Artikkeli: Suomi, Vasemmisto

1.12.2023 klo 16:03

Ammattiyhdistysliikkeen on aika uudistua

Liban Sheikh puhumassa megafoniin.
Liban Sheikh pohti esityksessään kansankuppilassa, miksi nuoret eivät näe syytä kuulua ammattiliittoihin, joiden merkitys on korostunut nykyisen hallituksen työelämäheikennysten vuoksi. Ammattiliitot ovat vastustaneet heikennyksiä lukuisin mielenilmauksin. Sheikh osallistui STTK:n mielenilmaukseen marraskuussa Helsingissä. (Kuva: STTK)

– Ammattiyhdistysliike tarvitsee sukupolvenvaihdoksen, pohtii ammattiliitto Jytyn alueasiamies ja Tampereen kaupunginvaltuutettu Liban Sheikh Tampereen kansankuppilassa marraskuun vedellessä viimeisiään.

Ammattiliittojen merkitys korostuu hallituksen työelämäheikennysten edessä, mutta edelleen moni nuori ei näe syytä kuulua ammattiliittoon. Sheikh toteaa, että tämä voi johtua siitä, että nuoret ja liitot puhuvat eri asioista. Monet nuoret ovat hyvinkin yhteiskunnallisesti aktiivisia, mutta ay-liikkeen ei koeta ehkä vastaavan ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, jotka erityisesti nuoria mietityttävät. Ammattiliitoilla on myös ollut haasteita tarttua uudistuvan työelämän ongelmakohtiin, joita esimerkiksi alustatalous on tuonut mukanaan.

Ammattiliittojen jäsenmäärät ovat laskeneet ja resurssit hupenevat. Vaikka liitot ovat saaneet mullistavia parannuksia aikaiseksi suomalaiseen työelämään, ei parannusten korostaminen riitä vakuuttamaan työntekijöitä, joista moni silti tuntuu pitävän parannuksia itsestäänselvyyksiä. Sheikh itse ajattelee, että ay-liikkeen pitäisi päivittää toimintamallejaan ja visioitaan. Kuitenkin ammattiliittojen tarve on erityisen ajankohtainen.

– Tällä hetkellä hallitus murentaa työelämäoikeuksia, Sheikh huomauttaa.

Esimerkiksi lakko-oikeuden rajaaminen, ensimmäisen sairauspoissaolopäivän palkattomuus ja irtisanomissuojan heikentäminen ovat mukana pitkällä listalla työelämään kohdistuvia heikennyksiä, joita hallitus pyrkii toteuttamaan. Sheikh nostaa esiin suurena ongelmana myös sen, että palkantarkastusten enimmäistaso sidottaisiin vientialojen palkankorotuksiin. Tämä tarkoittaisi käytännössä puuttumista ammattiliittojen vapaaseen neuvotteluoikeuteen sekä mies- ja naisvaltaisten alojen palkkaerojen sementointia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *