Työskentelen kaupassa, matalapalkka-alalla, jossa työaikalisät eivät ole pieni lisä, vaan olennainen osa toimeentuloa. Ne voivat muodostaa jopa viidenneksen palkasta, osa-aikaisilla enemmänkin.
Lisät ja niiden säilyminen on neuvoteltu työehtosopimuksissa usein korvaukseksi siitä, että peruspalkat ovat jääneet pieniksi. Palkkaneuvotteluissa on aina sovittu kokonaisuudesta, jossa jotain on saatu ja jostain on luovuttu. Siksi työaikalisät eivät ole irrallinen etu, vaan osa sovittua palkkarakennetta. Jos sunnuntailisät nyt vain napattaisiin pois, siinä vietäisiin rusinat pullasta.
Ilman sunnuntaityötä yhteiskunnan keskeiset palvelut eivät toimisi normaalisti. Jos kukaan ei olisi sunnuntaina töissä, se näkyisi heti: kaupat sulkeutuisivat, liikennöinti ja tehtaat pysähtyisivät, eikä monia hoito- ja pelastustoimen tehtäviä voitaisi hoitaa lainkaan.
Yhteiskunta toimii siksi, että osa on töissä silloin, kun muut ovat vapaalla. Siksi sunnuntailisä on olemassa. Se ei ole ylimääräinen bonus, vaan korvaus epäsäännöllisestä ja kuormittavasta työajasta.
Kun työaikalisistä puhutaan, puhutaan käytännössä palkasta. Monelle lisät ovat tärkeä osa kuukausituloa. Lisien heikentäminen tarkoittaisi käytännössä tuntuvia palkanalennuksia. Se näkyisi suoraan arjessa ja toimeentulossa ja lisäisi todennäköisesti tarvetta esimerkiksi asumis- tai toimeentulotuelle.
Yritetäänkö tässä vain siirtää kustannuksia yrityksiltä yhteiskunnan maksettavaksi?
Ne, jotka vaativat lisien heikentämistä, eivät useinkaan itse tee sunnuntai- tai jouluvuoroja. Helppo on esittää leikkauksia, kun ne eivät osu omaan arkeen.
On myös vaikea ymmärtää logiikkaa, jossa samaan aikaan toivotaan kulutuksen kasvua, mutta heikennetään ihmisten ostovoimaa. Juuri niillä palkoilla, joista nyt keskustellaan, ostetaan ne tuotteet ja palvelut, joista yritykset elävät. Ostovoiman väheneminen ei ole yritysten etu.
Suomen Yrittäjät ovat esittäneet, että sunnuntai- ja ylityökorvauksista voitaisiin jatkossa sopia työpaikkakohtaisesti, mutta tämä kuulostaa hyvältä vain paperilla. Ehkä joku vahvassa asemassa oleva asiantuntija voi neuvotella ehdoistaan, mutta tavallinen duunari harvoin.
”Paikallinen sopiminen” voi pahimmillaan tarkoittaa sitä, että toinen osapuoli määrittää ehdot ja toinen hyväksyy ne, tai jää ilman työtä. Emme myöskään voi työpaikallamme ilmoittaa, ettemme enää tee sunnuntaivuoroja. Monilla aloilla työvuoroja ei voi valita itse, vaan ne määräytyvät työnantajan tarpeiden mukaan.
Siksi on olennaisen tärkeää, että sunnuntailisä säilyy laissa ja työehtosopimuksissa.
Sunnuntai ei ole tavallinen arkipäivä, ja siksi siitä maksetaan eri tavalla. Jos tämä korvaus poistetaan, viesti on selvä: kaikkien työ ja vapaa-aika eivät ole yhtä arvokkaita.
Kirjoittaja on luottamusmies ja vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Nokian kaupunginvaltuustossa sekä aluevaltuutettu Pirkanmaan hyvinvointialueella.
