Suomessa on keskusteltu viime viikkoina kasvavissa määrin datakeskuksista sen jälkeen, kun Google ilmoitti mittavasta 13 miljardin investoinnista Suomeen. On käynyt ilmi, että Suomessa on meneillään varsinainen datakeskusbuumi, sillä datakeskuksia on eri yhtiöiden toimesta suunnitteilla lukuisia ympäri Suomen. Myös Pirkanmaalla valtuustoihin on tulossa päätettäväksi kaavoja, joista ainakin osaan on jo varmuudella suunnitteilla datakeskus. Päätöksenteon vauhti huimaa päätä eikä datakeskuksien hyvistä ja huonoista puolista ole käyty riittävästi moninaista yhteiskunnallista keskustelua.
Datakeskusten räjähdysmäinen kasvu on Suomessa uusi kansalaiskeskustelun aihe, mutta muualla maailmassa keskustelua aiheesta on käyty jo pitkään. Esimerkiksi Yhdysvalloissa useassa osavaltiossa datakeskuksia vastustetaan kiihtyvään tahtiin ja joitakin hankkeita kansalaiset ovat jo saaneet kaadettuakin. Inho datakeskuksia kohtaan kytkeytyy ennen kaikkea niiden pitämään kovaan hurinaääneen, joka häiritsee tavallisia asukkaita sekä toisaalta myös datakeskuksien aiheuttamiin ympäristöongelmiin, kuten esimerkiksi jokien kuivattamiseen. Myös Suomessa on jo uutisoitu Googlen tehneen valtavia, mahdollisesti jopa laittomia, hakkuita datakeskuksiensa alueella Muhoksella.
Samaan aikaan, kun Suomen hallitus ja osa muiden puolueiden poliitikoista on lähes varauksettomasti iloinneet Googlen isosta investoinnista Suomeen, kansalaisille investointi ei näyttäydy pelkästään hyvänä asiana. Tästä on osoituksena Datakeskukset kuriin -kansalaisaloite, joka keräsi nopeassa tahdissa täyteen vaadittavat 50 000 allekirjoitusta, eli näillä näkymin seuraavan eduskunnan on välttämätöntä muodostaa asiaan jonkinlainen kanta. On selvää, että kansalaisille datakeskukset eivät näyttäydy yksioikoisen iloisena asiana ja yhä useampi on selvästi perillä niiden tämän hetken haittapuolista.
On tietenkin ymmärrettävää, että lisääntyvistä datakeskushankkeista halutaan iloita – valtion työllisyystilanne on tällä hetkellä erittäin heikko ja tietenkin on lähtökohtaisesti iloista, että Suomeen halutaan investoida isompia hankkeita. Samaan aikaan datakeskusten työllisyysvaikutuksista on saatavilla ristiriitaista tietoa ja kansainväliset esimerkit osoittavat, että useimmiten työllisyysvaikutukset ovat jääneet melko pieniksi, kun isot yhtiöt ovat tuoneet omat työntekijänsä kohdemaahan. Toisaalta esimerkiksi Mikkeliin suunnitteilla olevan datakeskuksen sähkönkulutus vastaa noin 35 000 sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönkulutusta, mikä herättää kysymyksiä sähkön riittävyydestä ihmisten tarpeisiin sekä siitä, missä määrin sähkön kustannukset tulevat näkymään tavallisten kansalaisten sähkölaskuissa.
Peräänkuulutankin itse ennen kaikkea malttia päätöksentekoon datakeskuksien suunnittelussa. Datakeskuksiin vaadittavat mineraalit ovat osin samoja, joita tarvitaan uusiutuvien energiamuotojen rakentamisessa ja on arvioitu datakeskuksien myös syövän osan jo tuotettavasta vihreästä sähköstä. Niin ikään tekoälyn kehittämiseen on jo pitkään varoiteltu liittyvän isoja uhkakuvia. Suomi tarvitsee kipeästi onnistumisia ja kasvua, mutta mielestäni näitä tavoitteita ei voi edistää mielivaltaisesti eikä etenkään luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella.
