Artikkeli: Uutiset 2013–2018

4.2.2014 klo 07:23

Parkkipaikkoja bussireittien varteen

VASEN KAISTA

Ensi kesänä alkaa Pirkkalassa joukkoliikenteen uusi aika; bussit alkavat kulkea ennennäkemättömän lyhyin vuorovälein. Samalla lähiliikenteen taksat alenevat. Joukkoliikenneväylän varressa asuvat pääsevät näistä palveluista nauttimaan. Haja-asutusalueelle vastaavaa bussipalvelua ei ole luvassa. Syöttöliikenne voisi hoitua myös omilla autoilla ja kimppakyyteinä, jos vain olisi sopivia parkkipaikkoja.

Haja-asutusalueella asuvat joutuvat käyttämään omia autojaan kulkemiseensa. Monasti tämä kulkeminen suuntautuu kuitenkin Tampereelle eli suuntaan, jonne bussikin veisi. Kaupungin ruuhkilta ja parkkiongelmilta sekä pysäköintimaksuilta välttyisi, jos matkan voisi tehdä oman auton sijaan bussilla. Samalla ympäristökuormitus vähenisi.

Haja-asutusalueen asukkaatkin voisivat hyödyntää kunnan osittain tukemia bussipalveluja, jos he voisivat jättää ajopelinsä parkkiin Pirkkalaan joukkoliikenneväylän varteen. Nyt tällaisia pysäköintipaikkoja ei oikein ole. Esimerkiksi torilla pysäköintiä on – ihan oikein – rajoitettu. Kauppojen parkkialueet eivät ole tarkoitetut työmatkalaisten pitkäaikaiseen pysäköintiin eikä teiden ja katujen varsillekaan autoja voi määräänsä enempää jättää.

Niinpä Pirkkalan valtuustolle jätettiin 20.1.2014 vasemmiston aloite työmatka­liikennettä palvelevia pysäköintipaikkojen järjestämisestä joukkoliikenneväylän varrelle.

– Parkkipaikoiksi riittäisivät tasaiset asianmukaisesti merkityt ja talvikunnossapidetyt sorakentät lähellä bussipysäkkejä. Parkkipaikoille tulisi myös sijoittaa pyörätelineitä, toteaa aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja Pirkkalan vasemmiston puheenjohtaja Jouni Kallioluoma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *