70 vuotta sitten, lokakuun 9. päivänä WSOY:n johtaja Yrjö Jäntti lähetti Väinö Linnalle kustannussopimuksen ja 50 000 markan shekin. Kustannusvirkailijat saivat Linnan lähettämän käsikirjoituksen luettavakseen viisi päivää aiemmin nimellä Sotaromaani. Linna ilmoitti nimenmuutoksesta viime hetkellä ennen teoksen painoon menemistä.
Kauppoihin Tuntematon sotilas ilmestyi 3. joulukuuta ja aiheutti nopeasti samantapaisen kirjasodan kuin syksyllä 1928 ilmestynyt Pentti Haanpään Kenttä ja kasarmi.
Molemmissa kiistoissa pääosassa oli suomalainen rivisotilas ja hänen arveluttava moraalinsa. Milloinkapa suomalainen yläuokka olisi ollut tyytyväinen rahvaan moraalin tasoon.
Vuoden 1918 jälkeen suojeluskuntajärjestöt omivat itselleen suomalaisen sotilaan muotokuvan muokkaamisen. Sen peruselementteinä olivat luja tahdonvoima, horjumaton isänmaallisuus, rohkeus kohdata vaara ja kipu sekä pyyteetön miehinen toveruus.
Vuonna 1937 Pidot Tornissa -keskustelukirjassa runoilija ja kansatieteentutkija Martti Haavio, alias P. Mustapää totesi, että jätkä ja hampuusi merkitsivät punakaartilaista ja punakaartilainen puolestaan edusti alhaisilla vaistoilla varustettua roskajoukkoa. Siihen sisältyi metsäläisyys, primitiivisyys, kauna ja väkivaltaisuus, nuo suomalaisen kansanluonteen ikuiset seuralaiset. Sen vastakohtana oli korkeakulttuuria edustava sivistyneistö.
Komppania pienoisyhteiskuntana
Oikeistolaisten kriitikoiden mielestä Tuntemattomassa sotilaassa rivimiesten päällimmäisiä ominaisuuksia olivat niskoitteleva jermuilu ja upseeriston halveksunta.
Täysin yllätyksenä Tuntemattoman sotilaan poikkeavat näkemykset suhteessa suojeluskuntalaiseen kiiltokuvasotilaskäsitykseen eivät tulleet. Väinö Linnan ikätoverin Knut Pippingin (1920-97) laaja sosiologian väitöskirja Kompaniet som samhälle. Iakttagelser i ett finskt frontförband 1941-1944 tarkastettiin Åbo Akademissa jo 30.9.1947. Väitöskirja julkaistiin suomeksi vasta 1978 nimellä Komppania pienoisyhteiskuntana Otavan toimesta Heikki Vilénin suomentamana.
Esipuheessa Pipping kertoo saaneensa kipinän väitöskirjaansa isänsä, professori Rolf Pippingin ja opettajansa professori K. Rob. V. Wikmanin ehdotuksesta:
– Aloitin tämän työni ollessani Pindussa syksyllä 1943 kärsiessäni vähäisestä työmäärästämme johtuvasta ikävystymisestä. Rintamatoverini antoivat tietämättään minulle materiaalin.
Komppanian valitsemista tutkimuskohteekseen Pipping perusteli sillä, että pataljoonaan tai joukkueeseen verrattuna komppania muodosti sotilasorganisaatiossa miehille tärkeämmän sisäryhmän kuin pataljoona tai joukkue.
Työ, majoitus, huolto ja lomat määräytyivät komppanioittain. Kun asianomainen ilmoitti komppanian, jossa palveli, hän toi samalla esiin, mihin pataljoonaan, rykmenttiin ja divisioonaan kuului:
– Tavallisesti oli mukauduttava nimenomaan komppanian päällikön käskyihin, ja miehet ensi sijassa olivat hänen valtansa alaisia. Pataljoonan piirissä suoritettu tutkimus olisi voinut paremmin havaita, mitkä käyttäytymismuodot olivat ainutlaatuisia eri komppanioissa ja mitkä olivat yleisiä koko pataljoonassa. Olisi voinut tutkia mahdollista kilpailua komppanioiden kesken sekä olisi voinut arvioida, kuinka ulkoiset olosuhteet ja kokoonpanon erilaisuus vaikuttivat miesten käyttäytymiseen. Mutta sellainen tutkimus olisi vaatinut tarkkailijoita pataljoonan kaikissa komppanioissa. Koska minun oli pakko työskennellä yksin, katsoin parhaimmaksi tutkia vain sitä komppaniaa, jonka tunsin.
Miehistön normijärjestelmän muodostuminen
Pippingin väitöskirja käsitteli siis reilut seitsemän vuotta ennen Tuntemattoman sotilaan ilmestymistä tieteellisten havaintojen valossa samoja ilmiöitä, joita sittemmin Linna kuvasi kaunokirjallisesti. Molempien kuvauskohde on konekiväärikomppania ja molemmat kirjoittajat toimivat itse aliupseereina. Pipping oli Linnaa kaksi kuukautta vanhempi.
Linnan tavoin Pipping kuvaa komppaniaa yksikkönä, työssä, levossa ja taistelussa sekä miesten suhtautumista ohjesäännön muodollisuuteen sekä miehistön vapaan normijärjestelmän muodostumiseen.
Miten jatkosodan sotilas suhtautui valtion omaisuuteen, alkoholiin, naisiin, uskontoon, kuriin? Mitä sotilaan rohkeus piti sisällään, mistä se muodostui? Oliko hän avulias tovereitaan kohtaan? Kenen kanssa hän ystävystyi ja mitä teki vapaa-ajallaan?
Pippingin laati väitöskirjaansa julkaisukuntoon vuonna 1946. Tuolloin ei ollut lainkaan olemassa sotilasyksikön sosiologiaa käsitteleviä tutkimuksia. American Sociological Rewiew -aikakauskirjasta Pipping luki:
– Sotilaan sosiaalipsykologiasta on kirjoitettu hyvin vähän. Armeijassa saatuja kokemuksia ovat kuvailleet lähes yksinomaan dramatisointiin taipuvaiset ammattikirjailijat ja sotaveteraanit, lehtimiehet ja piirtäjät. Vaikka heidän teoksensa ovat arvokkaita asiakirjoja inhimillisestä elämästä, ne eivät tuo esiin kaikkia tietoja, joita tarvitaan sotilaallisen yhteisön luonteen ja tämän yhteisön jäseniinsä tekemän vaikutuksen selittämiseksi.
Epäviralliset suhteet etusijalla
Pipping joutui esittämään väitöskirjassaan keräämänsä materiaalin täysin omintakeisella tavalla. Hän halusi saada aikaan rajatun monografisen esityksen taistelevan sotilasyksikön yhteisöelämästä.
Hän havaitsi Linnan tapaan, että yksikön virallisen ja epävirallisen rakenteen välinen yhteys oli erittäin merkittävä sotilaiden käyttäytymisen selvittämiseksi. Siksi hän kiinnitti runsaasti huomiota epävirallisille suhteille:
– Väitöskirjani käsitteli sen vuoksi laajasti miesten ohjesäännön määräyksistä poikkeavaa käyttäytymistä. Tämän vuoksi lukija voi saada käsityksen, että komppania oli kuriton seurue uppiniskaisia sällejä, ”jermuja”, jotka alituisesti rikkoivat annettuja käskyjä.
Tämä käsitys on Pippingin mukaan virheellinen, koska kaikista rasituksista ja sodan kauhuista huolimatta komppania pysyi koossa, ja siellä oli vähemmän karkureita kuin pataljoonan muissa yksiköissä.
Tuntemattoman sotilaan ilmestymisen 70-vuotispäivän lähestyessä voi todeta, että Linna ja Pipping olivat Haanpään kanssa sotilaan sosiaalipsykologiassa kansainvälisiä edelläkävijöitä. Molempien teosten pääviesti on sama: jokaisessa organisaatiossa toimivan ihmisen peruslähtökohtana on oman ja tovereittensa viihtyvyyden edistäminen ja ylläpitäminen, ei virallinen niuhottaminen ja pomottelu.
Kuten Jouko Turkka totesi vuonna 1980, sota on Linnan romaanissa luonteiden sotaa. Siinä tehdään enimmäkseen muuta kuin soditaan. Tehdään kiljua, jaetaan sokeria, keksitään ikiliikkujaa, paistetaan lättyjä, pyydystetään rottia, pelataan korttia ja puhutaan tähdistä, seistään rangaistusta, mennään naisiin opettajalle, raja ylitetään kenttäkeittiöllä ja vitsaillaan kuoleman vakavista asioista.
Koskela ja Lammio
Linna kuvaa romaanissaan sitä, miten sodan todellisuuden kaikki moraaliset arvot ovat henkensä säilyttämisen kannalta vaarallisia, kun koko ajan eletään tässä ja nyt -tilanteessa: menneisyydelle ei mitään voi, tulevaisuus on hämärän peitossa, on toimittava tilanteen ja hetken mukaan kuin elettäisiin viimeistä päivää.
Turkka analysoi, että Rahikainen on ihmiskauppias ja rosvo, joka selviää sodasta siksi, ettei hänellä ole kunniaa eikä siihen liittyviä estoja. Sota-aika on ihanteiden ja kauhun välistä tasapainoilua. Taustalla on koko ajan uhkailumekanismi.
Turkka jaotteli myös Suomen historian pentinkulmalaisen torpparinpojan vänrikki Koskelan ja helsinkiläisen herrasperheenpojan luutnantti Lammion mukaisesti.
Ennen sotaa elimme Lammion arvomaailmassa, hävityn sodan jälkeen maata johdettiin Koskelan periaatteiden mukaisesti. Ja 1980-luvun lopulta lähtien Lammiosta tuli pääosan esittäjä johtamistyyleineen ja tämä meno jatkuu edelleen.
Tuntemattoman sotilaan ja Pippingin väitöskirjan Komppania pienoisyhteiskuntana myötä Paasikivi-Kekkosen-linjan mukainen uusi ulkopolitiikka siirtyi Suomen kansan omaisuudeksi ja yleiseksi ajattelutavaksi. Uusi asenne muuttui uudeksi identiteetiksi. Nyt barrikaadit ovat jälleen uudessa järjestyksessä.
Oikeisto hyökkäsi 70 vuotta sitten Tuntematonta sotilasta vastaan juuri siksi, ettei se voinut hyväksyä, että rahvas purnasi oikeistolaisten luomia ohjesääntöjä vastaan ja teki johtopäätökset oman päättelykynsä mukaisesti.
Nyt tätä rahvaan itsenäistä ajattelua estetään lammioiden lisäksi lakkolailla ja tekoälyllä. Kummasti meno muistuttaa päivä päivältä yhä enemmän 1930-lukua. Valitettavasti tekoälyllä toimivan Orpon hallituksen toimet eivät näytä kansakuntamme tulevaisuuden kannalta lupaavilta.
Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja ja tietokirjailija