Näkökulma

ANNA WECKSTRÖM

23.7.2025 klo 09:30

Suorituspaineita lepäämisestä

Anna Weckström muistuttaa kirjoituksessaan, että kesä ei ole kaikille iloista rentoutumista sekä elämyksiä ja lepääminenkin voi aiheuttaa suorituspaineita. (Kuva: Lasse Lintumäki)
Anna Weckström

Erinäisen kesähehkutuksen ja lomatekemiskyselyiden keskellä olisi ihan tervettä havaita, että kesä voi olla surkeaa aikaa siinä missä muutkin vuodenajat. Tosin kesän surkeuden tuntua voivat lisätä paineet siitä, että monissa mielikuvissa kesän pitäisi olla upeaa, rentouttavaa, iloista aikaa ystävien ja perheen kanssa, lepäämistä, elämyksiä ja lomaa ja matkoja ja kuohuviiniä rannalla. Myönnän, että minulle tällainen kesäkuvasto on aina luonut ainakin jonkinasteista ulkopuolisuuden sekä riittämättömyyden tunnetta.

Parina viime kesänä olen kokenut isompia paineita kesän onnistumisesta ja kivasta kesälomasta, jolloin pitäisi saada levätä kunnolla, että jaksaa sitten taas, kun palaa töihin. Lepääminen on alkanut ärsyttää minua jo sanana, koska samaan aikaan kun pitäisi sitten suorittaa tämä lepääminen, pitäisi myös hoitaa rästiin jääneet kotiaskareet, ehkä jopa vähän kehittää itseään, olla todella sosiaalinen ja järjestää jotain hemmetin elämyksiä ja olla ihanaa.

Mahdollisuus kunnon lepäämiseen on etuoikeus: kaikilla ei ole lomia, elämäntilanne voi olla tosi kuormittava ja työntäyteinen riippumatta siitä, onko lomaa vai ei, ja arjesta selviytyminen ei vain mahdollista kaikille samalla tavalla hengähdystaukoja. Lapsiperheissä kesäaika voi myös aiheuttaa monenlaista stressiä, kun kouluikäisten lomat ovat niin pitkiä, ruokaan menee enemmän rahaa, elämykset ovat useimmiten todella kalliita ja rutiinien äkillinen muuttuminen tai puutos voi saada aikaan kaikenlaisia reaktioita lapsissa.

Kesä voi olla ihanaa, mutta se myös saattaa olla kurjaa, tai se voi olla keskinkertaista, tylsää, jopa todella kuormittavaa. Opiskelijana kesä merkitsi itselleni oikeastaan raskasta puurtamista kesätöissä, ja opiskeluajan jälkeiset pätkätyösuhteet eivät mahdollistaneet pitkiä lepotaukoja. Lomakaan ei aina tarkoita kivaa yhdessäoloa perheen ja kavereiden kanssa: ongelmat lähisuhteissa saattavat kärjistyä jatkuvan yhdessäolon ja/tai lisääntyneen päihteiden käytön takia tai monella yksinäisyys voi tuntua kipeältä, kun yhtäkkiä aikaa on käsillä enemmän.

Juuri lomalta palanneena tunnistan myös sen, että lomalta paluuseen kytkeytyy paine energisyydestä. Loman jälkeen tulisi olla palautunut – virkeä ja täynnä uutta intoa ja energiaa ja jaksamista. Se on aika paljon odotettu. On raadollista odottaa, että kaiken arjen jaksaisi kuin uutena ihmisenä yhden täydellisen kesäloman voimin. Arjen tulisi ihannetilanteessa tietysti tukea jaksamista ja olla kuluttamatta loppuun, mutta tätä ongelmaa ei ratkaista sillä, että kehotetaan ihmisiä lepäilemään hieman enemmän myös arjen keskellä.

Kesät ja lomat voivat mennä tavalla tai toisella pieleen, jolloin suunniteltu lepääminen ja vapaista nauttiminen saattaa epäonnistua. Minun loppujen lopuksi suhteellisen keskinkertainen kesälomani oli erilainen kuin suunnittelin, sillä sateiset ja kylmät päivät siirsivät vaatimattomiakin suunnitelmia toistuvasti ja lopulta sateiden väistyttyä kissan sairastuminen peruutti ainoan suunnitellun kesäreissun. Toisaalta suunnitelmista luopuminen pakon edessä poisti myös paineet erilaisesta tekemisestä ja onnistumisista enkä ole pettynyt.

Suurinta osaa kesästäni on kuitenkin varjostanut paine siitä, että täytyisi levätä ja palautua ja ottaa kaikki irti lomasta. Tuo paine hävisi vasta, kun hyväksyin, etten jaksa tai pysty tekemään kaikkea, mitä halusin ja loma loppuu ajallaan olin täydellisen levännyt tai en. Onnistumiset ovat olleet enimmäkseen hyvin nukutuissa öissä ja iloisissa hetkissä läheisten kanssa. Niitä on onneksi riittänyt.

Kirjoittaja on kohtuullisesti levännyt ja suhteellisen motivoituneena töihin lomalta palannut Vasen Kaista -verkkolehden toimitussihteeri.

Tykkää ja jaa artikkelia verkossa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *