Sivistys näyttää taas kerran olevan hupeneva luonnonvara, mutta sisarensa tyhmyys sen kuin porskuttaa. Nummisuutarin Eskosta on tullut suomalaisen median lempilapsi.
Ennen tyhmyyttä ja aivojen narikkaan jättämistä pidettiin julkisesti esillä pilkkalauluissa ja katuteattereissa. Harvemmin siitä oli valtakunnan politiikan käyteaineeksi.
Valtiovarainministerin ihmettelylle, miten verovetoista valtion taloudenhoito on, ei olisi takavuosina jaettu kummoisia tyylipisteistä, olisipa hän tanssinut millaisten tähtien kanssa tahansa. Eikä sitä olisi pidetty suurena viisautena tai Gordionin solmun avaajana sosiaalimenojen leikkausten toteuttamisen oikeuttamisessa.
Toisinpa on nyt, vaikka ei tyhmyys liene lisääntynyt, sitä ei vain aiemmin pidetty jatkuvasti näin hanakasti julkisesti esillä. Tyhmyyden ylläpidosta on tullut tehokas vallankäytön muoto. Se on toimiva väline ihmisten arkisten unelmien giljotiinina ja erittäin kiero rahastuskeino. Se on taantumuksen retoriikkaa ja retoriikan taantumista. Sen syvissä vesissä velloo rasismin, sovinismin ja fasismin musta haamu.
Arvaamaton typeryys
Paavo Haavikon runoelmassa Neljätoista hallitsijaa Suuri valtiomies uhmaa tyhmyyttä päättäen lyödä sen omilla aseilla niin perinpohjaisesti, ettei se koskaan toipuisi. Hänen tarvitsi vain etsiä oikea hetki voidakseen iskeä tyhmyyden kimppuun juuri oikealla hetkellä. Paikan olisi oltava kyllin lavea, metsäinenkin, mutta harva, ei soinen, ei hiekkainen, ettei se pölyäisi.
Niin suurta taistelupaikkaa ei kuitenkaan löytynyt, eikä löydy. Suuri valtiomies huomasi katkerana, että hänen oli niin monen valtiomiehen tavoin rajoituttava vain tukistamaan tyhmyyttä.
Italialaisen taloushistorioitsija Carlo M. Cipollan mukaan roisto noudattaa toiminnassaan rationaalista kaavaa. Se on häijyä rationaalisuutta, mutta rationaalisuutta joka tapauksessa. Typerysten kanssa kaikki on täysin mahdotonta, koska heidän toimintansa on ennakoimatonta ja satunnaista. Typerys kiusaa muita vailla sen kummempia tarkoitusperiä tai suunnitelmia. Hän tekee sen täysin ennakoimattomasti ja täysin yllättävissä paikoissa.
Cipolla varoitti, että olemme täysin typerysten armoilla, koska emme tiedä, miten ja miksi typerys milloinkin mitäkin sattuu tekemään. Hänen tekonsa ja toimintansa ovat arvaamattomia ja järjenvastaisia.
Toisin kuin rikollinen, typerys pyrkii sinnikkäästi aiheuttamaan haittaa ja vahinkoa toisille ihmisille saamatta toiminnastaan itselleen sen paremmin hyötyä kuin vahinkoakaan.
Cipolla muistutti, että rappeutuvissa yhteiskunnissa typerysten osuus on aina vakio, mutta valtaa pitävien joukossa on aina hälyttävässä kasvussa niiden roistojen määrä, joiden toimintaa luonnehtii typeryys.
Vallanpitäjät pelkäävät johtopäätöksiä
Vallanpitäjiä on aina huolettanut mahdollisuus, että tosiasioiden syvällisempi tarkastelu ja johtopäätösten tekeminen saisivat liikaa tilaa rahvaan ajatuskulutustottumuksissa. Sehän voisi kääntää yleisen mielipiteen kohti tosiasioita. Rahvas voisi katsoa arkielämässä vallitsevia taloudellisia ja sosiaalisia vinoutumia kriittisessä valossa. Siksi valtaapitävät suuntaavat kulttuuritarjontansa aina typeryyden suuntaan.
Ilmiö ei ole uusi. Jo 500 vuotta sitten eurooppalainen yleissivistynyt Erasmus Rotterdamilainen pani merkille saman ilmiön. Vuonna 1509 hän laati aiheesta raportin nimellä Tyhmyyden ylistys. Hän kirjoitti pamflettinsa viikossa vieraillessaan Thomas Moren luona Bucklersburyssä Englannissa. Teoksesta tuli nopeasti bestseller, eikä sen ajankohtaisuus ole vuosisatojen saatossa hiipunut.
Erasmus oli Lutherin aikalaisena usein napit vastakkain tulevan uskonpuhdistajan jyrkkien näkemysten kanssa. Ihmisen elämä ja todellisuus kun eivät olleet ohjeistettavissa katekismuksen ohjeiden mukaisiksi. Maailmaa oli katseltava huomattavasti avarammasta perspektiivistä.
Ihmisen toiveet ovat joko kunnianhimoisia, persoonallisuuden arvon kohottamiseen tähtääviä tai eroottisia. Freudin mukaan ihmisten kuvittelua on vaikeampi havainnoida kuin lasten leikkiä.
Lapsi leikkii aikuisten nähden eikä kätke ulkopuolisilta leikkiään. Sen sijaan aikuinen häpeää kuvitelmiaan ja kätkee ne muilta, vaalii niitä yksityisimpinä salaisuuksinaan. Yleensä aikuinen tunnustaa mieluummin rikkomuksensa kuin kertoo salaisimmat kuvitelmansa.
Kristinuskon keinotekoiset hurskauden rakennelmat sortuvat helposti, kun huomataan, että kristinuskon kieltämät ihmisessä olevat voimat ja vietit eivät siedäkään pilkkaa ja aliarvioimista.
Ne kääntävätkin tapausten kulun juuri päinvastaiseen suuntaan, mihin stabiiliuteen pyrkivällä hurskaudella tähdättiin ja millaisia suunnitelmia ihmisen luonnollisen olemuksen pään menoksi laadittiin.
Tyhmyyden näkee aina jälkikäteen
Erasmuksen teoksessa fiktiivisenä jumalattarena Tyhmyys esiintyy yhtenä jumalista, isänään Plutos (Rikkaus) ja äitinään Neotos (Nuorekkuus). Tyhmyys kehuu mainospuheessaan omistavansa voimia, joita tavallisilla kuolevaisilla ei ole.
Taivaallisella voimallaan hän sanoo kirvoittavansa suuren määrän iloa sekä jumalissa että ihmisissä. Tyhmyys sanoo olevansa tie elämästä nauttimiseen ja kehottaa varsinkin nuoria valitsemaan hänet esikuvakseen ja hylkäämään koulussa opetettavat höpötykset viisauden oppimisen tärkeydestä. Elämänsä viisaasti käyttänyt henkilö on tuomittu vaivalloiseen ja marisevaan vanhuuteen, koska hän on kadottanut kyvyn nauttia elämästä.
Tyhmyyden näkee aina jälkikäteen. Älykkyys puolestaan on tulos jatkuvista myttyyn menneistä yrityksistä saada ote tyhmyydestä. Kukaan ei taida olla kyllin älykäs käsittääkseen oman tyhmyytensä. Sokrates yritti venkoilla olevansa viisas myöntämällä, ettei tiedä mitään. Ja oli silti koko ajan päällepäsmärinä etsimässä toisten virheitä.
Aivojenpoistokoneen suoritustehoa lisättävä
Tyhmyyden ylistyksestä on kirjoitettu aika vähän Erasmuksen teoksen ilmestymisen jälkeen. Kenties tyhmyys on niin omalakisensa viisauden laji, että sen tutkiminen on pysynyt visusti perinteisten viisaustieteiden harjoittajien ulottumattomissa.
Aiheeseen palasi vuonna 2005 saksalainen toimittaja Hannes Stein (s.1965) teoksessaan Vihdoinkin eroon ajattelusta! Stein oli päätynyt Hegelin tavoin siihen, että ajattelu etenee vastakohtien ja erehdyksien kautta ja yhä viisaammat virheet kumoavat edelliset.
Hän tarjosi kahdeksan polun ohjelmaa sille, joka haluaa eroon ajattelusta. Buddhan kaikki opetukset tähtäsivät samaan päämäärään – viemään meidät ajattelun ohi kahdeksan polun avulla. Suomalaiseen nirvanaan päästään suorempaa tietä parin kossupullon voimalla.
Jos ei jaksa enää olla nuori, pirteä ja menestyvä, voi ajattelusta luopua ja ryhtyä nauramaan kaikkien viihdeohjelmien vitseille ja lopulta itselleen. Kannanotto jonkin asian puolesta tai sitä vastaan ei ole ajattelua. Se on äänestämistä, ja sitä voi harjoittaa aivan vapaasti myös ajattelusta luopumisen jälkeenkin.
Erasmuksen ja Steinin jalanjäljillä jatkoi hollantilainen Matthijs van Boxsel teoksellaan Tyhmyyden ensyklopedia. Hän jakoi tyhmyyden kehityksen kolmeen aikakauteen.
Klassiseen tyhmyyteen sopi raamatunlause: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”
Moderniin tyhmyyteen sopii lausahdus: ”Isä, he eivät tiedä, mitä tekevät, ja se on hyvä.”
Nykyajan postmoderni tyhmyys toteaa: ”Isä, he tietävät, mitä tekevät mutta tekevät sitä kuitenkin.”
Boxsel ehdotti, että aivojenpoistokoneen suoritustehoa on tuntuvasti lisättävä.
LÄHTEET:
Erasmus Rotterdamilainen: Tyhmyyden ylistys, suom. Tuomo Pekkanen, Virpi Seppänen-Pekkanen ym., Yliopistopaino 1996.
Hannes Stein: Vihdoinkin eroon ajattelusta! – Käsikirja ylirasittuneille älyköille, suom. Raija Nylander, Atena 2005.
Matthijs van Boxsel: Tyhmyyden ensyklopedia, suom. Antero Helasvuo, Atena 2005.
Carlo M. Cipolla: Inhimillisen typeryyden peruslait – Lyhyt oppimäärä, englannin kielestä kääntänyt Leena Mäntylä, Minerva 2013.
Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja ja tietokirjailija