Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

7.3.2017 klo 09:40

Aaron Ilmakari: reilua meininkiä ja pilkettä silmäkulmassa

Lenin-museo on maailmanlaajuisestikin uniikki museo, jota suosittelen kenelle tahansa. Olen aina pitänyt historiasta, joten museot rokkaa.

VASEN KAISTA
Haluan, että Tampereella tehdään nyt ja tulevaisuudessa inhimillistä ja oikeudenmukaista politiikkaa. Päätöksiä, joilla on kauaskantoisia ja positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin. Politiikassa on löydettävä keinot, joilla kaupunkia saadaan rakennettua yhdessä paremmaksi kaikille kaupunkilaisille.

Millainen päättäjä?

Pyrin aina ja kaikessa olemaan mahdollisimman reilu ja oikeudenmukainen. Oikeudenmukaiseen päätöksentekoon kuuluu tärkeänä osana heikoimpien aseman puolustaminen ja siksi yhteisistä asioista päättämässä tulee olla ihmisiä, jotka ottavat huomioon myös niiden äänen, joiden ääni ei tavallisesti kuulu. Sellainen mielestäni olen.

Millainen Tampere?

Tulevaisuuden Tampere on silmissäni moderni, viihtyisä ja asukkailleen rakas kaupunki. On tärkeää, että valtuusto tekee oikeita päätöksiä kaavoituksesta, koulutuksesta ja liikenteestä. Kuitenkin tärkein tekijä viihtyisässä ja toimivassa kaupungissa on se, että kaupungin tarjoamat palvelut ovat laadukkaita ja toimivia.

Tämä edellyttää sitä, että kaupungin on ennen kaikkea pidettävä huolta tärkeimmästä resurssistaan – sen työntekijöistä. Hyvinvoivat ja arvostetut työntekijät yhdistettynä inspiroivaan johtamiseen ja oikeanlaiseen päätöksentekoon johtavat yhdessä väistämättä elinvoimaiseen ja menestyvään kaupunkiin.

Susirajalta Mansesterin metropoliin

Tampereelle olen päätynyt iloisten karjalaisten kaupungista Joensuusta. Tulin Tampereelle töiden perässä keväällä 2014 ja olen viihtynyt täällä erinomaisesti. Alusta asti minua on viehättänyt Tampereen vahva historia työläisten kaupunkina. Arvioni mukaan se lienee yksi tärkeimmistä syistä kaupungin erinomaisuuteen.

Vapaa-ajalla harrastan musiikkia ja kulttuuria parhaiden kykyjeni mukaan. Vielä tässä vaiheessa ei elämääni ole omaa perhettä siunaantunut – lienevätkö sitten hämäläiset naiset hitaita lämpiämään puheliaalle karjalaiselle? Senkin edestä olen keskittynyt hyvän elämän edellytysten rakentamiseen.

Vasemmistolainen yritysmaailman näköalapaikalta

Työskentelen pankki- ja vakuutusalalla, joka ehkä mielletään hieman erikoisemmaksi alaksi vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaalle. Olen kuitenkin päivittäin tekemisissä suomalaisten pienyritysten ja pienyrittäjien kanssa ja näen aitiopaikalta kuinka vallitseva oikeistolainen politiikka kuormittaa pieniä yrityksiä ja näivettää yritysten edellytyksiä toimia.

PK-yritykset muodostavat kokonaisuudessaan yhteiskuntamme tärkeimmän tukipilarin työllistäen valtavan määrän ihmisiä, joten siksi vallitsevaan politiikkaan on pian saatava suunnanmuutos niin paikallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla.

Aaron Ilmakari:

Ikä: 28 vuotta

Ammatti: tradenomi (AMK)

Kaupunginosa: Epilä

Muut luottamustehtävät: Taloyhtiön hallituksen jäsen

Ota yhteyttä:

aaron.ilmakari[AT]gmail.com

Facebook-poliitikkosivu

Blogi

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *