Teksti: TOMMI SILVENNOINEN, kuvat: CAI MELAKOSKI
Vasemmistolainen kristillisyys – onko se mahdollista? Kysymys on historiasta tuttu ja ilmeinen mutta samalla outo ja nykyisyydestä tarkasteltuna hämärä. Vallitseva vapaiden markkinoiden yleismaailmallinen julistushan on tehnyt niin kristillisyyden kuin vasemmistonkin tarpeettomiksi ja luonteeltaan jo menneiksi, aikansa eläneiksi ajatuskummajaisiksi. Tai jos kristillisyydelle jotain sijaa kaikkivoivan kapitalismin silmien alla onkin, niin se olkoon vain alistuneen uskovaisen sisäisyyttä, loputonta hengellistä retriittiä oman itsen ympärillä – porvarillisen eristyneen yksilön kamppailua kaltaistensa keskellä ja kaltaisiaan vastaan. Miksi siis vielä pelata vanhoilla käsitteillä?
Vasemmisto ja kristillisyys Tampereella
Tampereen evankelis-luterilaisten seurakuntien yhteiskunnallisen työn järjestämä tilaisuus oli kuitenkin nimetty juuri tuon kysymyksen mukaisesti. Kysymys herättikin itse tilaisuudessa tukun hyviä kysymyksiä. Tilaisuuden koollekutsuja, yhteiskunnallisen työn johtaja Ilkka Hjerppe oli pyytänyt aiheesta kaksi erilaista alustustajaa, Ilkka Hirven ja Anni Pälän. Alustusten jälkeen sana oli vapaa. Alustuksissa liikuttiin pätevästi laajalla alueella aina vuoden 1918 tapahtumien, kristillisen vapaaehtoistyön käytäntöjen ja marxilaisen dialektiikan kautta tämän vuoden vappumarssille, jossa niin sanotut Jeesus-marssijat olivat avoimesti häiriköineet perinteistä työväen vappujuhlaa. Yhteiskunnalliset jännitteet saavat siis yhäkin myös uskonnollisen luonteen. Ja juuri tässä onkin vasemmiston ja kristillisyyden raja, se kaikkein läheisin ja kaikkein kaukaisin, yhdistävin ja erottavin.
Kristillisyyttä ja vasemmistolaisuutta yhdistää historiallisesti toki monetkin sisällölliset kysymykset, mutta tänä päivänä yhdistävin piirre löytynee molempien aatesuuntien kokemasta muodollisesta vararikosta: molempien yllä leijuu vahvasti aikansa eläneen haju. Monilta osin vaikutelma on perusteltu ja tervetullutkin. Jos kristillisyys, typistettynä tässä kohdin kirkoiksi, tyytyy näpertelemään taikauskon kyllästämällä dogmatiikalla, esitystaiteellisesti ala-arvoisilla liturgioilla tai älyvapailla väitteillä ihmisten seksuaalisuuksista on sen syytäkin kiirehtiä manan majoille. Vastaavasti vasemmiston, typistettynä tässä kohdin puolueiksi ja ay-liikkeeksi, jämähtäminen vanhaan työläisretoriikkaan ja vajoaminen rikkaan valkoisen työläismiehen etujen äänitorveksi ovat selkeitä merkkejä aatteellisen tason rappiosta. Mutta eikö vararikko ole myös paras hetki uusiutumiselle; tässä yhteydessä siis uudistumiselle alhaalta ja uudestisyntymiselle ylhäältä?
Yhtymiä ja kytköksiä
Johanneksen evankeliumissa (Joh. 14:1-3) Jeesus toteaa, että hänen isänsä kodissa on monta asuinsijaa. Tai jos ei olisi, niin sanoisiko hän menevänsä valmistamaan niitä- Kuuluisassa yhteenliittymiskehotuksessaan Marx ja Engels puolestaan toteavat, että proletariaatilla on voitettavana.koko maailma. Ahtaasta uskonnollisesta, ideologisesta ja historiallisesta kehyksestä vapautettuina kyseiset ajatukset voivat osoittautua hyvinkin läheisiksi ja yhteistyöhaluisiksi. Perinteisiä tulkintoja uhmaten molempiin ajatussuuntiin voi nähdä kuuluvan myös ihmisen itseymmärryksen muutoksen, rehellisyyden tämän-ja tuonpuoleisuuksien pohdinnassa ja näkemyksen jatkuvasta keskeneräisyydestä, jopa eräänlaisesta kodittomuudesta ihmisen osana. Ja juuri tästä keskeneräisestä kodittomuudesta toveri löytää toisen. Siksi tällainen kodittomuus, eli vapaus ahtaista ja porvarilliseen ihmiskeskeisyyteen lukituista varmuuksista ei synnytä lohduttomuutta, vaan pikemminkin sellaista todellista toivoa, joka varmastikin käy yli kaiken vallitsevan ymmärryksen.
Kirkko ja vasemmistopuolueet ovat kriisissä. Tämä on siis hyvä uutinen. Niin vasemmistolla kuin kristillisyydelläkin on historian taakkansa – milläpä inhimillisellä toiminnalla ei olisi. Näiden taakkojen alle ei kuitenkaan ole mitään syytä lyyhistyä. Taakat kevenevät kun asiat ajatellaan aina uudestaan ja rehellisesti. Sitähän oikeisto ei kuitenkaan tee; sille maailma on ja pysyy kilpailun, voittamisen ja häviämisen, herruuden ja orjuuden näyttämönä. Porvarillinen elämänjärjestys ( eli me) elää aina jonkin toisen elämänjärjestyksen kustannuksella. Tämän näkeminen selvästi voi avata uusia ja raikkaita yhteyksiä uudistuneen vasemmistolaisen ajattelun ja totuudellisen kristillisyyden välille. Ei enää koti, uskonto ja isänmaa vaan totuus, oikeudenmukaisuus ja rakkaus.
Evankelis-luterilaisten seurakuntien järjestämä tilaisuus oli siis paikallaan. Vastakkainasetteluja ei pidäkään keinotekoisesti poistaa vaan ihmisiä tulisi kutsua ajattelemaan ja keskustelemaan yhdessä toveruuden ja kritiikin hengessä. Jeesus tulee, oletko valmis vallankumoukseen?
Ja mitä olikaan ne otsikon 11 opetuslasta? Tilaisuudessa paikalla olleiden lukumäärä. Hyvä alku siis.