Artikkeli: Pirkanmaa

5.12.2023 klo 09:31

Vasemmistoliitto esitti lastensuojelun jälkihuollon palvelutason säilyttämistä Pirkanmaalla

Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmä valmistautumassa talousarviokokoukseen. Ryhmän puheenjohtaja Milka Hanhela (edessä) teki ryhmän muutosesitykset ryhmäpuheessaan. Hanhelan takana valtuutetut Kukka Kunnari ja Jouni Sirén.

Vasemmistoliitto esitti ensi vuoden talousarvioon lastensuojelun jälkihuollon nykyisen palvelutason säilyttämistä Pirkanmaan hyvinvointialueella. Esitys hävisi äänin 61–16 ja yksi tyhjä ääni. Orpon hallitus on aikeissa laskea lastensuojelun jälkihuollon ikärajaa kahdella vuodella ensi vuoden alusta ja vasemmiston ryhmän esitys olisi mahdollistanut ikärajan säilyttämisen 25 vuodessa Pirkanmaalla.

Vasemmiston aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Milka Hanhela perusteli esitystä jälkihuollon nykyisen palvelutason säilyttämisestä  sillä, että lastensuojelun jälkihuollon asiakkaat ovat haavoittuvainen ryhmä, joiden kohdalla riski syrjäytymiselle ja monenlaisille ongelmille on muita nuoria huomattavasti korkeammalla. Matalan kynnyksen tuen puuttuminen aikuistumisen ja itsenäistymisen kriittisinä vuosina tarkoittaa näiden ihmisten kohdalla kasvavaa todennäköisyyttä päätyä raskaampien päihde- ja mielenterveyspalveluiden asiakkaiksi.

Esityksessä vaadittiin, että talousarvioon lisättäisiin avopalvelujen palvelulinjan toimintakuluihin 1 135 000 euroa ja samalla summalla vähennettäisiin palveluostojen budjettia palvelulinjalla. Vähennystä perusteltiin sillä, että ostopalvelujen käytön paine palveluissa vähenisi, mikäli korostuneessa riskissä olevat nuoret aikuiset saataisiin saatettua itsenäiseen elämään sosiaalityön keinoin.

Ikäihmisten ja vammaisten ihmisten palvelut tarpeen mukaan, köyhyystyöryhmä hyvinvointialueella

Talousarviossa oleva kirjaus ikäihmisten ja vammaisten ihmisten yhteisöllisen asumisen lisäämisestä ei herättänyt vasemmiston aluevaltuustoryhmän luottamusta. Ryhmä esittikin, että talousarviokirjassa vedottaisiin palveluntarpeeseen, oli kyse yhteisöllisestä tai ympärivuorokautisesta asumisesta. Vasemmiston ryhmä esitti myös, että asiakkaiden siirtymisen kevyempiin palveluihin tulisi pohjautua yksilölliseen tarpeeseen. Molemmat esitykset hyväksyttiin yksimielisesti.

Valtuutettu Mervi Veijola osoitti kannatuspuheenvuorossaan huolta ikäihmisten palveluiden tilanteesta ja muistutti, ettei yhteisöllinen asuminen ole suora vaihtoehto ympärivuorokautiselle hoivalle.

– Kaikissa ikäihmisiä koskevissa päätöksissä pitää ottaa huomioon vaikutukset ikäihmisiin. Olen myös yhteisöllisen asumisen puolella, mutten hinnalla millä hyvänsä, Veijola painotti.

Valtuutettu Mervi Veijola ihmetteli, miksi niin moni poliitikko vaalien alla on kuuluttanut loistavan ikäpolitiikan puolesta, mutta päätöksenteon hetkellä kelkka kääntyy.

Vasemmistoliitto esitti myös, että hyvinvointialueelle perustettaisi parlamentaarinen köyhyystyöryhmä, joka valmistelisi valtuustolle esityksiä köyhyyden haittavaikutusten torjumiseksi hyvinvointialueella. Esitys hävisi äänin 43–34.

Esitys nojautui ponteen, joka hyväksyttiin elokuussa valtuutettu Kukka Kunnarin valtuustoaloitteen saaman vastaukseen. Ponnessa vaaditaan, että rakenteellisen sosiaalityön verkoston työhön pohjaavat toimenpiteet esitetään pidempiaikaisen ja ohjelmallisen köyhyysohjelman muodossa. Ponnessa myös esitetään, että köyhyysohjelman laatimiseen osallistuisi edustajia eri valtuustoryhmistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *