Ajatus sodankäynnistä ja sen tarvitsemasta infrastruktuurista – kuten aseteollisuudesta, sotilastukikohdista ja sotaharjoituksista – ympäristötuhon aiheuttajina jää yleensä turvallisuuskeskustelun ulkopuolelle. Harvoin puhutaan siitä, miten sota ja siihen varautuminen ovat yhteiskuntien teollistumisesta lähtien tuhonneet elonkehää hirvittävällä tavalla myös ei-inhimillisestä näkökulmasta. Kemikaalien saastuttamat sotatantereet ovat kelvottomia asuinpaikkoja monille lajeille pitkään sodan päätyttyäkin. Sotaharjoituksetkin kuormittavat ekosysteemejä ja niiden asukkaita. Armeijat ovat maailman suurimpia fossiilisten polttoaineiden käyttäjä ja kasvihuonekaasujen päästäjiä. Aseteollisuus tarvitsee valtavasti mineraaleja, joiden saamiseksi avataan yhä uusimpia kaivoksia. Ympäristökatastrofin aikakaudella tämä on suorastaan fataalia.
Rauhanaikaisen sotilastoiminnan aiheuttamat ympäristöhaitat ovat ajankohtainen aihe Suomessa Nato-jäsenyyden ja siihen liittymättömän, vielä käsittelyssä olevan Yhdysvaltain kanssa tehtävän puolustusyhteistyösopimuksen kanssa. Puolustusyhteistyösopimus lisäisi lähes kaikki elämänmuodot maapallolta tuhoavan ydinsodan vaaraa. Se antaisi myös Yhdysvalloille mahdollisuuden perustaa Suomeen 15 sotilastukikohtaa, joihin vain Yhdysvalloilla olisi pääsy. Sotilastukikohtien toimintaa ja niissä säilytettäviä aseita sekä niihin liittyviä asekuljetuksia Suomen viranomaiset eivät voisi valvoa. Sopimus on laillisuusvalvonnan ulkopuolella, sillä sen 29. artiklan mukaan kansalliset tai kansainväliset tuomioistuimet eivät voi siihen tai sen toteutuksesta mahdollisesti aiheutuviin haittoihin puuttua.
Sotilastukikohtien aiheuttamista ympäristötuhoista on olemassa hälyttävää tutkimustietoa, josta ei Suomessa ole keskusteltu julkisesti. Sotaharjoitukset muokkaavat maapohjaa, vaurioittavat kasvillisuutta ja häiritsevät alueella eläviä toisenlajisia eläimiä. Sotilastukikohdat kuluttavat valtavat määrät polttoainetta sekä tuottavat raportoimattomia ja tilastoimattomia päästöjä. Useimmat Yhdysvaltain tukikohdat operoivat sellaisilla sopimuksilla, jotka vapauttavat ne sekä Yhdysvaltain että isäntämaan ympäristölainsäädännön noudattamisesta. Myös Suomen ja Yhdysvaltain puolustusyhteistyösopimus voi kuulua tällaisten näiden joukkoon, sillä siinä ei erikseen mainita Yhdysvaltojen joukkojen noudattavan Suomen lainsäädäntöä tältä osin. Sopimuksen 27. artiklassa mainittu ympäristölainsäädännön ”kunnioittaminen” ei takaa sen noudattamista.
Ravintoketjuissa rikastuvien, elimistöön kertyvien ja ekosysteemissä hajoamattomien per- ja polyfluorattujen alkyyli- eli PFAS-yhdisteiden pitoisuudet Yhdysvaltojen sotilastukikohtien lähiseudulla, vesistöissä ja jokien valuma-alueilla ylittävät Yhdysvaltain puolustusministeriön omien raporttien mukaan kaikki kansainväliset terveysviranomaisten hyväksymät määrät ja jopa 5 230 -kertaisesti Euroopan unionin vesipuitedirektiivin sallimat raja-arvot. Vaarassa ovat sotilastukikohdissa työskentelevien lisäksi ihmiset ja muut lajit laajalla alueella niiden ympärillä. Saastuneita alueita on Yhdysvalloissa ainakin 245.
Yhdysvaltojen sotilastukien saastuttamia maa- ja vesialueita on myös muun muassa Saksassa. Puolustusyhteistyösopimus velvoittaa isäntämaata puhdistamaan saastuneet alueet kansainvälisten ympäristöstandardien mukaisesti. Saksa on ainoa maa, joka on onnistunut nostamaan kanteen Yhdysvaltoja vastaan sen sotilastukikohtien aiheuttamista terveys- ja ympäristöhaitoista.
Pelko fasismiin ja diktatuuriin luisunutta, arvaamatonta Venäjää kohtaan on ymmärrettävää. Tarvitsemme kuitenkin laajan, julkisen keskustelun Suomessakin kasvavan militarismin haitoista. Rauhan edistäminen on välttämätöntä elämänsuojelua. Elonkehä on ohut kerros Maa-planeetan pinnalla, jolla elämä on mahdollista. Sitä pitää vaalia ainoan elossa enää olevan ison ihmisapinalajin hulluudelta.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton jäsen Tampereelta.