Artikkeli: Pirkanmaa, Vasemmisto

21.2.2023 klo 16:27

Miljardit puhuttivat mäenlaskun lomassa

Virva-Mari Rask ja Merja Kyllönen yhdessä pulkassa laskemassa mäkeä alas.
Virva-Mari Rask ja Merja Kyllönen laskivat yhdessä mäkeä Sorolan montulla. (Kuva: Anna Weckström)

Keskustelua taloudesta, huolta eläkkeistä sekä toivoa ilmastokatastrofin pysäyttämisestä oli ilmassa viikonlopun laskiaistapahtumissa Pirkanmaalla. Mäkeä laskettiin vasemmistoaktiivien voimin sekä Tampereen Saukonpuistossa että Kangasalan Sorolan montulla. Laskemisen lomassa ehti myös puhua politiikkaa.

– On tärkeää tehdä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, jotta tämänkaltaiset pulkkamäet säilyvät meillä talvisin myös tulevaisuudessa, kansanedustajaehdokas Minna Minkkinen toteaa kiivettyään pulkan kanssa Sorolan montun pohjalta takaisin ylös.

Kangasalta ehdolla oleva Toni Ilmaniemi kertoo iloitsevansa Kangasalan lähiluonnosta sekä pulkkailumahdollisuuksista. Hän pääsi testaamaan Sorolan montun pulkkamäen pulkalla, kelkalla ja liukurilla. Pirkanmaan vasemmiston liukuri ei saa Ilmaniemeltä kehuja.

–Tämä monttu on kyllä kiva, mutta piirin liukuri ei luista, Ilmaniemi kommentoi. 

Pirkanmaan kansanedustajaehdokkaiden lisäksi kansanedustaja Merja Kyllönen osallistui Tampereen ja Kangasalan laskiaistapahtumiin. Hänen torstaina Oulussa alkanut kiertueensa huipentui sunnuntaina Sorolan montulle. Kyllönen kertoo käyneensä kiertueen aikana paljon keskustelua etenkin talouden tasapainottamisesta.

– Valtiontalous on kiinnostanut ihmisiä paljon. Julkisessa keskustelussa puhutaan paljon menosäästöistä, mutta tulisi kääntää keskustelua myös rakenteellisiin ongelmiin. Esimerkiksi ennaltaehkäisyllä olisi merkittävä taloudellinen vaikutus. Mielenterveyden ongelmien hoitoon käytetään miljardeja, ja jos ongelmia ennaltaehkäistäisiin, saataisiin suuria säästöjä, Kyllönen kertoo.

Kyllönen toivoisi, että julkisessa keskustelussa tuotaisiin enemmän esille todellisia miljardiluokan kysymyksiä, kuten ennaltaehkäisyn ja työllistymisen helpottamisen merkitystä taloudelle. Hän näkee ongelmana esimerkiksi nuorten työllistymisen vaikeudet. Kyllönen myös korostaa, kuinka tärkeää on tehdä kauaskatseista politiikkaa.

– Jos aina vuoron perään hallitus tekee suuria leikkauksia ja sitten seuraava investointeja, ei tästä seuraa lopulta mitään hyvää kehitystä, vaan mennään vain huonompaan suuntaan. 

Ehdokkaat laskiaistunnelmissa Saukonpuistossa. Kuvassa ehdokkaat Anne Nyman, Toni Ilmaniemi, Aki Leppänen, Esko Turunen, Virva-Mari Rask, Minna Minkkinen, Satu Kosola, Aapo Niemi ja kansanedustaja Merja Kyllönen. (Kuva: Raisa Taurinka)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *