Teksti: HEIKKI SUOMINEN
Suomi ei yllä parhaaseen kastiin uskonnottomuuden vapauden kansainvälisessä vertailussa. Esimerkiksi Ruotsissa on uskontoja kritisoiva sananvapaus laissa turvattu, Suomessa kielletty. Esimerkiksi tämä ja paljon muuta selviää Ajatuksen vapaus 2016 -raportista.
Kansainvälinen humanistinen ja eettinen unioni IHEU (International Humanist and Ethical Union) julkaisee raportin tänään vietettävänä Ihmisoikeuksien päivänä.
Raportti on samanaikaisesti sekä vuosiraportti että jatkuvasti päivitettävä tietopaketti ateistiksi, agnostikoksi, vapaa-ajattelijaksi, humanistiksi tai muutoin uskonnottomana tai ei-uskonnollisena itseään pitävien ihmisten oikeuksista ja niiden toteutumisesta ympäri maailmaa.
Raporttia on julkaistu vuodesta 2012 alkaen verkossa, ja raportissa on jokaisella maalla omat verkkosivunsa. Tämän vuoden raportissa on uutta se, että tietoja päivitetään jatkossa koko ajan. Asiantuntijat, asianosaiset ja IHEU:n järjestöt voivat esittää täydennyksiä raporttiin läpi vuoden. Näin ollen eri maiden ja esimerkiksi Suomen tilanne on jatkuvasti ajan tasalla. Suomesta IHEU:n jäsenjärjestöjä ovat Suomen Humanistiliitto ry ja Vapaa-ajattelijain Liitto ry.
Tänä vuonna raporttiin on otettu mukaan populististen puolueiden ja johtajien kytkennät perinteiseen ja uskonnolliseen autoritaarisuuteen. Tämä johtuu siitä, että uskonnolliset oikeudet ja uskonnottumuuteen liittyvät ilmaisunvapaudet ovat joutuneet uhatuiksi monessa maassa viimeisimpien vaalitulosten seurauksena. Joissakin maissa oikeudet on aiottu jopa kokonaan poistaa.
Tällä hetkellä esimerkiksi jumalanpilkka tai vastaava ilmaus on vankeuden tai kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty 59 maassa. Apostasian eli julkisen uskosta luopumisen vastaisia lakeja on 22 maassa. Ainakin 13 maassa jumalanpilkka tai apostasia johtaa kuolemantuomioon.
Valtiolliset ja muut käytännöt johtavat yksittäisten ihmisten kokemaan vääryyteen. Raportissa nostetaan esiin myös ihmisten omia tarinoita siitä, miten heitä on syrjitty tai rangaistu, kun he ovat tuoneet julki näkemyksiään esimerkiksi sekularismin edistämisestä tai arvostelleet uskonnollisia ajatuksia tai instituutioita.
Raportissa maille on kehitetty “liikennevalot”, jotka osoittavat eri väreillä sen, miten vakavia loukkaukset maassa ovat. Syrjinnän arviointia on raportissa tehty perustuslain ja hallinnon, koulutuksen ja lasten oikeuksien, perheiden ja muiden yhteisöjen sekä ilmaisunvapauden suhteen.
Suomen kohdalla arviossa näkyy paljon oranssia. Tämä tarkoittaa, että Suomessa korjattavaa olisi eniten niin sanotun systeemisen syrjinnän osalta. Tähän systeemiseen eli lakiperustaiseen syrjintään kuuluu esimerkiksi etuoikeutettu valtiokirkko, joka antaa uskontopohjaisia etuoikeuksia, uskonnollista kasvatusta ja koulutusta kouluissa.
Uskonnon loukkaamisesta voi seurata rangaistuksia. Kun vertaa esimerkiksi Suomea ja Ruotsia, voi havaita että Suomen kohdalla ei ole vihreää, mikä tarkoittaa tässä etenkin sitä, että Ruotsissa on sananvapaus turvattu laissa ja käytännössä Suomea paremmin. Punaisella merkittyä eli vakavaa systeemistä syrjintää ei Ruotsissa ja Suomessa ole, mutta sitä löytyy esimerkiksi katolisessa Puolassa, jossa jumalanpilkka on kielletty rangaistuksen uhalla.
Ajatuksen vapaus raportti
The Freedom of Thought Report -raportin arvio Suomesta
*
Kommentoin vasemmistokristillisestä näkökulmasta paria kirjoituksen kohtaa, joita pidän ongelmallisina. Ensiksi: ”Esimerkiksi Ruotsissa on uskontoja kritisoiva sananvapaus laissa turvattu, Suomessa kielletty.” Tulkitsen tämän koukeroisen virkkeen siten, että Suomessa uskontojen kritiikki ei kuulu sananvapauden piiriin vaan se on kiellettyä. Mitä tämä voisi merkitä? Ei kaiketi Suomessa keskustelua Jumalan olemassaolosta tai esimerkiksi tutkimusta ja erilaisia tulkintoja uskontojen ja uskonnollisten kokemusten olemuksesta ole kriminalisoitu. Sananvapautta määrittävä perustuslain 12 § ei mitenkään rajaa uskontokritiikkiä sananvapauden ulkopuolelle. Rikoslaki 11:10:n mukaan ”joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun….uskonnon tai vakaumuksen…perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi”. Se asettaa tietysti sananvapaudelle rajoja. Erityisesti uskonnon harjoittamiseen liittyy rikoslaki 17:10: ”Joka 1) julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai 2) meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta, on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.” Voidaan tietysti pohtia, onko jumalanpilkka käsitteenäkään mielekäs, mutta ainakin tulisi havaita, että nämä sananvapautta rajoittavat lainkohdat rajaavat sitä ennen kaikkea panettelemisena, solvaamisena, herjaamisena ja häpäisemisenä ja mahdollistavat siten perustuslain 11 §:n ilmaiseman vapauden toteutumista: ”Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.”
Ja toinen sitaatti:”Tähän systeemiseen eli lakiperustaiseen syrjintään kuuluu esimerkiksi etuoikeutettu valtiokirkko, joka antaa uskontopohjaisia etuoikeuksia, uskonnollista kasvatusta ja koulutusta kouluissa.” Relatiivilauseen viittaussuhde on jossain määrin epäselvä. Tuskin kirjoittaja tarkoittaa, että valtiokirkko (eli siis evankelis-luterilainen tai ortodoksinen kirkko) antaa suoraan ”uskonnollista kasvatusta ja koulutusta kouluissa” vaan pikemminkin, että mainittujen kirkkojen etuoikeutetusta asemasta seuraa nykyinen uskonnonopetuksen käytäntö. Kysymys valtiokirkosta on sinänsä ongelmallinen. Jos valtiokirkko on sellainen, johon kaikkien kansalaisten tulee kuulua ja jonka opin ja kirkkojärjestyksen valtio määrittelee, Suomessa ei vuoden 1869 kirkkolain eikä varsinkaan vuoden 1889 eriuskolaislain ja vuoden 1922 uskonnonvapauslain jälkeen ole ollut valtiokirkkoa. Jos taas valtiokirkoksi määritellään kirkko tai uskonnollinen yhteisö, jolla on julkisoikeudellista erityisasemaa, evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat edelleen Suomessa valtiokirkkoja.Tämä näkyy esim. näiden kirkkojen verotusoikeutena, kirkollisen lainsäädännön asemassa, hautausmaiden ylläpidossa tai vaikkapa kirkkojen oikeudessa vihkiä avioliittoon (joka oikeus on tosin muillakin rekisteröidyillä uskonnollisilla yhdyskunnilla) ja monissa muissakin lainsäädännöllisissä kytkennöissä. Nämä sidokset ovat ajan myötä vähitellen heikentyneet.
Koulujen nykyinen uskonnonopetus on tunnustuksellisen kristinopin opetuksen miedontunut jäänne. Oppilas osallistuu oman uskontokuntansa mukaiseen tunnustuksettomaan opetukseen ja uskontokuntaan kuulumattomat elämänkatsomustiedon opetukseen. Vuonna 2014 perusopetuksessa olevista oppilaista osallistui 90,65% evankelis-luterilaisen, 1,73% islamin, 1,54% ortodoksisen ja 0,5% muiden uskontojen opetukseen ja 4,85 % elämänkatsomustiedon opetukseen. Vähemmistöjen opetusryhmien synty vaatii huoltajien aktiivisuutta ja kunnassa vähintään kolmea kuhunkin ryhmään kuuluvaa. Malli on kieltämättä vähemmistöryhmiin kuuluvia oppilaita leimaava ja evankelis-luterilaisen uskonnon hegemonia-asemaa vahvistava. Vasemmiston Oulun puoluekokouksessa hyväksytyssä tavoiteohjelmassa mainitaan yhtenä päämääränä: ”Nykyinen uskontojen opetus korvataan kaikille oppilaille yhteisellä katsomusaineella.” Puoluekokouksessa jotkut vasemmistokristityt halusivat poistaa ohjelmasta tämän tavoitteen. Minusta kuitenkin
oman uskonnon opetus on kirkon tai muun uskonnollisen yhteisön, ei koulun, perustehtävä, ja vasemmiston pyrkimys on oikea.
Kristillinen usko ei tässä ajassa voi tukeutua hallinnollisiin rakenteisiin, ei ideologiseen manipulointiin eikä porvarilliseen kuorrutususkonnollisuuteen. Se voi tukeutua vain Jumalan armoon ja johdatukseen.
”Koulujen nykyinen uskonnonopetus on tunnustuksellisen kristinopin opetuksen miedontunut jäänne.”
Tuo riippuu paljon tälläkin hetkellä opettajasta, kuinka paljon hän haluaa luoda luokkaan uskonnollisia ruokarukouksia ja sillä tyrkyttää ns. ”kristinopin mukaista kasvua”, joka on väärin alle 18-vuotiaita lapsia kohtaan oli ne lapset sitten uskonnollisten vanhempien tai uskonnottomien vanhempien jälkeläisiä ja millaisia aamunavauksia opettaja haluaa itse pitää, jonka puhe tulee vähintään kaikista sisäkaiuttimista puhuttiimpa aamunavauksessa sitten menninkäisestä tai Jumalasta!? Jokatapauksessa koulussa on paljon muutakin, mitä tulee korjata. Ei ole oikein sekään että alaikäisiä lapsia kuljetetaan juhlasaliin tai kirkkoon, jossa tuputetaan heille uskon julistustuksia tai lauletaan virsiä vain siksi että sen tulisi perustua suomalaiseen kulttuuriin. En ole milloinkaan jouluna käynyt kirkossa laulamassa virsiä, eikä minua ole pakotettu koskaan minkäänlaisiin jouluriitteihin, jollei nyt kinkkua tai saunaa lasketa. Jatkossa mikäli tärkeimpänä pidetään Suomen peruskouluissa vain uskonnonopetusta ja kaikkea muuta siihen liittyvää näin joulunkin edellä eikä kunnolla panosteta luonnontieteen opetukseen niin puolestani PISA saa Suomessa aleta silloin rutkasti entisestään, jotta vihdoinkin koululaitoksissa ymmärrettäisi se todellinen tilanne minne uskonnonopetus ja ne kaikki -hartaukset koko tämän suomalaisuuden lopulta johdattaa!