Lukijalta, Näkökulma

TERESA KVICK

23.9.2026 klo 07:01

Tulevaisuuden rakentaminen ei saa jäädä opettajien harteille

Teresa hymyilee luonnossa
Teresa Kvick kirjoittaa, että opettajat tekevät jo nyt parhaansa erittäin haastavissa olosuhteissa ja että vastuu kuuluu niille, jotka päättävät resursseista. (Kuva: Marjo Nurmi)
Teresa Kvick

Suomalaisessa koulukeskustelussa inkluusiosta eli mukaan kuulumisesta on tullut käsite, jonka taakse on helppo piiloutua. Sen puolesta puhutaan juhlapuheissa, opetussuunnitelmissa ja strategioissa. Käytännössä liian moni opettaja joutuu kuitenkin toteamaan, että kauniit tavoitteet eivät riitä, jos niiden tueksi ei anneta aikaa, rahaa eikä henkilökuntaa.

Inkluusion tavoitteet ovat oikeita. Jokaisella lapsella on oikeus kuulua yhteisöön, saada tarvitsemansa tuki ja oppia omien edellytystensä mukaisesti. Mutta jos päättäjät kuvittelevat, että nämä tavoitteet toteutuvat ilman riittäviä resursseja, he eivät ole enää tekemässä koulutuspolitiikkaa vaan kaunistelemassa säästöpolitiikkaa.

Integraatiossa oppilas sopeutuu luokkaan. Inkluusiossa luokka sopeutuu oppilaaseen. Juuri tästä syystä inkluusio ei voi olla pelkkä kirjain opetussuunnitelmassa. Se vaatii pienempiä ryhmäkokoja, erityisopettajia, koulunkäynninohjaajia ja riittävästi aikuisia luokkahuoneisiin. Muuten kyse ei ole inkluusiosta vaan siitä, että ongelmat siirretään opettajan ratkaistaviksi.

Opettajilta vaaditaan mahdottomia

Tämän päivän luokissa opettaja kohtaa yhä monimuotoisempia oppilasryhmiä. Samassa luokassa voi olla erityistä tukea tarvitsevia oppilaita, kielellisiä haasteita, oppimisvaikeuksia, neurokirjon lapsia, lahjakkaita oppijoita ja monenlaisia sosiaalisia ongelmia. Silti liian usein luokkakoot kasvavat ja tukipalvelut vähenevät.

Päättäjien on syytä kysyä itseltään yksi rehellinen kysymys: kuinka monta ammattia yhdeltä opettajalta voidaan yhtä aikaa vaatia? Opettaja ei voi samaan aikaan olla opettaja, erityisopettaja, koulunkäynninohjaaja, psykologi, sosiaalityöntekijä ja kriisityöntekijä. Yksikään ammattiryhmä ei pysty ihmeisiin, vaikka kuinka haluaisi. Kun resursseja leikataan mutta vaatimuksia kasvatetaan, epäonnistuminen on rakennettu järjestelmään jo valmiiksi.

Työrauha kuuluu jokaiselle lapselle

Keskustelussa unohdetaan liian usein enemmistö oppilaista. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön ja työrauhaan. Jokaisella lapsella on oikeus saada opettajalta aikaa ja huomiota. Kun opettajan aika kuluu jatkuvaan selviytymiseen, kärsivät lopulta kaikki. Myös ne lapset, joiden vuoksi inkluusiota alun perin haluttiin vahvistaa.

Työrauha ei ole etuoikeus. Se on perusoikeus. Siksi pienryhmät, erityisopetus, yhteisopettajuus ja koulunkäynninohjaajat eivät ole ylimääräisiä kustannuksia. Ne ovat edellytys sille, että jokaisella oppilaalla on todellinen mahdollisuus oppia.

Nyt on aika herätä

Suurin huolenaihe ei ole opettajien jaksaminen, vaikka sekin on vakava asia. Suurin huolenaihe on se, että luokkahuoneissa istuvat parhaillaan ne ihmiset, joiden käsissä Suomen tulevaisuus tulee olemaan. He ovat tulevia sairaanhoitajia, asentajia, teollisuustyöntekijöitä, yrittäjiä, tutkijoita, opettajia, luottamusmiehiä, kaupunginvaltuutettuja, kansanedustajia ja ministereitä.

Samaan aikaan heidän tulevaisuutensa näyttää vaativammalta kuin koskaan. Ilmastonmuutos, teknologinen murros, turvallisuustilanteen muutokset, kasvava eriarvoisuus ja työelämän rakennemuutos vaativat sukupolvelta enemmän osaamista kuin ehkä koskaan aiemmin. Ja juuri siksi on käsittämätöntä, että koulutuksesta etsitään edelleen säästökohteita. Miten voimme odottaa tulevien sukupolvien ratkaisevan entistä vaikeampia ongelmia, jos emme anna heille parasta mahdollista koulutusta? Miten voimme vaatia huippuosaamista tulevaisuudessa, jos emme ole valmiita investoimaan oppimiseen tänään?

Koulutus ei ole menoerä vaan Suomen tulevaisuus

Yksikään tiehanke, rakennusprojekti tai talousohjelma ei ratkaise Suomen tulevaisuutta yhtä paljon kuin koulutus. Koulutus ei ole kuluerä. Koulutus on investointi Suomen osaamiseen, kilpailukykyyn, demokratiaan ja hyvinvointiin. Jokainen euro, joka jätetään sijoittamatta kouluihin tänään, voidaan joutua maksamaan huomenna moninkertaisena syrjäytymisenä, osaajapulana ja kasvavana pahoinvointina. Siksi päättäjien on lakattava vain puhumasta koulutuksen tärkeydestä. Nyt viimeistään on alettava tekemään todellisia toimia sen mukaisesti.

Vastuu kuuluu päättäjille

Inkluusion epäonnistumisesta ei voi syyttää opettajia. Opettajat tekevät jo nyt parhaansa erittäin haastavissa olosuhteissa. Vastuu kuuluu niille, jotka päättävät resursseista. Jos Suomi haluaa säilyttää asemansa koulutuksen mallimaana, nyt tarvitaan poliittista rohkeutta. Tarvitaan enemmän aikuisia kouluihin, enemmän erityisopetusta, pienempiä ryhmäkokoja ja aidosti toimivia tukipalveluja.

Kyse ei ole vain koulusta. Kyse on Suomen tulevaisuudesta. Jos päättäjät eivät herää nyt, laskun maksavat lapset. Ja silloin laskun maksaa lopulta myös koko yhteiskunta. Tulevaisuuden päättäjät istuvat tänään koulun pulpetissa. He ansaitsevat enemmän kuin järjestelmän, joka yrittää selvitä liian vähillä resursseilla. He ansaitsevat koulun, joka antaa heille parhaat mahdolliset eväät rakentaa huomisen Suomea.

 

 

Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu Nokian kaupunginvaltuustossa, Nokian kaupunginhallituksen jäsen sekä varavaltuutettu Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa.

Tykkää ja jaa artikkelia verkossa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *