Oikeus laiskuuteen -pamfletin herättämiä ajatuksia

Teksti: HENRI AUTERO   
Olen lueskellut Oikeus laiskuuteen nimistä kirjaa. Sen kirjoittaja on Paul Lafargue. Kirjan nimetön suomentaja on sosialismi.net -sivuston mukaan todennäköisesti nuori Väinö Tanner. Huolimatta Tannerin suhtautumisesta radikaalimpaan vasemmistoon ja nousemisesta oikeistodemarien keulakuvaksi, niin tämän kirjan suomentaminen on suorastaan kapinallinen teko. Kirja on myös netissä luettavissa. Kirjalla on niin vallankumouksellinen luonne, että sen esipuheessa lukee vuosiluvun lisäksi paikkana vankila, Sainte-Pelagien vankilassa, 1883.

Kirjassa on mielestäni oikea asenne elämään. Elämän ei pidä olla kärsimystä vaan elämys. Ei sosiaalidarwinismia vaan humanismia. Työmies, joka ei humanismia ymmärrä on kai sivistymätön. Aivomme reagoivat erilaisiin ilmiöihin edelleen luolamiesten tavoin. Luolamiesasennetta todistaa muun muassa kova työmoraali sekä hysteerinen suhtautuminen julkiseen velkaan ja sosiaaliturvan saajiin. ”Ken ei työtä tee, ei sen syömänkään pidä” sanoo vanha suomalainen kristillisporvarillismoraalinen sananlaskukin.

Kautta ihmiskunnan historian on mietitty miten työt voitaisiin tehdä pienemmällä vaivalla. Kovan työmoraalin omaavan kansanosan keskuudessa arvostettu maatalouskin aikanaan perustui elintason ja inhimillisen mukavuudenhalun lisäämiseen sekä raskaasta keräilijä-metsästäjä-elämäntyylistä luopumiseen. Siitä tulee kai alkiolainen humanismikin. Epähumanistiset ajattelumallit usein kiistävät ihmisen mukavuudenhalun.

Kirjassa tuodaan uskonto esiin yläluokan hallitsemisen välineenä. Jopa oikeistodemari Raimo Sailas on neuvonut ottamaan mallia lestadiolaisten ääriuskonnollisesta työmoraalista. Minä toteankin, että oma Jeesukseni on laiska ja työtä välttelevä pitkätukkahippi. Olen päättänyt luottaa siihen, että saan taivaspaikan vaikka olenkin varsin laiska ja mukavuudenhaluinen humanisti eikä maan päälläkään tarvi kärsiä. En usko siihen, että taivaspaikka pitäisi mitenkään erityisesti lunastaa, esimerkiksi kovalla työnteolla. Saatan asenteellani ärsyttää monia kovan työmoraalin omaavia ateistejakin. Ihmiskuntaan laiskuutta, humanismia ja mukavuudenhalua lisänneet kristinuskon reformaattorit Martti Luther ja kirkon harhaoppisena kuolemaan tuomitsema Jan Hus lienevät monen konservatiivin mielestä moraalittomia.

Kirjassa arvostellaan työväenluokan kalvinistista työ-  ja orjamoraalia sekä porvarilliskristillistä esivaltamyönteisyyttä. Kirjassa tuodaan esiin kuinka aikanaan liberaali sivistysporvaristo kannusti työväestöä pakanalliseen mukavuudenhaluisuuteen ja synnillisiin iloihin sekä liittoutui papistoa vastaan. Ranskan vallankumouskin oli luonteeltaan porvarillinen kumous, joka tähtäsi säätyjen lakkauttamiseen ja liberaalisdemokraattisiin ihmisoikeuksiin. Kirjasta ilmenee myös, että porvarit ovat kuitenkin liittoutuneet myös kirkon, aateliston ja papiston kanssa työväkeä vastaan. Työväenluokkaan on liitetty sellaisia asioita kuin huono elämänhallinta, pakanallisuus, moraalittomuus, holtittomuus, matala älykkyys, huono rotu, laiskuus ja synnillisyys.

Kirja tuo mielestäni hyvin esiin sen kuinka me emme ajattele työnteosta rationaalisesti hyvinvoinnin ja mukavuudenhalun luojana vaan itsetarkoituksena ja moraalisfanaattisena arvona. Moralistit eivät usein huomioi sitä, että raaka ja raskas työnteko sekä pitkä työaika eivät välttämättä ja automaattisesti ole laiskaa ja rentoa työotetta ja lyhyttä työaikaa tuottavampaa. Ruotsissa on muuten kokeiltu kuuden tunnin työaikaa onnistunein tuloksin.

Valtiontalous halutaan oikeiston moraalisaarnoissa rinnastaa kotitalouteen. Ikään kuin kotirouvaan, joka tyytyy nykyiseen elintasoonsa, rooliinsa sekä keittiönsä ja asuntonsa varustetasoon eikä valita ja uhriudu. Välillä tekee halvempaa kauppalistaa, että ”ei eletä yli varojen”. Valtiontalous on kuitenkin todellisuudessa monimutkainen. Se nimittäin edellyttää  kotitalouksilta kuluttamista eli ostovoimaa. Sitä kautta jopa huonoa elämänhallintaa. Kun kotitalous elää yli varojensa, niin valtiontalous voi hyvin. Raha kiertää. Kuluttamisen ja synnillisen mukavuudenhalun kautta syntyy myös uusia työpaikkoja. Kun Jani-Petteri pikavippaa ja käy baarissa, niin se hyödyttää kansantaloutta vaikka ei ole yksilön kannalta järkevää.

Tähän kotirouvan orjamoraaliin perustuu hyvin pitkälti myös oikeistolainen konservatiivisuus sekä porvarilliskristilliskonservatiivinen parisuhde, seksuaalimoraali ja elämänhallinta. Näiden arvojen kautta halutaan luoda mahdollisimman moraalinen yksilö. 1990-luvun laman myötä moni mies joutui työttömäksi ja vaimo elättäjäksi. Moni mies ei suostunut tähän alistumaan vaan teki itsemurhan. Vaimo perheen päänä, elättäjänä ja työttömyysturvan nostaminen loukkasi porvarilliskristilliskonservatiivista moraalia ja pyhää työn eetosta. Olihan mies perheen elättävää pää jo keskiaikaisissa porvarisperheissä. Yläluokan hienostorouvat taas olivat monesti kotiäitejä. Porvarillinen avioliitto perustuu työssäkäynnin, perheen ja työnteon pyhälle kolmiyhteydelle, jota ei sovi kyseenalaistaa. Nykyään pääsääntöisesti suvaitaan homojakin kunhan he tekevät töitä. He saattavat nousta porvarillisessa arvohierarkiassa jopa laiskojen heteroiden yläpuolelle.

Lue lisää muualta verkossa:

Paul Lafargue: Oikeus laiskuuteen  ( Kirja-arvostelu, Sosialismi.net 4.7.2009)

Paul Lafargue: Oikeus laiskuuteen (Kirja pdf-tiedostona)

*