Avainsana:

koululaiset

Valtuustoaloite: sateenkaarinuorten syrjinnästä eroon koulutuksella

  • 14.12.2015

Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA Seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret kokevat syrjintää sekä koulussa että sosiaali- ja terveyspalveluissa. Syrjivien ja epäasiallisten käytäntöjen syynä voi olla tiedon ja osaamisen puute. Tampereen vasemmiston kaupunginvaltuutettu Minna Minkkinen ja koko valtuustoryhmä vaativatkin maanantaina jättämässä valtuustoaloitteessaan koulujen, nuorisotoimen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijöille perehdytystä ja koulutusta, jotta sateenkaarinuorten kohtaama syrjntä vähenisi. – […]

Kenen on vastuu koululaisista?

  • 8.12.2015

PIRKKO NIEMI     Suomen Akatemia julkaisi tutkimuksensa peruskoululaisten ja lukiolaisten uupumuksesta ja koulunkäynnin innostuksen puutteesta. Liian moni peruskoulun kuudesluokkalainen on väsynyt  koulutyöhön. Lukiolaisista etenkin tytöt olivat uupuneita. Asiantuntijat arvelivat syyksi kiireisen elämänrytmin ja vanhempien vaatimukset. Kukaan ei maininnut nettiä ja muuta tietotekniikkaa. Eräs kahdeksasluokkalainen tyttö kirjoitti Aamulehdessä, että koulun tulisi alkaa myöhemmin, niin ei väsyttäisi. […]

Kangasala pitää kyläkoulut

  • 17.11.2015

  Toimittaja: CAI MELAKOSKI, kuva: JORMA MÄNTYLÄ Kangasalan valtuuston talousarviokokous ei eilen sujunut täysin kunnanhallituksen piirustusten mukaan. Valtuusto päätti torjua leikkauslinjan ja jatkaa 29 koululaisen Kautialan koulun ja 45 koululaisen Raikun koulun toimintaa. Kautialan koulu jatkaa äänin 25-24 ja Raikun koulu äänin 29-20. Valtuuston kokousta edelsi kouluja puolustava mielenosoitus. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron piti valtuutettu Jorma Mäntylä. […]

Tyttöjenkin lukutaidottomuus lisääntyy

  • 14.9.2015

LIISA AHOLA Sipilä on vaatinut kansalta tuottavuusloikkaa. Ilmeisesti hyppäämme sen taaksepäin. Hallitus leikkaa koulutuksesta ja varhaiskasvatuksesta. Se on järjettömintä, mitä se voi tehdä. Osaava ja sivistynyt kansa on kilpailukyvyn paras edellytys. Sellainen syntyy kasvatuksella ja koulutuksella. Olimme kansallisesti ylpeitä hyvästä Pisa-menestyksestä. Enää meillä ei ole syytä ylpeilyyn. Menestyksen suunta taittui vuonna 2009 ja jos kehitys […]

Aapiskukko ja rauhankyyhky

  • 10.8.2015

SINIKKA TORKKOLA Vihapuhe ja rasismi jättävät jälkensä arkeen ja mahdollistavat väkivaltaa. Kun teinit pahoinpitelevät ja nimittelevät tummaihoista lasta, kuten kävi viime viikolla helsinkiläisessä puistossa, kyse ei ole nuorison vaan kasvatuksen ongelmista. Tästä kasvatuksesta ovat vastuussa paitsi vanhemmat ja opettajat myös kaikki muut aikuiset, jotka päätöksillään vaikuttavat kasvatukseen perheissä ja kouluissa. Opetussuunnitelma kertoo, mitä koulussa pitäisi […]

Pirkkalan yläasteen sisäilmaongelmat

  • 7.4.2015

Teksti ja kuvat: HEIKKI SUOMÄYRÄ Pirkkalan yläastetta ovat jo pitkään vaivanneet selittämättömät sisäilmaongelmat. Kunta on teettänyt koululla runsaasti selvityksiä ja remontoinut sitä. Kaikesta huolimatta oireilu on jatkunut. Osa opettajista ei enää voi työskennellä koulun tiloissa ja oppilaatkin oireilevat. Osa oppilaista on muuttanut kouluun naapurikuntiin. Valtuusto päätti maaliskuussa hankkia lisää väistötiloja. Mutta mikä on tässä asiassa […]

Nuorten ongelmat sivussa Aamulehden nuorisopaneelissa

  • 14.3.2015

Teksti ja kuvat: MARKO HEIKKILÄ Aamulehden järjestämä vaalipaneelisarja jatkui Sastamalan Sylvään koululla. Vasemmistoliiton edustajana oli Ilkka Porttikivi illan paneelissa, jonka teemaksi ilmoitettiin nuoret. Paneelin puheenjohtajana toimi Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen. Sylvään koulun auditoriossa panelistit pohtivat muun muassa paikallisten lukioiden tulevaisuutta ja niitä haasteita, joita lukioita ja ammattikouluja koskeva säästöpaketti tuo Sastamalan kunnalle. Sastamalan kunnassa asuvilla […]

Katja Kotalampi – nuorta voimaa eduskuntaan

  • 26.2.2015

Teksti: HEIKKI TOIVAINEN, kuvat:KATJA KOTALAMPI, HEIKKI TOIVAINEN Katja Kotalampi on 26 -vuotias, yhteiskunnallisesti varsin kokenut ehdokas Pohjois-Pirkanmaalta Virroilta. Kotalampi puolustaa maaseudun sekä syrjäkylien ihmisten etuja. Hänen sydäntä lähellä ovat lähipalvelut, joista erityisesti terveydenhuollon palvelut. Hyvät lähipalvelut turvaavat terveyttä ja ehkäisevät syrjäytymistä. Toinen tärkeä asia, johon hän haluaa korjausta on peruskoulun yhdeksännen luokan jälkeen alkavat toisen asteen […]

Koulunkäynninohjaaja ‒ katoava voimavara?

  • 12.2.2015

VIRVA-MARI RASK Tampereen peruskoululaiset ja vanhemmat kera koulujen vanhempainyhdistysten ovat erittäin huolissaan määrärahojen pienuudesta ja suunnitelmasta vähentää 20 koulunkäynninohjaajan työpaikkaa. Taloudellisesti tilanne on vaikea. Budjettikehykseen kaiken olisi mahduttava, mutta kuinka se tehdään? Onko viisaita vaihtoehtoja olemassakaan? Ja miksi tämä haloo parista kymmenestä koulunkäynninohjaajasta? ”Koulunkäynnin ohjaajan antaman tuen tulee edistää oppilaan itsenäistä selviytymistä ja omatoimisuutta sekä […]

Koulukyydit puhuttavat Sastamalassa

  • 28.11.2014

Teksti: PIRKKO NIEMI Sastamalassa eletään tulevat vuodet nolla-budjetilla. Säästöjä on pitänyt etsiä joka paikasta. Kunnallisveroprosentiksi tulee 20,75. Pienet lukiot, Sarkia ja Mouhijärvi ovat lakkautuslistalla, samalla lakkautetaan kaksi kyläkoulua, Illo ja Keikyä. Koulukyydeistä on ollut paljon puhetta, sillä kaupunkihan on laaja: Kiikoisista Punkalaitumen rajoille ja Mouhijärvi, osa rajaa Nokialle asti. Kyytien hintapolitiikka on asia, joka on […]