Työttömän tai osa-aikatyötä tekevän työnhakijan on haettava kuukausittain pääsääntöisesti neljää työpaikkaa saadakseen työttömyyskorvausta. Koska maan työllisyystilanne on katastrofaalisen heikko, moni työtön joutuu hakemaan sellaisia paikkoja, joita heillä ei ole toivoakaan saada: työtöntä arkkitehtiä tuskin palkataan siivoojaksi, eikä työtön putkiasentaja ole sopiva kandidaatti liikunnanohjaajaksi, mutta haettava on, jotta velvoite täyttyy.
Heti uuden mallin tultua voimaan vuonna 2022 työnantajat kertoivat hukkuvansa hakemustulvaan. Nyt Ylen artikkelissa (8.9.2025) kahden työllisyysalueen johtajat kertovat, että yhä useampi työnantaja jättää juuri tämän vuoksi julkaisematta avoimia työpaikkailmoituksia. Tämä lisää polarisaatiota työmarkkinoilla: jos jalka ei ole jo oven välissä, työllistyminen käy entistä vaikeammaksi, kun uudet työntekijät rekrytoidaan yhä useammin valmiiden verkostojen kautta.
Malli on kaikkien osapuolten kannalta typerä. Työttömän täytyy suorittaa järjetön kuriperformanssi saadakseen leivän pöytään. Työnantajille se tuottaa aivan turhaa työtä. Työllisyyspalveluiden asiantuntevien virkailijoiden täytyy käyttää aikaansa hakuvelvoitteen vahtimiseen, ja se on pois laadukkaan yksilökohtaisen tuen tarjoamisesta. Kuntien muodostamien työllisyysalueiden täytyy tuhlata niukkoja resursseja kuormittavaan byrokratiaan vaikuttavan kokonaisvaltaisen työllisyyspolitiikan sijasta. Muun muassa Valtiontalouden tarkastusvirasto on moittinut mallia siitä, että se kohdentaa resursseja tehottomasti.
Tämän toimintamallin ylläpitäminen kuluttaa veroeuroja siis täysin turhaan, jopa haittaa tuottaen. Vähemmän haitallista olisi käyttää ne eurot vaikkapa kukkopillinsoittajien palkkaamiseen Keskustorille. Kaikista mieluiten ohjaisin ne resurssit kuitenkin vaikuttavaan työllisyyspolitiikkaan.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Tampereen kaupunginvaltuustossa, kaupunginhallituksen jäsen ja valtuustoryhmän puheenjohtaja.
