Keskustelin hiljattain eräiden ympäristöaktivistien kanssa lobbaamisesta. Sanalla on hieman ikävä sävy: mieleen saattaa nousta kuva nimettömistä pukumiehistä kuiskuttelemassa eturyhmänsä propagandaa poliitikkojen korviin, kenties pienellä korruption sivumaulla.
Lobbaamisella on kuitenkin toinenkin merkitys: päättäjiin kohdistuva kansalaisvaikuttaminen. Tässä riisutussa määritelmässä lobbaamisen funktio on demokratialle keskeinen. Ilman ihmisten ja yhteisöjen suoria yhteydenottoja poliitikko on lopulta vain niiden tietojen varassa, joita itse ymmärtää itselleen hankkia tai joita viranhaltijat tuovat hänelle kokouspöytään. Silloin kuplautumisen vaara on melkoinen.
Omaksi onnekseni saan vastaanottaa lobbausta päivittäin – ainakin jos lobbaamiseksi lasketaan erilaisten järjestöjen tai yhteenliittymien uutiskirjeet, kyselyt ja tiedotteet. Ne ovat useimmiten lievästi hyödyllisiä, kun niitä ehtii lukemaan. Jos ei muuta, niin ne muistuttavat edustamansa yhteiskunnan osa-alueen olemassaolosta. Minulla ei ole kerrassaan mitään vaikkapa sitä vastaan, että erilaiset potilasjärjestöt kertovat kuulumisiaan aluevaltuutetuille. Mehän olemme vastuussa heidän palveluistaan.
Ongelmaksi en siis koe sitä, että meitä poliitikkoja lobataan, vaan sen, ketkä meitä eivät lobbaa. Vasemmistopoliitikkonakin saan vähintään kerran kuussa kutsun johonkin seminaariin tai verkostoitumistilaisuuteen, jonka järjestäjänä on jokin elinkeinoelämän yhteenliittymä. Suomen Yrittäjien paikallisosasto on käynyt jopa valtuuston iltakoulussa esittäytymässä – etuoikeus, jota en ole nähnyt annettavan millekään muulle järjestölle.
Tähän verrattuna on hyvin harvinaista herkkua tulla kutsutuksi kuulemaan marginalisoitujen ääntä. Asunnottomien yö on kerran vuodessa ja nuorten vaikuttajapäivät kahdesti, mikä on sekin enemmän kuin useimmissa kaupungeissa. Ukraina-taloa lukuunottamatta en edes muista, milloin olen viimeksi saanut poliitikkopostiini viestiä joltain siirtolaisten asiaa ajavalta taholta (yksityishenkilönä toki kyllä).
Itse haluaisin, että meitä poliitikkoja lobattaisiin nykyistä laajemmalla skaalalla. Tilanteessa, jossa päätöksenteko etääntyy sitä ympäröivän yhteiskunnan todellisuudesta, pidän hirvittävän tärkeänä, että kansalaiset tuovat näkemyksiään aktiivisesti esiin. Ja silläkin uhalla, että kuulostan populistilta, kehitys tosiaan näyttää siltä, että politiikka etääntyy kansasta – mitattiinpa asiaa sitten päättäjien määrällä suhteessa väestöön, äänestysaktiivisuuden kehittymisellä, tai edustajien koulutus- ja tulotasolla.
Lobbauksessa vihoviimeinen altavastaaja on meitä kaikkia kannatteleva luonto, joka ei edes pysty ajamaan omaa asiaansa, vaan on aktivistien varassa. Siksi minun viestini kaikille ympäristöaktivisteille on: pois turha nöyryys! Teidän tekemänne lobbaus on kaikkein hyödyllisintä lobbausta, mitä ihminen voi tehdä. Keskimäärin se myös perustuu parhaiten puolueettomaan ja vertaisarvioituun tietoon. Olkaa siis ylpeitä työstänne ja osaamisestanne, ja lobatkaa meitä päättäjiä niin paljon kuin suinkin jaksatte.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu Tampereella ja Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja.
III
Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.