Työväenkirjallisuuden kirjoittajat, tutkijat ja lukijat kokoontuvat jälleen Työväenmuseo Werstaan saleihin keskustelemaan ajankohtaisista ja ikuisista kysymyksistä. Pääteemaksi on tänä vuonna valittu Yksin/yhdessä. Teemalla nostetaan esiin 2020-luvun kriisien ja murrosten vaikutukset kansalaisiin. Onko perinteistä kollektiivista työväenkulttuuria enää olemassa?
Päivän ohjelmassa on 28 tilaisuutta, joissa on yhteensä 50 esiintyjää. Jokaiselle löytyy varmasti paljon kiinnostavaa ohjelmaa ja kaikki osanottajat joutuvat tekemään vaikeita valintoja, sillä kansanedustaja Nasima Razmyarin avauspuhetta lukuun ottamatta ohjelma toteutetaan kolmessa eri salissa rinnakkain.
Lisäksi seitsentuntisen tapahtuman aikana pitäisi löytää aika tutustua näyttelyyn, jossa 25 kustantajaa, kansalaisjärjestöä ja muuta yhteisöä esittelevät toimintaansa, monet myös myyvät kirjoja. Esimerkiksi Työväenkirjallisuuden päivän vakiokalustoon alusta asti kuuluneen Pispalan kirjastoyhdistyksen pöydiltä löytyy aina kirjoja, joita ei koskaan enää uskonut saavansa käsiinsä.
Päivän kaikki istunnot ovat tärkeitä, mutta tässä on tyydyttävä muutamaan esimerkkiin mielenkiinnon herättämiseksi:
Suuren paneelikeskusteluun Yksin tässä maailmassa – keskustelua yhteiskunnan näkymättömistä ohjaa toimittaja ja tietokirjailija Asta Leppä ja siihen osallistuvat toimittaja Paavo Teittinen, tietokirjailija Heini Kilpamäki sekä poliitikko ja sosiaalisen median vaikuttaja Alma Tuuva. Paneelissa kysytään, mikä rooli kirjallisuudella ja nykyään myös sosiaalisella medialla on eliitille näkymättömien, köyhien ja osattomien kansalaisten saamisessa näkyviksi.
Tapahtuman tähtihaastateltavaksi on kutsuttu kaksi Annaa. Kansanedustaja Anna Kontula esiintyy tapahtumassa erityisesti kirjailijan roolissa. Miten yksityisajattelijana tunnettu Kontula on käsitellyt yhteisiä asioitamme kirjoissaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana? Televisiokäsikirjoittaja Anna Brotkinin (Atlantis Pasila ja Aikuiset) työt edustavat uuden sukupolven komiikkaa. Mutta näkeekö Brotkin itsensä myös yhteiskunnallisena toimijana? Miten yhteiskuntaluokka näkyy Brotkinin sarjoissa?
Osa ohjelmasta on Työväenkirjallisuuden näytteilleasettajien ja yhteistyökumppaneiden järjestämää:
Kansan Sivistystyön Liitto KSL järjestää istunnon otsikolla Väsymyksen aika ja melankolian paluu. Asiasta keskustelevat Väsymyksen aika -kirjan (2025, Gaudeamus) kirjoittanut poliittisen historian dosentti Mona Mannevuo sekä Melankolian paluu -teoksen (2025, Tutkijaliitto) kirjoittanut tutkija ja kriitikko Jaakko Vuori. Haastattelijana toimii poliittisen talouden tutkija Tiina Vaittinen.
Pirkanmaan SDP:n ja Pirkanmaan vasemmistoliiton järjestämässä tilaisuudessa Uutta Pirkanmaan vasemmistohistoriaa keskustellaan kahdesta viimeisen vuoden sisällä valmistuneesta historiateoksesta. Historiantutkija Keijo Rantanen on kirjoittanut Pirkanmaan sosialidemokraattien historiateoksen Tovereiden maakunta, kun taas vasemmistoliittoa edeltäneiden puolueiden sotien jälkeisestä historiasta Pirkanmaalla on avattu laaja verkkosivusto Tampereen seudun vasemmistolainen työväenliike vuoden 1944 jälkeen. Vasemmistopuolueiden kehityksestä toisesta maailmansodasta kohti 2000-lukua ovat keskustelemassa Rantanen ja verkkosivuston sisällöntuottaja, tutkija Pentti Raittila. Keskustelua vetää FT Jussi Lahtinen.
Kirjailija Anneli Kanto on myös mukana päivän ohjelmassa. Hän keskustelee uusimmasta teoksestaan Elämänlangalla kulttuuritoimittaja Siskotuulikki Toijosen kanssa.
|||
Työväenkirjallisuuden päivä 5.9. kello 11-18 on maksuton tapahtuma. Tapahtumapaikka Työväenmuseo Werstas löytyy Tampereen keskustasta, Finlaysonin alueelta Keskustorin pohjoislaidalta.