VERTTI LUOSTARINEN
Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun Steven Spielberg ja kumppanit yrittivät julistaa perinteiset suurelokuvat kuolleeksi. Niille ei kuulemma ole enää sijaa aikakautena, jona elokuvayleisö koostuu lähinnä vain esiteini-ikäisistä pojista. Tähän asenneilmastoon Robert Zemeckisin uutuus istuu kuin iglu Saharaan. Liittoutuneet yrittää osoittaa, kuinka vähän Hollywoodin unelmakoneisto oikeastaan on muuttunut viimeisen seitsemänkymmenen vuoden aikana.
Hyvin harva asia Liittoutuneissa paljastaa sen olevan 2000-luvulla tehty elokuva: kenties liiallinen kesto ja toisinaan itsetietoisen kriittinen ajankuva. Viittaukset Casablancaan saattaisivat toisessa elokuvassa ärsyttää: tässä ne toimivat lähinnä muistutuksena siitä, että siinä missä Liittoutuneet olisi voitu tehdä vuonna 1942, olisi Casablanca voitu tehdä vuonna 2016. Teema sodan tuhoamista ihmiskohtaloista -ja suhteista on pysynyt samana, samoin sen vuolaan sentimentaalinen käsittelytapa.
Mikään Curtizin elokuvan kaltainen mestariteos Liittoutuneet ei ole: siltä puuttuu aikalaiskuvauksen relevanssi ja sen mukana uskottavuus. Silti on lohdullista nähdä Hollywood-elokuva, jonka huippuhetki ei ole apokalyptinen maailmanpalo vaan rakastelukohtaus autossa.
*