Näkökulma

JUHA DRUFVA

12.10.2026 klo 07:11

Valtaosa brittimiljonääreistä hyväksyy upporikkaiden varallisuusveron

Britannian uusi pääministeri Burnham haluaa viedä Britanniaa lähemmäs pohjoismaista hyvinvointimallia samaan aikaan, kun Suomessa Orpon hallitus haluaa romuttaa hyvinvointivaltion lopullisesti, kirjoittaa Juha Drufva. (Kuva: Annina Mannila)
Juha Drufva (Kuva: Anniina Mannila)

Radio Yle 1:n ohjelmassa Maailmanpolitiikan arkipäivää (3.10.2026) Lontoon kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley raportoi syys-lokakuun vaihteessa Liverpoolissa pidetystä Englannin työväenpuolueen puoluekokouksesta.

Siellä puolueen uusi puheenjohtaja ja pääministeri Andy Burnham linjasi, mihin suuntaan yli 40 vuotta uusliberalistisen talouspolitiikan kurjistamiskuristuksessa ollutta Britanniaa tulisi luotsata. Maassa vallitsee elinkustannuskriisi ja yli 13 miljoonaa ihmistä elää suhteellisessa köyhyydessä, heistä neljä miljoonaa on lapsia. Burnham haluaa erityisesti maksuttomat hoivakodit vanhuksille, vesi- ja sähköyhtiöille julkista kontrollia, lisää kunnallisia vuokra-asuntoja sekä työpaikkoja nuorille. 

Burnham haluaa viedä Britanniaa lähemmäs pohjoismaista hyvinvointimallia samaan aikaan, kun Suomessa Orpon hallitus haluaa romuttaa hyvinvointivaltion lopullisesti. Ollessaan vuosina 2017–26 Suur-Manchesterin pormestarina, Burnham otti kaupungin paikallisliikenteen takaisin julkiseen omistukseen.

Erittäin mielenkiintoista Kirsi Crowleyn raportissa oli isänmaallisten miljonäärien esiintulo puoluekokouksessa kannattamassa ja jopa vaatimassa Työväenpuolueen ajamaa upporikkaiden kahden prosentin varallisuusveroa. Sen avulla saataisiin kerättyä valtion kassaan vuosittain peräti 30 miljardia euroa. Sillä rahoitettaisiin esimerkiksi vanhustenhuollon uudistus. Isänmaalliset miljonäärit -järjestössä on jo yli sata jäsentä. Englannissa on 157 miljardööriä ja yli 20 000 henkeä, joiden varallisuus on yli 11 miljoonaa euroa.  Kaksi kolmasosaa englantilaisista kannattaa upporikkaiden varallisuusveroa. Järjestön teettämän kyselytutkimuksen mukaan myös valtaosa upporikkaista hyväksyy varallisuusveron.

Crowleyn haastattelema miljonääri Steven Kinsella totesi, että puheet miljonäärien siirtymisestä pakoon halvan verotuksen maihin pienen veron vuoksi on täyttä puppua. Tätä uhkakuvaa levittävät Kinsellan mukaan lähinnä omaisuuttaan ulkomailla piilottelevat mediamiljardöörit. He puhuvat vain omasta puolestaan ja omista ennakkoluuloistaan. Toisin sanoen nämä mediajättien omistajat haluavat ylläpitää uusliberaalia kurjistamispolitiikkaa hinnalla millä hyvänsä valheita levittämällä.

Kukahan suomalaisista monimiljonääreistä perustaisi ensimmäisenä Suomen Isänmaalliset miljonäärit -yhdistyksen ja esittäisi kannattavansa upporikkaiden varallisuusveroa. Tässäpä tuhannen taalan kysymys myös iltapäivälehdistön lööppinikkareille. Jos nämä Andy Burnhamin ajamat tavoitteet muuttuisivat edes osittain sanoista toteutuneiksi teoiksi, se merkitsisi paluuta Englannin 1800-luvun työväenliikkeen alkujuurille. 

Karl Marxin ystävä ja työtoveri Friedrich Engels omisti Manchesterissa suuren puuvillatehtaan. Sen tuotoilla ja saamillaan perinnöillä hän rahoitti Marxia ja tämän perhettä. Näin Marx pystyi keskittymään pääteoksensa Pääoman kirjoittamiseen. Tämä Engelsin vapaaehtoisesti maksama ”varallisuusvero” osoittautui lopulta hyvin hedelmälliseksi ja uusia yhteiskunnallisia uria avaavaksi.

Sillä voisi olla arvaamattoman myönteisiä yhteiskunnallisia seurauksia, jos Britannian nykyrikkaiden varallisuusverolla rahoitettaisiin vanhustenhuoltoa, tarjottaisiin töitä nuorille ja vähävaraisille kunnallisia vuokra-asuntoja. Samalla se keikauttaisi thatcerilaisten uusliberaalien ihannoiman mahdollisuuksien epätasa-arvon takaisin mahdollisuuksien tasa-arvoksi.

Parasta on kuitenkin pitää pää kylmänä ja tarkkailla tapausten kulkua rationaalisen viileästi. Kuten slovenialainen filosofi Slavoj Zizek (s. 1949) on todennut, on helpompi kuvitella maailmanloppu kuin nykyisenkaltaisen finanssikapitalismin loppu. Marraskuussa 2009 Suomessa käydessään Zizek sanoi, että yhteiskuntajärjestelmiä voidaan verrata suuriin taiteilijoihin, joiden luovuus etenee määrätietoisesti tiettyä lakipistettä kohti ja tyrehtyy tuon lakipisteen saavutettuaan tarjoamatta enää mitään uutta: 

– Näin kävi Sibeliukselle vuonna 1926 sinfonisen runon Tapiola valmistuttua, Zizek totesi.

Onko 56-vuotiaan Andy Burnhamin johtaman Britannian työväenpuolueen uusi tavoiteohjelma vanhaa viiniä uusissa leileissä? Vai sisältääkö se jotain sellaista uutta, joka jaksaa kiinnostaa äänestäjiä pitempään kuin kolme kuukautta. Onhan Burnhan jo Britannian seitsemäs pääministeri vuoden 2016 Brexit-äänestyksen jälkeen.

 

Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja ja tietokirjailija Juha Drufva. 



Tykkää ja jaa artikkelia verkossa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *