MERJA KYLLÖNEN
Pakolaiskriisi tuo esiin Euroopan pimeän puolen.
Ensin heräsimme kuviin Välimereen hukkuvista lapsista, nyt voimme katsella kuinka pakolaisten veneitä saarretaan vaarallisesti Turkin ja Kreikan rajavesillä.
Tämä on Eurooppa vuonna 2016.
Ihmisillä käydään kauppaa. Kauppaa käyvät salakuljettajat, joiden bisnes on globaalissa mittakaavassa ohittanut rahavirroiltaan jopa huumebisneksen. Kauppaa käyvät myös poliitikot, jotka hyväksyivät EU:n ja Turkin häpeällisen sopimuksen Kreikkaan pyrkivien pakolaisten käännyttämisestä takaisin Turkkiin.
Sopimus ei perustu pakolaisten hätään, vaan eurooppalaisten päättäjien hätään. Sen sijaan että olisi yhteistuumin päätetty EU:n laajuisesta yhtenäisestä maahanmuuttopolitiikasta, EU:n huippukokous päätti laittaa kaiken uskon Turkkiin.
Turkkiin, joka on itse Syyrian sodan osapuoli ja osasyyllinen pakolaisten suureen määrään. Turkki, jonka itsevaltainen johtaja Erdoğan rikkoo surutta omien kansalaistensa ihmisoikeuksia. Turkkiin, jonka EU-jäsenyyteen tuskin kukaan uskoo, mutta joka käyttää tilannetta häikäilemättä hyväkseen.
Suunnitelma on moraaliton ja kansainvälisen oikeuden kannalta ongelmallinen, ja se murentaa Euroopan omaa, demokratiaan valettua arvopohjaa.
On selvää, että Turkki ei muutu turvalliseksi maaksi turvapaikanhakijoille kutsumalla sitä sellaiseksi. Nyt tukitaan yksi reitti Eurooppaan, mutta toisia kyllä löytyy. Tässä hätäratkaisussa ei näy millään tavalla myöskään ymmärrys siitä, että tähänastinen pakolaisvirta on pientä verrattuna Euroopan rajojen ulkopuolella odottelevien määrään. Ratkaisun täytyy olla jokin muu kuin vastuun ulkoistaminen Turkille.
Vastuu Euroopan tulevaisuudesta on EU-mailla. Suojelun tarpeessa olevilla on edelleen oikeus hakea apua, ja Euroopan pitää pystyä käsittelemään näitä hakemuksia yhteisillä ulkorajoilla ja jakamaan vastuuta EU-maiden kesken. Meillä on vastuu tarjota ihan itse turvallisia reittejä Eurooppaan sekä riittävästi uudelleensijoituspaikkoja.
Kaikkia tulijoita emme voi ottaa vastaan, ja tulemmekin olemaan todella vaikeassa tilanteessa sitten jos ruuan ja veden puute todella saa sadat miljoonat liikkeelle. Meidän on tukittava laittomat reitit ja hoidettava rikollisille ”ulkoistettu työ” itse – siten saamme tuotua turvaan myös ne lapset, naiset, sairaat ja vanhukset, joilla jäävät konfliktien jalkoihin kotiseuduillansa.
Ymmärrän hyvin, että tämänhetkinen myllerrys on pelottavaa. Maahanmuuttajien lisääntynyt määrä yhdistettynä Pariisin ja Brysselin terrori-iskuihin saa aikaan juuri sellaista paniikkia ja sekasortoa, mitä terrori-iskujen tekijät toivovatkin. ”Rajat kiinni” ja rasismi ei ole kuitenkaan mikään ratkaisu. Käpertymällä kansallisvaltioiden piikkilanka-aitojen sisään ja kohtelemalla uusia tulijoita kaltoin luomme vain lisää ongelmia tulevaisuuteen.
Ensimmäinen askel on yhteisten eurooppalaisten ratkaisujen etsiminen. Nyt on tehty periaatepäätöksiä, mutta viety niitä huonosti käytäntöön. Suomi on kantanut vastuunsa paremmin kuin moni muu jäsenmaa, ja hyvä niin. Nyt olisi aika potkia muitakin jäsenmaita puhaltamaan yhteen hiileen: globaalia ongelmaa kuten pakolaiskriisiä ei yksikään kansallisvaltio voi ratkaista yksin, eikä kansallinen turvallisuuskaan edisty ilman yhteistyötä tehokasta kansainvälistä tietojenvaihtoa.
Toinen askel on vaikeampi, mutta vielä tärkeämpi: rauhan ja vakauden pohja rakentuu syrjinnän poistamisesta, oikeudenmukaisuudesta sekä tuloerojen pienentämisestä, niin kotimaassa kuin globaalisti. Vain solidaarisuus rakentaa pysyvää yhteiskuntarauhaa.
Helppoja ratkaisuja ei siis ole, mutta rakentavia, pitkäkestoisia toimia on silti löydettävä. Euroopan tulee jatkossa tehdä kaikkensa sen eteen, ettei kenenkään tarvitsisi paeta kotoaan – Suomeen on tullut pakolaisia etenkin Irakista, jonka epävakautta eurooppalaiset ovat olleet rakentamassa vuosikymmeniä yhdessä Yhdysvaltain kanssa. Britannia oli hyökkäämässä Irakiin keksittyjen joukkotuhoaseiden vuoksi ja jopa Tanska osallistui tähän ”halukkaiden koalitioon”. Ranskalla ja Espanjalla on yhä näppinsä pelissä entisten siirtomaidensa politiikassa ja Syyriassakin monet suurvaltojen intressit ovat törmänneet yhteen.
Euroopan pitää jatkossa tehdä johdonmukaisesti kestävää maailmanpolitiikkaa, eikä ajaa omia lyhytnäköisiä taloudellispoliittisia etujaan.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton europarlamentaarikko
|||
Etusivun kuva: Euroopan parlamentin vasemmistoryhmän (GUE/NGL) albumista ryhmän delegaation tutustumisvieralusta Lesboksen saarelle
*