ULLA-LEENA ALPPI
Joulu juhlista jaloin. Sitä tuo kanelin ja neilikantuoksuinen perhejuhla on monille, mutta on myös paljon ihmisiä, joille joulu ja jo sen läheisyys on ahdistavin aika vuodesta, todellinen pakkopulla. Pitkään ajattelin niin, että ihmisten jouluahdistus syntyy pimeästä, loppumattoman tuntuisesta kaamoksesta. Noinkin voi olla, mutta syvää ahdistusta synnyttävät myös valon juhlaan liittyvät odotukset. Joulunahan kaikilla on hyvä olla ja äiti on laittanut kystä kyllä. Koti hohtaa puhtauttaan, kuusessa tuikkivat tähdet. Pahinta kaikesta lienevät joululaulut, joissa johonkin abstraktiin lämpimään syliin suljetaan kaikki, jopa talvipakkasessa värjöttelevät varpuset pienoiset. Jouluna kaikilla yksinkertaisesti on (oltava) hyvä olla.
Ei tarvitse olla psykologi voidakseen kuvitella miltä kaikki tuo voi tuntua ihmisestä, jolla ei ole hyvä olla, jolla ei ole varaa ensimmäisenkään joulupakettiin, tai jonka mieli syystä tai toisesta kavahtaa kynttilöiden lämpöä ja jouluenkelten hymyjä. Joulu todellakin on onnistumisen pakolla kuormitettu juhla enemmän kuin mikään muu.
Joulun perinteisiin sentään on kuulunut yrittää hiukan keventää kuormaa niiltä ihmisiltä, joille sitä on kasautunut kohtuuttomasti. Jouluna tehdään sydämellisiä tekoja. Pelastusarmeijan joulupadat porisevat, köyhille ihmisille jaetaan joulupaketteja, hyväntekeväisyyskeräykset tuottavat tulosta. Näin me lunastamme itsellemme joulumielen.
Voisikohan ajatella, että joulumieltä olisi enemmän vuoden jokaisessa päivässä. Eikä vain niin, että se olisi kolehtien varassa, vaan että välittämistä olisi yhteiskunnan päätöksissä ja myös tavassamme elää; siinä miten kohtaamme kanssaihmiset. Miten kohtelemme lapsia ja vanhuksia, eläimiä ja muuta luontoa ympärillämme. Miten käytämme ainutlaatuisen mahdollisuutemme ihmisyyteen.
Toivotan sekä jouluahdistuksesta selvinneille että joulusta nauttineille hyvää alkanutta vuotta!
Kirjoittaja on vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu.