MINNA MINKKINEN
Lähdin kuukausi sitten Kreikkaan Lesboksen saarelle. Monta mutkaa ja säätöä oli ennen kuin päädyin tänne Kara Tepen pakolaisleirille. Ensimmäinen viikko meni lomaillessa. Seuraavat kolme viikkoa siivosin kumiveneitä ja pelastusliivejä rannoilta Skala Skaminian kylässä. Olin mukana myös vapaaehtoisporukassa, joka päivysti pakolaisveneiden rantautumista varten.
Vietän seuraavat kolme viikkoa täällä Kara Tepen pakolaisleirillä. Tällä hetkellä työni on vaatteiden lajittelu. Elämä ympärilläni ei ole pakolaisleirielämää vaan ihmisten elämää. Sitä samaa, jota elämme kaikkialla.
Lapset ovat samanlaisia ympäri maailman: Vaikein päätös lapselle oli ottaako Neymar- vai Messi-paidan. Voi sitä onnea, kun sai kummatkin paidat. Äidin ilmeestä näki, että parempiakin vaihtoehtoja, ainakin äidin mielestä, olisi ollut.
Lapset ovat samanlaisia ympäri maailman: Tykkäävät riehua, satuttavat itsensä ja sitten vertailevat arpia ja rupia. Koheltaminen ja kiljuminen ei katso kansalaisuutta vaan ikää.
Teinitkin ovat aika lailla samanlaisia ympäri maailmaa: Tärkeintä on älypuhelin, ja pakka menee sekaisin, jos kuvioissa on joku ihana. Kikattelua, snappaamista, ihastumista, koulua ja vanhempien häpeämistä on nuoruus kaikkialla.
Aikuisina meistä sitten tulee aivan erilaisia ja ihmeellisiä. Kulttuurit ja tavat ovat erilaisia, täysin toisistaan poikkeavia. Se, mikä minulle on ok, kuten ulosmeno polviin asti yltävissä farkkushortseissa, on toiselle täysin sietämätön.
Pakolaisleiri ei kuitenkaan ole kotikylä vaan kuin mikä tahansa laitos missä päin maailmaa tahansa. Eniten siellä valitetaan ruuasta ja vaatteista. Tuhansien ihmisten ruokkiminen ja vaatettaminen ei onnistu ilman laitosmaista kankeutta.
Pakolaisleiri passivoi. Kenenkään ei pitäisi joutua asumaan siellä sekuntiakaan. Työnteko ja koulunkäynti keskeytyvät. Elämä pannaan odottamaan turvapaikkapäätöstä. Tulevaisuus on täysin auki eikä ole tietoa, missä elämäänsä pääsee seuraavaksi rakentamaan.
Leirin säännöt ovat meille vapaaehtoisillekin tiukat. Kuvaaminen on leirillä kielletty, ja se on hyvä asia. Siksi jutun kuvituksena ei ole kuvia leiriltä, eikä sellaisia tule. En ole erityisen innostunut ottamaan yhteen Kreikan poliisin ja viranomaisten kanssa.
Lesboksella on nyt todella rauhallista. Jos ei paremmin tiedä, niin ei osaisi edes arvata, että saarella on kaksi pakolaisleiriä. Ja että saaren läpi on viimeisten vuosien aikana kulkenut satojatuhansia ihmisiä.
Olen kokenut vuosia tuskaa Syyrian tilanteesta. Syyriaan ei uskaltanut lähteä, koska olisi ollut vain yksi kuolonuhri lisää. Päätti helpottaa maailmantuskaa lähtemällä Lesbokselle vapaaehtoiseksi. Haluan rakentaa sellaisen maailman, jossa ei ole pakolaisia, vaan on rauhaa ja ihmisillä koti ja turvallinen elämä. Palaan kotiin äänestämään ratikasta.
Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu
Aiheesta aiemmin Vasen Kaistassa
Vastuuta ihmisoikeuksista ei voi ulkoistaa (30.3.2016)
|||
Etusivun kuva:
