Artikkeli: Pirkanmaa, Vasemmisto

30.3.2023 klo 13:13

Vasemmistoliiton klubikiertue huipentui Tampereelle

Li Andersson ihmettelee, kuinka oikeisto julkisuudessa kritisoi otettua valtion velkaa, vaikka velkaa ottaessa on kritisoinut hallitusta riittämättömistä toimenpiteistä kriisien vaikutusten lieventämiseksi.

Vasemmistoliiton reilumpi huominen -klubikiertue sai päätöksensä Tampereella. Suuri vaalijuhla veti niin paljon väkeä kuin juhlapaikkaan mahtui. 

– Pirkanmaalla on erityisen jännittävä tilanne, sillä tänne saadaan pian kaksi kansanedustajaa, vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson kertoo yleisölle tapahtuman aloituspuheenvuorossaan.

Andersson käynnisti tilaisuuden puheenvuorollaan, jonka jälkeen kaikki Pirkanmaan vasemmiston ehdokkaat pääsivät esittelemään itsensä runsaslukuiselle yleisölle. Ilta huipentui artisti Jukka Nousiaisen musiikkiin.

Jokainen ehdokas pääsi valitsemansa kappaleen saattelemana yleisön eteen kertomaan itsestään ja omista vaaliteemoistaan. Mikko Aaltonen valitsi kappaleekseen New Order -yhtyeen Thieves Like Us.
Artisti Jukka Nousiainen viihdytti yleisöä illan päätteeksi.

Andersson kommentoi ajankohtaista vaalikeskustelua toteamalla, että keskustelu on pyörinyt paljon julkisen talouden ja velan ympärillä. Oikeisto on esittänyt miljardien leikkauksia kertomatta kuitenkaan tarkkoja leikkauskohteita, mitä Andersson voimakkaasti kritisoi. Sen sijaan valtiovarainministeriön yksityiskohtaisesta listasta mahdollisia leikkauskohteita löytyy erityisesti pienituloisiin kohdistuvia leikkauksia, joita oikeisto olisi valmis toteuttamaan. 

Andersson huomauttaa, että vasemmistoliitto on esittänyt oikeudenmukaisia toimenpiteitä talouden tasapainottamiseen. Hän tuo esiin verotuksen epäkohdat, jotka suosivat rikkaita. Näihin epäkohtiin vasemmistoliitto puuttuisi. 

Opetusministerinä Andersson kertoo, että hänen tavoitteenaan on ollut puhua niin paljon koulutuksen merkityksestä, että jokainen puolue ymmärtäisi, että koulutuksesta ei leikata. Vasemmistoliitolle on myös kynnyskysymys, että koulutukseen investoidaan tulevaisuudessa. 

Petteri Orpo on todennut koulutuksen olevan erityissuojeluksessa. En aivan luota tähän, sillä hän voisi myös sanoa suoraan, että koulutuksesta ei leikata.

Ympäristö- ja ilmastopolitiikan vihreän siirtymän tulisi Anderssonin mukaan olla reilu ja huomioida, että ihmiset eivät joudu vaikeisiin tilanteisiin siirtymän vuoksi. Andersson kuitenkin korostaa, että toimenpiteillä on kiire. Hän osoittaa huolensa siitä, että joillakin puolueilla on tavoitteena hidastaa näitä toimenpiteitä.

– Jos halutaan punavihreää politiikkaa, pitää äänestää punavihreää puoluetta, hän kiteyttää.

Juhlapaikaksi valikoitui Super Bar erityisesti esteettömyyssyistä. Juhlijoita ilahdutti paikassa, että seinille sai vapaasti piirtää ja kirjoittaa.

Kommentteja: 1

  1. Nämäkin vaalit voitetaan kolmella sanalla.Koti uskonto ja isänmaa.Ei pitäisi olla vaikeaa Liin lausua näitä sanoja.Ja muidenkin edustajien.
    Kohta on neljäskin sana Nato jos vasemmistoliiton edustajat ei tunnusta että koti uskonto ja isänmaa on alunperin vasemmistosta lähtöisin
    ehkä jo 1700 luvulta alkaen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *