Terveisiä taas yhdyskuntalautakunnasta. Tiistain kokous olikin suuri puistotapahtuma! Käsiteltävänä olivat tulevan Viinikanlahden alueen puistot ja Hiedanrannan keskuspuisto. Iidesrantakin mainittiin.
Viinikanlahden rantaan on tulossa 3 000 asukkaan kaupunginosa, jota ehkä aletaan rakentaa vuonna 2027. Puistosuunnitelma näyttää sinänsä hyvältä. Vihreää on luvassa paljon, mikä on tietysti oikein ja kaunista.
Alueen rakentamiseen liittyy kuitenkin pieni karvas sivumaku. Vaikka kukaan tuskin kaipaa vanhan jätevedenpuhdistamon lietealtaita, sen varjossa Pyhäjärven rantaan on muodostunut viihtyisä viherkaistale. Isojen vanhojen puiden lomassa kulkee rantatie, jolla lenkkeillään, pyöräillään ja ulkoilutetaan koiria. Kaikki nuo puut kaadetaan.
Vanhaa puustoa ei tuhota pahuuttaan, vaan vuosien mittaan alueen maaperä on pilaantunut niin pahasti, että tarvitaan isoja maanvaihto-operaatioita, jotta alueelle voidaan rakentaa asunnot ja viheralueet. Myös rannan täyttäminen vaatii puuston parturointia.
Kun alue aikanaan on valmis, puustoa on paljon nykyistä enemmän, mutta taimien kasvaminen kunnon puiksi vie vuosikymmeniä. Vanhaa puunhalaajaa kieltämättä vähän ketuttaa, että sinänsä erittäin hyvä ja kannatettava hanke jyrää alleen juuri sen, mitä Viinikanlahdella nyt on parasta.
Viinikanlahden rakentaminen kestää 10–15 vuotta. Meille luvattiin, että olemassa olevaa puustoa kaadetaan ja uusia puita istutetaan sitä mukaa kuin rakentaminen etenee. Eli koko aluetta ei kaadeta kerralla sileäksi.
Hiedanranta alkaa rakentua
Hiedanranta saa komean keskuspuiston. Puistossa ovat myös vanha Nottbeckin suvun kappeli ja hautausmaa sekä tehtaan konttorirakennus, jotka kunnostetaan museoviranomaisten valvonnassa. Puiston reunoille tulevat aikanaan Hiedanrannan koulu ja päiväkoti, urheilukenttä ja liikunta- ja uimahalli.
Olemassa olevia puita säästetään siellä, missä niitä on, mutta iso osa keskuspuistosta on istutettavia puita, joten sielläkin puistomaisen tunnelman syntyminen vie aikansa. Valmistuttuaan se muodostaa noin yhdeksän hehtaarin virkistysalueen.
Kokouksessa hyväksyttiin myös Hiedanrannan koulun ja päiväkodin asemakaava. Niistä lienee lupa odottaa katseenkestäviä, sillä kaava vaatii, että niiden julkisivut ovat korkealuokkaisia ja pääosin puuta tai rapattua tiiltä.
Myös Teisko saa osansa. Kämmenniemenkin puisto kunnostetaan.
Pormesteriohjelma lupaa Iidesrannan luonnolle
Kokouksessa esiteltiin myös Tampereen LUMO-ohjelma eli ohjelma luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi kaupungissa.
Ohjelman ehkä mielenkiintoisinta antia oli sitaatti pormestariohjelmasta. Siinä luki näin:
– Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja lisääminen keskustan välittömässä läheisyydessä toteutetaan muun muassa jättämällä Iidesjärven 40 hehtaarin alue Nekalantien ja rannan välillä luonnontilaiseksi. Nekalantien varrella oleva varikkokäytössä oleva alue palautetaan luonnontilaiseksi.
Nyt suunnitteilla on alueen muuttaminen ihmisten toimintapuistoksi leikki- ja pelikenttineen ja koirapuistoineen.
Itse kannattaisin alueen luonnontilaistamista pormestariohjelman mukaisesti. Näin myös säästettäisin noin kuusi miljoonaa euroa muuhun käyttöön.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu ja rakentamisesta ja kaupunkisuunnittelusta vastaavan yhdyskuntalautakunnan jäsen Tampereelta. Tällä palstalla hän kertoo kuulumisia lautakunnan kokouksista.
III
Merkintöjä-sarja kokoaa yhteen vasemmistoliiton pirkanmaalaisten luottamushenkilöiden näkökulmia politiikkaan ja päätöksentekoon