Artikkeli: Uutiset 2013–2018

15.7.2014 klo 11:47

75 suvea: Työväen kesäkoti!

Työväen Kesäkodin ja Suomen liput perinteisesti salkoon juhlan alkuun.
Työväen Kesäkodin ja Suomen liput perinteisesti salkoon juhlan alkuun.

Teksti: AIRI KARJALAINEN Kuvat: AARNO KARJALAINEN
Lauantaina 12.7.2014 nautittiin Tampereen Työväen Kesäkoti Oy:n syntymäpäiväkahvit Pikku-Otavan saaressa Ylöjärvellä. Tilaisuus aloitettiin lipunnostolla. Avauspuheen pitänyt yhtiön sihteeri Vesa Rajamäki totesi osuvasti, että tällä 75-vuotiaalla kesäkotivanhuksella on virkeä ja uudistuva omaishoitajien joukko.

Kahvitilaisuudessa esiintyi saarelaisten oma kuoro. Huomiota sai myös tilaisuuteen tuodut Kerttu ja Pekka Kanervan terveiset. Kanervat ovat aikanaan olleet Työväen Kesäkodin kulttuuritoiminnassa erittäin aktiivisia.

Kesäkodilla on aina ollut oma kuoro.
Laulu on aina ollut merkittävässä roolissa kesäkodin arjessa ja juhlassa. Tässä nykyinen kuoro.

Tampereen Työväen Kesäkoti Oy perustettiin 15.5.1939, jota oli edeltänyt jo noin vuoden kestänyt etukäteisvalmistelu. Kesäkoti oli jo aloitellut toimintaansa 1930-luvulla kahdessakin eri paikassa ja nykyiselle paikalleen Ylöjärven Vähä-Otavan saareen kesäkotitoiminta rantautui kesällä 1939.
Kesäkodin tarkoituksena on ollut tarjota tamperelaiselle työväelle vapaa-ajantoiminnan ja lomanvieton mahdollisuudet kohtuulliseen hintaan. Kesäkodin taustayhteisöjä ovat edelleen vasemmistolaiset järjestöt ja muutamat ammattiosastot.

Pekka Kanerva kirjoitti Työväen Kesäkodin 50 vuotishistoriikin. Kansikuvan teki Eero Julku ja kirjan valokuvat otti  Pekka Selin.
Pekka Kanerva kirjoitti 25 vuotta sitten Työväen Kesäkodin 50 vuotishistoriikin. Kansikuvan teki Eero Julku ja kirjan valokuvat otti Pekka Selin.

Alkuvuosikymmeninä kesäkodin toimintaan ovat kuuluneet aktiiviset kulttuuri- ja urheilunharrastukset, kurssitoiminta sekä sosiaalinen lomatoiminta, jota Tampereen kaupunki on alkuvuosikymmeninä tukenut. Kesäkodin kulmakivi on aina ollut ja on edelleen talkootyö. Talkoilla pidetään yllä yhteiset tilat, kuoritaan perunat, pilkotaan puut, lämmitetään sauna ja tiskataan. Ainoa kesäkodin palkattu henkilö on ollut ja on edelleen emäntä/kokki, joka tekee päivittäin lounaan kesäkodin ruokalassa.
Tänä päivänä kesäkodilla on yhteisten saunojen, ruokalan ja päärakennuksen lisäksi noin 50 mökkiä, jotka ovat saaren vakiasukkaiden omistuksessa. Kesäkodin päärakennuksessa on majoitustiloja myös vierailijoille.
Kesäkodin monet mökit ovat vaihtaneet omistajaa ja saaneet uusia asukkaita. Lapsia on nykyisin kesäkodilla vähän ja kesäkotilaisten ikärakenne painottuu iäkkäämpään suuntaan. Kesäkodista on tullut mökkiläisten yhteinen ”heimoyhteisö”. Tämä ”heimoyhteisö” toivoo, että Työväenkesäkoti tulisi tutuksi muillekin vasemmistojärjestöjen ja ay-liikkeen jäsenille ja ystäville.

Kommentteja: 5

  1. Hei, onko kaikki kesä kodit yksityisomistuksessa vai onko mökkejä tarjolla myös vuokralle lyhyemmäksi aikaa?

    1. Hei,

      Mökki on saaressa. Mökeissä ei ole sähköä, yhteisissä tiloissa on.

  2. Hei!
    Mahtava ajatus mökkeilylle.mistä saamme lisä tietoa??kiitos.

    1. Hei

      Kesäkodilla ei ole verkkosivuja eikä julkista FB-sivua, mutta yhdistykse puheenjohtaja on Aarno Karjalainen, hänet tavoittaa sähköpostilla: tampere.karjalainen AT gmail.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *