties paranemisesta.
Inari kokee taiteen sekä kuvaavan todellisuutta että muuttavan sitä. Taide on hänelle oman itsen ja ympäröivän yhteiskunnan havainnointia. Se voi myös auttaa tunnistamaan voimia ja rakenteita, jotka ohjaavat yksilöiden elämää. Inari varoo kuitenkin asettamasta taiteelle mitään erityistä tehtävää.
– Taiteessa on muutosvoimaa. Kokeellinen ja epäkaupallinen vapaa taide tuottaa vaihtoehtoja ja visioita. Olen miettinyt paljon sitä, kuinka taiteen voimaa voitaisiin syventää yhteiskunnassamme.
Inari kertoo itse saaneensa esimerkiksi taidenäyttelyistä syvää lohtua ja yhteyden kokemuksia.
– Taideteoksella on oma tiedostumattomansa, joka saattaa kohdata kokijan tiedostumattoman. Kun nämä resonoivat keskenään, voi syntyä muutoksia. Toisaalta taidetta halutaan nykyään soveltaa kaikenlaisiin tarkoituksiin. Ihmisiä ei tulisi painostaa tekemään tietynlaista taidetta. Taiteen moninaisuus on itseisarvo.
Tämä kirjoitus ilmestyi osana Kansan Uutisten ja Vasen Kaista -verkkolehden yhteistyötä samanaikaisesti kummassakin julkaisussa.