Suomessa puhutaan nyt poikkeuksellisen paljon turvallisuudesta. Puolustusmenoja kasvatetaan, kalustoa uusitaan ja kriiseihin varaudutaan. Se on toki täysin perusteltua tässä ajassa, jossa elämme. Nykyisessä keskustelussa on kuitenkin yksi vakava sokea piste. Turvallisuus ja huoltovarmuus pelkistetään liian usein vain aseiksi, ammuksiksi, sähköverkoiksi ja varmuusvarastoiksi.
Samalla unohdetaan tärkein asia: mikään järjestelmä ei toimi ilman ihmisiä, jotka pitävät sitä pystyssä myös vaikeina aikoina.
Päättäjien on aika ymmärtää, että sosiaali-, talous- ja koulutuspolitiikka eivät ole toisistaan irrallisia kokonaisuuksia, vaan ne ovat suorassa kytköksissä turvallisuuspolitiikkaan. Kun suomalaiset tekevät työtä ja maksavat mukisematta maailman korkeimpiin kuuluvia veroja, he tekevät sen tietystä syystä. He luottavat siihen, että vastineeksi yhteiskunta kantaa, pitää huolta ja tarjoaa turvaa silloinkin, kun omat voimat tai työt loppuvat.
Tasa-arvo ei ole suoriteperusteista, lupaus tasa-arvosta koskee jokaista
Yhteiskunnan moraalinen ja strateginen selkäranka mitataan siinä, miten se kohtelee jäseniään silloin, kun he ovat heikoimmillaan. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden ei pitäisi olla suoriteperusteista. Meidän on kohdeltava jokaista yhteiskunnan jäsentä arvokkaasti ja tasa-arvoisesti. Ei sen mukaan, maksaako hän tällä nimenomaisella hetkellä veroja tai ei.
Elämä on arvaamatonta. Sairastuminen, työttömyys, uupumus tai konkurssi voivat sattua kenelle tahansa meistä täysin varoittamatta. Tänään veronmaksajana toimiva asiantuntija tai yrittäjä voi huomenna olla se, joka tarvitsee muiden apua. Kun pidämme huolta heikoimmista, emme tee sitä vain hyvää hyvyyttämme, vaan lunastamme sitä yhteistä lupausta, jonka varaan koko suomalainen hyvinvointivaltio on rakennettu. Jos tämä lupaus petetään leikkauksilla ja kylmällä politiikalla, murenee perusta, joka pitää meidät yhtenäisenä kansana.
Mitä tapahtuu, jos tämä sopimus murenee? Jos ihminen kokee, että heikennysten myötä yhteiskunta hylkää hänet vaikealla hetkellä, herää väistämätön ja vaarallinen kysymys: ”miksi minun pitäisi puolustaa järjestelmää, joka ei puolusta minua?”
Tämä ei ole moraalista pehmoilua, vaan kylmää turvallisuuslogiikkaa. Valtioneuvoston ja opetus- ja kulttuuriministeriön (2025) mukaan ammattitaitoisen työvoiman kouluttaminen ja osaamisen ylläpitäminen normaaliaikana on suoraa huoltovarmuustyötä. Osaamista ei rakenneta tyhjästä kriisin keskellä. Silti aikuiskoulutuksesta ja ammatillisesta opetuksesta leikataan. Sitran, sisäministeriön ja Helsingin yliopiston (2026) yhteistyössä luottamus on määritelty suoraan yhteiskunnan kriittiseksi infrastruktuuriksi. Sitran Yhteiskunnallisen turvallisuuden tulevaisuusfoorumi muistuttaa, että sosiaalinen koheesio ja eriarvoisuuden vähentäminen ovat kriisinkestävyytemme ydin.
Sisäinen huoltovarmuus ratkaisee kriisinkestävyyden
Jos teemme politiikkaa, joka lisää eriarvoisuutta ja romuttaa ihmisten luottamuksen, teemme Suomesta sisältäpäin hauraan. Ulkoisesti voimme näyttää vahvalta, mutta sisältä mureneva yhteiskunta on poikkeusoloissa hengenvaarallinen.
Siksi tarvitsemme uuden käsitteen, sisäinen huoltovarmuus. Se tarkoittaa yhteiskunnan kykyä pitää kaikki ihmiset mukana. Se tarkoittaa toimivia palveluita, riittävää toimeentuloturvaa ja vahvaa tunnetta siitä, että olemme tässä maassa samassa veneessä, kukin statuksesta riippumatta.
Päättäjien on mitattava jokaisen sosiaaliturvaan, koulutukseen ja palveluihin kohdistuvan leikkauspäätöksen huoltovarmuusvaikutukset. Suomea ei nimittäin kriisissä puolusta pelkkä armeija. Suomea puolustaa koko yhteiskunta: sen sairaanhoitajat, opettajat, työttömät, eläkeläiset, kuljettajat ja naapurit. Mutta ihmiset eivät jaksa loputtomasti kannatella sellaista yhteiskuntaa, johon he eivät enää koe kuuluvansa.
Kysymys ei ole vain siitä, kuinka paljon käytämme rahaa puolustukseen. Kysymys on siitä, onko meillä tulevaisuudessa vielä sellainen Suomi, jota jokainen sen jäsen haluaa ja kokee velvollisuudekseen yhdessä puolustaa.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu Nokian kaupunginvaltuustossa, Nokian kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja sekä varavaltuutettu Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa.
